Pikkupöllö 1 vee, 2. osa: seulapää-äiti

Jos en lapselle muuta toivo niin parempaa muistia kuin äidilleen! (Tosin haluan edelleen korostaa sitä, että vielä vuosi sitten ajattelukykyni oli ihan toista luokkaa. Kai tämä tästä paranee? Pliis? Vetoan myös siihen, että eilen perheen molempiin naisimmeisiin iskenyt flunssa ei ole helpottanut a) nukkumista b) ajattelemista c) hengittämistä. Että valivalivali nyt vaan tänne lapsen kehumisen sekaan.) Niin että täydennetäänpä nyt sitten pikkuisen, kun jäi äskeisestä pois kaikki ne kivat jutut, jotka piti mainita...

- Pikkupöllö hyräilee juodessaan maitoa ja tykkää siitä, että samalla suukotellaan sormenpäitä (ja varpaita, jos ollaan notkealla tuulella).

- Pienestä asti ihan parasta on ollut ilmaan heittely. Tällä on vältetty monta kiukkukohtausta, kun iltapuuron hauduttelu nyt vaan kestää minuutin liian pitkään. Plussaa Perusinsinöörille tiukasta hauiksesta. Kurnau.

- Täh? Pieni sormi sojottaa vaikka sun minne, ja kaikelle pitää saada nimi. Välillä noin 20 kertaa putkeen. Täh? Ovi. Täh? Joo, vieläkin on ovi. Täh?

- Tyttö tunnistaa ihan yllättävän paljon sanoja. Löytää korvat, kielen, varpaat; pudistaa tomerasti päätä, kun sanotaan ei. Osaa puhaltaa, taputtaa (myös äitin käsillä) ja kertoa, kun haluaa vettä tai välipalaa.

- Pikkupöllö on maailman kärsivällisin puettava. Ei hermostu, vaikka toppakerroksissa ja liinaa kiristäessä kestää, ja koirakin unohtui panna hihnaan, kumarrutaanpa... Neito yrittää itsekin pukea kaiken mahdollisen jalkoihinsa, päähänsä ja kaulaansa.

Katsotaanpa, päästäänkö vielä kolmososaan vai olikohan tämä tällä kertaa nyt suunnilleen tässä. Jos ei sairastelusta muuta iloa ole, niin näköjään päikkäreitä se tuo tullessaan. Tosin jos aamuherätys oli neljän kieppeillä, niin kai sitä puoleen päivään mennessä jo vähän nukuttaa (itse kutakin, joista toiset ovat tarpeeksi fiksuja nukkuakseen, toiset roikkuvat blogissa). Kiitos, anteeksi ja kahvia.

(Niin, ja huoli pois, kippistellään sellaisilla ruuilla, jotka eivät ole käyneet äidin suussa asti.)