Yksitoista = nolla

Tuntuuko humanistimatematiikka hämmentävältä? Antakaas, kun selitän.

Aukottomasta järjestelmästäni on paikannettu ammottava, kaatokänniväsymyksen mentävä reikä.

Selaimen välilehtiin säilötyt 11 koopeeäl kommentointia odottavaa blogikirjoitusta on nyt än äs nettitaivaan tuuliin pyyhkäistyä historiaa, kun joku kurja meni sulkemaan sen väärän ikkunan ensin. Meinasi tirahtaa epäuskoinen, epätoivonen väsyitku, mutta aikuismaisesti hillitsin itseni.

Olosuhteet huomioon ottaen käsittämättömän nerokkaasti kaivelin muistini synksyvistä syövereistä ja spostilootan kätköistä seitsemän (7[!]) sivua esiin. Kadoksiin jäi siis - insinöörismatematiikkaa, olkaa hyvät: - neljä sivua, joiden sisällöstä ei ole mitään mielikuvia.

Jollei muistini toimi nykyiseen tapaansa törkeällä, tosin yllättävän tehokkaalla, viiveellä*, nämä neljä jäävät ikiajoiksi kommentoimatta. Miettikää, kuinka monen keskustelun moni mahdollinen eteneminen on tyssännyt harkitsemattomaan hiiren klikkaukseen! Käytän tässä myös hyväkseni tilaisuuden pahoitella niille, jotka kokevat minun olevan tökerö ja huonotapainen ääliö, joka jättää vastaamatta. Olen tökerö mutta hyvätapainen ääliö, joka vastaisi, jos aivot olisivat hiirikättä nopeammat. Mitä nöyrin anteeksipyyntö.

Iloisempiin uutisiin: viikonlopun sangen kunnianhimoiset tehtävälistan toteuttamissuunnitelmat etenevät yllättävän hienosti. Kuoharia tuhottu, check. Keittiöpuuhailua valmisteltu, kodinhoidollisia toimenpiteitä suoritettu, check. Herkuteltukin on (yllättävää sinänsä, että toteutus lähti käyntiin tästä...): kävimme koko perheen voimin seikkailemassa ostarilla, missä Pikkupöllö sai ahnaan ensikosketuksensa sushin maisteluun. Lähitulevaisuudessa edessä on metsässä tarpomista lumikenkäin avulla (ei muuten harmita yhtään, että aurinko paistaa), raksailua ja sisustussuunnitelmia.

Ensin pari blogikommenttia, jos ehtii...

P.S. Pikkupöllö on alkanut lahkeessa anovasti roikkumisen sijaan taapertaa paikalle rengasliinaa raahaten. Äiti heltyy ihan joka kerta. Kotitöiden suoritustehokkuus on täten pudonnut dramaattisen traagisesti entisestään, mutta "yhdessä" on aika mukava puuhailla. Niska on tosin vähän eri mieltä. Mutta ehkä - hyvin varovainen sellainen - viikonlopun suunnitelmiin saisi ujutettua vielä pienen nyrkkeilysäkin mäiskimissession. Jos eivät siitä hartiat lähde tokenemaan, niin edes patoutunut agrekertymä saataisi vajumaan.

*Tiesittekö, että viipeellä on myös käypä muoto? En hyväksy.