Pikkupöllö ja perhe

Koska mikään ei ole niin ihanaa kuin lukea hehkutusta toisten lasten ainutlaatuisuudesta, täältä pesee meidänkin laumasta. Disclaimer: ei sisällä hehkutusta, älkää pettykö. Äiti on tänään analyyttisellä tuulella. (Äiti on flunssassa, pahasti univajeinen ja kiukkuinen, ja tyttö on puskenut puolitoista viikkoa hampaita. Monikossa. Lapsi on edelleen maailman rakkain, suloisin ja tärkein, mutta äiti on loman tarpeessa. Tai edes unen.)

Pikkupöllö tupsahti (lue: äkistettiin) maailmaan tammikuun lopulla päivää ennen laskettua aikaa talven komeimpien paukkupakkasten aikaan. Neiti on valloittavan aurinkoisesta luonteestaan ja sydämensulattavasta hymystään huolimatta kohtalaisen vaativa helppo lapsi: ei sairastele, on iloinen, on perinyt isänsä ennätysmäisen ruokahalun ja kehittyy hienosti, mutta ei toisaalta viihdy kuin sylissä/liinassa eikä nuku päivisin juuri lainkaan. Nyt kun typy ryömii, konttaa, nousee istumaan ja opettelee jo seisomaan nousemistakin, hän viihtyy jonkin verran omissa oloissaankin ja äiti saa välillä hengähtää 15-tuntisen työpäivänsä aikana - tai juosta perässä koppaamassa kaatuilijaa kiinni ja nostelemassa  maailmanmatkaajaa pois koiran vesikupilta tai johtohelveteistä (niin, sitä babyprooffaustakin vois joskus tehdä). Pikkupöllö tykkää ihmetellä maailmaa kantoliinan kätköistä; pää vain pyörii puolelta toiselle, jotta mitään ei jää näkemättä, ja povarista kuuluu huhuilu, mistä lempinimikin sai alkunsa. Tällä hetkellä ihan parasta on vesimeloni, kurkistus- ja moikkailuleikki sekä koiran puruluut.

Pikkupöllön paras kaveri on Pupunaattori, pupunkeruukone eli mister Mahtiklyyvari, pian 1,5-vuotias beagle, jolla riittää tarmoa ja tahtoa mutta myös lempeyttä ja rauhallisuutta - luulisi vähän ärsyttävän, kun yhdeksän kilon pötkylä kamuaa päälle tai tunkee sormensa silmään, mutta mitäpä pienistä. Pikkuiset köllivät usein lattialla vierekkäin ja pitävät toisilleen seuraa, kun äiti juo (yrittää juoda) kahvikupposellisen. (Niin, huono äiti. Miten se nyt silleen, ei halua olla lapsensa kyljessä joka hetki.)

Pikkupöllön iskä on Perusinsinööri, joka on perustavanlaatuisen insinööriyden poislukien ihan mukava mies (sisäpiirin vitsi, antakaa anteeksi). Humanisti-Hippiäisen kaikki luonnonmukaisuudet ja idealismin helmet eivät ihan tunnu aina uppoavan, mutta pikkuhiljaa yhteiset uomat löytyvät näissä uusissakin arjen karikoissa. Vaikka näkemyseroja meillä onkin (välillä tuntuu, että asiaan kuin asiaan), niin painavimmat perusarvot ovat kuitenkin samat ja perhe molemmille tärkeintä.

Vielä keskeneräinen kotipesä sijaitsee pienen kylän laitamilla ja metsän reunassa, tarpeeksi kaukana kaupungin hälinästä mutta ei liian syrjässäkään. Ensi kesään mennessä jos tulisi pääpiirteittäin valmista, niin saataisi viettää välillä sitä paljon mainostettua perhe-elämääkin...