Aivotahma

Itsehän en ole ikinä mikään alberteinstein ollut, mutta kyllä ei ole naurettavuuksien raja kaukana tämä nykyisen tyhmyyden määrässä. Logiikka, muisti, järkeily, kuullun ja luetun ymmärtäminen, keskittymiskyky, ymmärrettävyys, haloo?! PÄTKII!

Evoluutio hei, eikö sekä lajin että yksilön selviytymisen kannalta olisi parempi, jos äitiys ei alentaisi älyllistä kehitystä dramaattisen laskujohteisesti jälkeläisen tasolle?

Kun aivokapasiteetti on auttamattomasti valunut unenpuutteen seuloittaman psyyken lävitse henkisen osaamisen pohjamutiin, ei auta kuin hyväksyä, että tällä hetkellä on turha yrittää mitään tiskikoneen käynnistämistä vaativampaa, ja toivoa, ettei alennustila ole pysyvä.

Äitinä joutuu multitaskittamaan joka hetki, että arki pyörisi edes jotenkin. Aika paljon voi omista siisteysstandardeistaan (tilapäisesti... Ei meillä loppuelämää tältä näytä, ihan varmasti. Aika varmasti. Toivottavasti...) tinkiä, mutta kyllä lapsella olisi ihan mukava olla suunnilleen puhdasta ja kuivaa päällä ja jotain syötävää, nyt kun kitaan ui muutakin kuin rintarauhanen. Jos ei ole aikaa, rahaa ja kiinnostusta ostaa lapselle jokaisen käyttökerran jälkeen uusia vaatteita, pyykkikone saa luvan laulaa, ja jos ei kelpuuta valmissoseita, on vain jaksettava kokata jotain itse - ja miettiä, mitä tänään syötäisiin. Viidesti. Pyykkäys, vaipanvaihto/vessatus, maitotankkaus ja ruokahuolto ostoslistoineen, kauppareissuineen, kokkailuineen ja jälkisiivouksineen sekä kaikkien näiden suunnittelu ja lykkäämisen maksimointi nielee leijonanosan joka päivästä. Samalla saa vahtia lasta haukkana: liikkuuko se, minne se menee, mitä vaarallista siellä on, kaatuuko se, mitä se työntää suuhun, missä koira, mitä helvettiä sillä on suussa, mitäs tänään pitikään syödä ja muistiko kukaan laittaa sitä viimeksi ostoslistalle, paljonko kello ja oliko lapsen viimeinen puolipuhdas yökkäri vielä käyttökelpoinen vai pitääkö tänään vielä pyykätä, puhtaita kattiloita ei muuten ole ja ruoan piti olla uunissa puoli tuntia sitten, eikä muuten ehditty syödä välipalaakaan. Mitä se työntää suuhun? Miten se tuonne jo kiipesi herrajumala älä siitä vedä!

Koko ajan on tehtävä tai vähintään mietittävä / yritettävä muistaa tehdä viittä eri asiaa, joista jokainen jää aivan taatusti kesken. Uudelleen aloittamiseen tuhrautuu järjettömästi energiaa ja kuluu armottoman monta surullisenkuuluisan surkeaa aivokapasiteettiprosenttia. Jos joskus edes saisi nukkua kerralla yli kaksi tuntia... Olo on jatkuvasti kestokrapulainen tai pökkelöpöhnäinen, tai mikä mukavinta, näiden yhdistelmä. Ajatus katkeaa kesken puheen, eikä ole enää haisuakaan siitä, mistä oli puhe. Olinko sanomassa jotain?