Ihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaa... Kauankohan sitä jaksaa turtana hokea mantrojaan, ennen kuin menee lopullisesti maku?
Uhmaperseilyä ilmassa! Olikin nääs vähän turhan kevyttä tämä elämä, kun ei joku jatkuvasti raapinut, nipistellyt, purrut ja hakannut päällä.
Olen vetänyt salkoon talouden kaikki valkeat tekstiilit paperinenäliinoja myöden, ja tulitus jatkuu silti. Eikö jokin yleispätevä rauhansopimus voisi kieltää luovuttaneen päähän potkimisen?
MUTTA: Kolme yötä on kuitenkin nukuttu ihan omassa ison tytön pinnasängyssä kahdeksan tuntia putkeen (eli herätys on ollut aamuneljältä, jippijaijee). Äiti tosin ei tietenkään työnteoltaan (enää kolme viikkoa, enää kolme viikkoa...), blogiroikuskelultaan ja maanisesti päässä kihiseviltä ylikierros-yyberväsymysajatuksiltaan ole nukkunut, mutta toivoa kokonaisista öistä voi ehkä uskaltautua herättelemään. Ihan kohta ehkä helpottaa. Aurinkokin jopa pilkisti hetkeksi täysharmauden takaa. (Seuraavaa kertaa voikin sitten ilmeisesti odotella juhannuksen tienoille, jos sama kaava jatkuu.)
P.S. Koska ruoka ei ole lohtu tai palkinto, minua odottaa illalla iso lasi punaviiniä ja pitsa. Täysin ravitsemuksellisesti perustelluista syistä. Lohduksi ja palkinnoksi olen ennakkotilannut Omnium Gatherumin uuden levyn, jota voi vielä kuunnella ilmaiseksi täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Antaa paukkua!