keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Helsinki-ikävä

Vaikka hehkutan hehkuttamasta päästyänikin maalla asumisen ihanuutta, rauhaa ja hiljaisuutta, niin välillä iskee kaipaus takaisin Helsinkiin. Ihmisvilinää, kasvotonta vapautta, mahdollisuuksia.

Tuskin enää osaisin asua omakotitalon omuuden jälkeen kerrostalossa, ainakaan ohutseinäisessä. Nauttisin välillä siitä, etten joudu pihatöihin, ja haikailisin pihatöiden perään. Haluaisin soittaa musiikkia täysillä joutumatta miettimään naapureita, kaipaisin kesäpihaa, jolla rellottaa drinkki kädessä nurmikolla kukkien tuoksuessa ja perhosten lepattaessa metsänreunassa. Mutta kun nyt on vuoden kökkinyt näiden neljän(toista) seinän sisällä, niin mieli janoaa muuta. Hiljaisuuden tilalle jatkuvaa elämän ääntä, johon voi hukuttautua, kun ei halua ajatella. Rauhallisen maiseman tilalle vilskettä, joka tarjoaa koko ajan jotain uutta nähtävää. Tekemistä, menemistä, tilaisuuksia.

Ystäviä. Kaikki asuvat etelässä, josta muutin maalle rakentamaan omaa kotia ja yhteistä elämää. En kadu, koska elämä on tässä ja niin on hyvä, enkä niinkään halua enemmän, mutta aina joskus tyhjää kohtaa kivistää.

Elämä on arjessa, perheessä, kodissa. Silti aina joskus huomaan haaveilevani metrosta, lähijunasta, ratikasta; viinilasillisesta ja kutkuttavista ensitreffeistä ravintolassa;  illanvietosta tyttöjen kanssa, naurusta josta ei tule loppua; päämäärättömästä kävelemistä keskustassa, josko löytyisi jotain kivaa. Kivistää.

Jos nyt asuisin edelleen junaradan varrella, nauttisin ihmisten loputtomasta virrasta ja antaisin synkän puoleni kukoistaa betonissa, kivistäisi silti. Olisinko osannut olla äiti?



6 kommenttia:

  1. Lisää lapsia vaan! Sit on ääntä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vastaus ja ratkaisu kaikkeen paitsi liikakansoitukseen! ;)

      Poista
    2. no on :D mies tarttui just imuriin kun alotin sen ininän taas neljännestä :P

      Poista
    3. :D Kyllä se siitä asettuu, kun sopivin väliajoin aina muistutat... ;)

      Poista
  2. Ymmärrän.

    Mutta toisaalta, terkkuja täältä metroradan varresta, jonne on TODELLA helppo linnoittautua. Noista asioista haaveilu ei välttämättä liity etäisyyteen - tai ainakaan fyysiseen etäisyyteen. Henkiseen ehkä. Huoh.

    (Satunnaisesti haaveilen itsekin yhdestä sun toisesta asiasta, mutta käytännössä haluan kuitenkin aina olla kotona :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilkas mielikuvitus voi olla lahjan lisäksi myös taakka... ;) Koti on kyllä oikeasti ihan paras paikka. Pitänee vain alkaa suunnitella ekskursiota etelään, niin saa taas perspektiivin kohdalleen. :)

      Poista

Antaa paukkua!