maanantai 21. tammikuuta 2013

Läjäpäin kysymyksiä

Blogihaasteneitsyys meni niin että lävähti, kertaheitolla tuplaten. Hän kiittää Kukkavarvasta ja Suvi Trokee-Daktyyliä saamastaan kunniasta, kumartaa, niiaa ja pokkaa!

Tässä haasteessa siis vastataan haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja annetaan omat 11 kiertoon seuraaville. Pannaan menemään reteästi kaikille vakilukijoille, jotka eivät (kai?) ole vielä osallistuneet! Eli Hantta ja Sikuriina, pankaas naputellen. :) EDIT: Pikaselauksella (kenellä muka on aikaa  perusteelliseen taustatutkimukseen?) myöskään Liina ei ole tehnyt vielä tätä, eli ollos hyvä vaan!

Kukkavarpaan kymysykset:

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä? Kumma kyllä, näin huonounisen lapsen äitinä, nukkumisesta. Sikeistä, pitkistä, katkeamattomista unista, joilta herättyään voisi kääntää kylkeä ja nukkua vähän lisää. Ja käydä pitkällä, hiljaisella, kirjaviihdytteisellä aamupalalla, josta voisi käydä - tadaa! - nukkumassa vielä vähän lisää. Käsi ylös, joka yllättyi! Tuskin on suuri sokki kenellekään sekään, että omasta ajasta ei ole viime aikoina ollut ihan runsaudenpulaa. Joskus voisi myös olla ihan kiva saada syödä rauhassa. Jos perustarpeet saisi joskus tyydytettyä, niin sen jälkeen olisi ihan kohtalaisen miellyttävää saada rakennusprojekti viimein pakettiin (hei, enää puuttuu autotalli, puuliiteri, grillikatos, palvauspönt ja 2 500 neliötä pihaa!). Perheen ja miehen kanssa olisi ihana ehtiä vaan olla. Ja sitten huikentelevana suureellisuutena se perinteinen lottovoitto, totta kai. (No okei, myönnettäköön, en välttämättä itkisi ikävästä, jos ruhosta katoaisi maagisesti viitisen kiloa, joita ei saisi millään takaisin.)
 
2. Millainen oli vuosi 2012? Aika hirveä, jos ihan rehellisiä ollaan. Toki tuo elämän paras kultahippunen teki siitäkin elämisen arvoisen, mutta muuten päällimmäisenä tunteena on vain määrätön uupumus. Ja sinne tänne niitä ilon ja onnen hetkien pilkahduksia, onneksi vastapainoksi paljon suuria sellaisia.

3. Oletko aamu- vai iltaihminen? Todellakin iltaimmeinen. Lapsenakin äiti joutui herättämään aamupiirretyille, kun itse olisin nukkua tuuskottanut ohi. Jos ei olisi pakko, (ja uskokaa pois, nykyään on,) niin nukkuisin oman rytmini mukaan puolillepäivin.

 
4. Minne haluaisit matkustaa nyt? Minne vain, missä on aurinkoista ja lämmintä. Haaveissa on Havaiji, Tahiti, Uusi-Seelanti, Jenkkilän roadtrip, New Orleans, Aussit, Thaimaa, maya-rauniot, sademetsä...

 
5. Minkä asian tekisit toisin menneisyydessäsi jos voisit? Periaatteessa, jos heittäydytään kovin filosofis-ekstentiaalis-syvälliseksi, niin voisi runoilla jokaisen valinnan johdattaneen lopulta tähän, ja kun tässä on (lottovoiton puutetta ja viittä kirottua kiloa lukuun ottamatta) hyvä olla,
niin mitään ei pitäisi mennä muuttamaan. Ehkä toki aina jotain pientä hienosäätöä... Olisin parempi ja empaattisempi ihminen.
 
6. Lempiruoka ja kuka sen valmistaa? Älkää antako minun puhua ruuasta! Tai edes ajatella ruokaa! Tämä imetysnälkä on jotain ihan käsittämätöntä. Jos nyt yksi koukkuruoka pitää valita, niin pizza. Surullisen hymiön paikka. Tästä en pääse irti. Mutta riippuu niin kovin olotilasta, mikä on milloinkin just sitä parasta, niinku. Tiättekste, joka just hittaa spottiin.
Juustoinen lasagne, pupupaisti, kunnon pihvi, porokäristys, lohipasta, valkosipuliperunat, tulinen nuudelihässäkkä... Lista on valitettavasti loputon. Tämän talouden kiistattomin kokkikuningatar on allekirjoittanut, vaikka itse sanonkin, eli kotiruuista varmaan sitten omatekemät, ravintolapuolella ei ole suursuosikkia. Taas tuli muuten nälkä. 

7. Miten haluaisit viettää eläkepäivät? Tämä nyt on tosi epäcool vastaus, mutta juuri tässä näin. Talo on rakennettu varalta sitä silmällä pitäen, että tässä ollaan loppuelämä (oli muuten ihan vähän vaan miettimistä kaikessa). Käydään kalalla (mies soutaa ja kalastaa, minä luen ja tyhjennän viinitonkkaa olen sivistyneesti), puuhataan pihalla, kokataan, kuljetaan metsässä, nautitaan yhdessäolosta (ja ehkä katsotaan kaikki ne leffat, jotka tässä raksa-koira-lapsiakselilla suhatessa on jäänyt "sitten myöhemmäksi")
. Ehkä reissataan välillä, mutta tullaan aina kotiin.
 
8. Elämäsi eläin? Noh, siis varmaankin koira, kun noita nyt näyttää siunaantuvan tasaisin väliajoin. Valaista olen kyllä aina jotenkin tykännyt, ja efelanteista eli ronsuista. Oletan, että lempparius johtuu enemmän älyllisestä kuin fyysisestä yhteenkuuluvuudentunteesta.
Vai lasketaanko mies eläimeksi? On tuo aikamoinen apina aina välillä. Ja sika. (Sivuanekdootti: Perusinsinöörin yksi lempinimi on kultapossu. Ihkua, meilläkin on romanttista ällöilyä.)

9. Sielunmaisemasi? Tyhjää täynnä ja humina vain käy? :) Sanoisin, että vaihtelee päivittäin; aika lailla kuulostaa muuten menevän fiilispohjalta kaikki. (Enpä tiennytkään olevani tunteellinen tuuliviiri! Opettavaista oli tämä, näköjään.) Syvimmällä syvässä jylhää kalliota, jäkälää, sammalta, varvikkoa, harvaa mäntymetsää, järvenranta ja ilta-aurinko. Tai pakkastalviyö, tähdet, metsä. Sanoo hän tänään ja kiroilee huomenna, kun miettii valkeaa hiekkarantaa, paahtavaa aurinkoa, koralliriuttaa värikkäine kalaparvineen... Huokaus.

 
10. Tärkein esine kotonasi? Tällä hetkellä kyllä vain lähinnä raivostuttaa tämä tavarapaljous, kun kodin viimeistely on kesken ja joka paikka on täynnä arkistoimattomia läjiä. Toivon mukaan kaikki turha tulee käytyä läpi ja heitettyä pois
/ vietyä kierrätykseen kesään mennessä. Öö mutta niin ne kivat jutut. Kaikki, mikä on hankittu (/käynyt vanhoista) juuri tänne. Sohva, koko keittiö, takka, sauna. Sänky on muuten aina ah niin rakas paikka, mutta juuri nyt siihen assosioituu nukkumisahdistusta.
 

11. Syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi? Ahem. Siis en todellakaan petä itseäni, jos vastaan "syön elääkseni"... No, jos on ihan pakko jompikumpi ääripää valita, niin sijoitun kyllä lähemmäs en syödäkseni -tyyppiä, mutta en ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen. Oikeesti. Sen verran olen hedonisti, että ruoka saa luvan maistua hyvältä ollakseen syömisen arvoista, mutta terveellinenkin ruoka voi olla erinomaisen syötävää, kun sen tekee kunnolla. Elän järkevästi syödäkseni. Olihan tarpeeksi ympäripyöreästi sanottu?


Ja STD:n tuumattavat:

1. Lempibiisi (tällä hetkellä tai kaikkien aikojen suosikki)? Minulla on paha tapa kuluttaa aina kunkinhetkinen lemppari puhki, ja sitten sitä ei kestä kuunnella piiiitkiin aikoihin. Ehkä tällä hetkellä tuo Signmarkin Smells Like Victory, kun se on vaan jotenkin niin mahottoman hyväntuulinen. Tai Ulverin Vowels, pysäyttävä. Muuten on maailmassa valitettavasti (tosi sääli) niin paljon yyberhyvää musiikkia, että ei voi kuin kuunnella korvat soiden ja nauttia.


2. Onko lasisi puolityhjä vai puolitäysi (ja nyt ei puhuta iästä vaan siitä klassisesta optimisti/pessimisti-kysymyksestä)? Se on kato objektiivisesti puolillaan. :) Käykö tähänkin tuo sama tunnetuuliviirivastaus?


3. Uskotko enkeleihin? Raamatullisiin enkeleihin kyllä en. Jotenkin vanhimmiten on pyörtänyt täyskyyniset mielipiteensä siihen suuntaan, että mistäpä näitä pohjimmiltaan voi kukaan varmaksi tietää. Uskon
aika paljon enempään kuin kymmenen vuotta sitten. Ehkä jonkinlaiseen poikkitieteelliseen hyväntahtoiseen energiaan, mutta tämä vaatinee oman postauksensa. Ja lasillisen viiniä.

4. Suosikkivuorokaudenaikasi? Tällä hetkellä se, kun Pikkupöllö edes joskus nukkuu päikkärit ja äitee saa hetken hengähtää. Iltaisin on liian väsynyt edes nauttimaan "vapaudestaan", ja silti pitää kärvistellä hereillä, että kerpeles ei mene oma aika hukkaan. Ihminen, järjen ja logiikan huipentuma.


5. Sinulla on kolme vuorokautta omaa aikaa. Miten sen mieluiten viettäisit? Puolikoomassa onnesta? Nukkuisin, söisin, lukisin, söisin, nukkuisin, lukisin syödessä ja söisin lukiessa. (Eli päivän löhöilyn jälkeen siivoaisin niin maan perktehokkaasti, kun olisi kerrankin tarpeeksi energiaa sotkuärsytyskynnyksen ylittymiseen. Mutta en mieluiten. Tämä oli vain terävä itsereflektiivinen huomio.)


6. Paras piirre kasvoissasi? Äh. Suoraan sanottuna en ole ihan superinnoissani kaulan yläpuolisesta alueesta (koska alapuoli on niin sairaan hehkeässä kunnossa, ettei lärvi kestä vertailua, nähkääs). Ei kai tuo kokonaisuus mikään susiruma ole, mutta eipä tässä mitään erikoistakaan oikein ole. Poskipäät? Suu? Sanotaan suu. Poskipäitä kehutaan kovasti, mutta tuossahan nuo vain tököttävät.


7. Aamurusko vai iltarusko? Tuuliviiri täällä taas, moi. Molempi parempi. Aamunkajastuksessa on aina jotain niin lupaavaa, on vielä koko päivä edessä. Iltarusko on aina rauhoittumisen paikka.


8. Mukavin paikka asuinkaupungissasi? No tää meijän koti ja tuo takapihalta alkava metsä. Sanoo kotihiiri.


9. Haaveammattisi? Jos vaihtaisin alaa, olisi ihana olla töissä kirjastossa tai kirjakaupassa. Mitkä työsuhde-edut! Tai kukkakaupassa. Voisikohan ikinä olla pahalla tuulella, jos olisi töissä kukkakaupassa? Psykiatria/psykologia kiinnostaa teoriassa, mutta en tiedä, sopisinko käytännössä moiseen. Kokkinakin olisi kivaa, paitsi iltatyöt ja loputon seisominen ja kiire ja...


10. Uskotko kohtaloon tai johonkin muuhun johdatukseen? No myönnettäköön, kun kerran olen jo julkisesti luopunut kyynikon manttelistani, että tavallaan hitusen, sattuman ja tarkoituksen yhdistelmään. Kun kaikki voi olla niin uskomattoman pienestä kiinni, ja joskus kaikki on vain just niin kuin pitääkin. Mutta
en millään heittäydy avuttomana elämän virtaan -tavalla, koska jokainen vastaa valinnoistaan itse. Mutta karma.
 
11. Lempikukkasi? Taas lähtee käsistä! Tulppaanit, kielot, lupiinit, sormustinkukat, unikot, tuomenkukat, syreenit, omenan- ja kirsikankukat, neilikat, kaunokaiset, orkideat, ... Aaaa! Pysäyttäkää, joku!
Kukat on vaan niin ihania. Paitsi narsissit. Niissä on kuulkaa jotain epäilyttävää.


Ja sitten omat kysymykseni, joihin, sori vaan, pöllin osan noista ylläolevista, koska ei vaan älyllinen toiminta enää tänään riitä

1. Uskotko enkeleihin?
2. Entä kohtaloon tai johonkin muuhun johdatukseen?
3. Lempikirjasi?
4. Mikä on äitiydessä raskainta?
5. Lempibändisi?
6. Mikä on parasta itsessäsi?
7. Mistä haaveilet?
8. Minkä tyylisiä juttuja lukisit mieluiten tästä blogista? (Eli kuinka voisin parantaa tarjontaa?)
9. Mitä muuttaisit menneisyydestäsi?
10. Mikä on paheesi?
11. Paljasta jotain odottamatonta itsestäsi.

Ja jos innostutte, vastatkaa toki noihin muihinkin! :)  Ja kaikki muutkin saavat toki vastata ihan mihin kombinaatioon haluavat, mutta on jo tainnut kiertää kaikkialla muualla hän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Antaa paukkua!