Outo kuva, outoutta itsestä

Kukkavarpaalta heltisi omien sanojensa mukaan "outokuvainen haaste"; allekirjoitan määritelmän mutta ilahdun silti tunnustuksesta. Paljastakaamme siis kahdeksan karmivaa totuutta itsestämme ja antakaamme haaste eteenpäin kahdeksalle muulle.

Täältä pesee:

1. En siedä meidän mikron ääntä. Se on typerryttävän kova ja ärsyttävän sinnikäs. Juu kiitos, jos olisin naapurissa kahvilla, niin olisi kiva tietää, että mikrotukseni on valmis. Tietäisin sen koko matkan kotiin asti, piip piip vaan sullekin. Kyttään aina vieressä ja sammutan lämmityksen kesken.

2. Olen asunut viidessä eri kaupungissa, joista kahdesti lapsuuskaupungissani ja Helsingissä (jossa kävin lukion ja asuin uudemman kerran opiskelujen jälkeen, ennen kuin tapasin Perusinsinöörin). Kunnon sahaliikettä itärajaa edestakaisin.

3. Osaan viittomakieltä (no, ainakin osaan viittoa "en ymmärrä yhtään mitään, viito hitaammin"). Tarkoitus oli mennä ystäväpalveluun tai muuhun vapaaehtoistyöhön, jossa voisi olla seuraksi esim. kuuroutuneelle vanhukselle tms. Tällä hetkellä olisin taipuvaisempi suuntaamaan työpanokseni lapsiin tai nuoriin, jos joskus vain jotain ylimääräistä ehtisin.

4. Minulla on ollut lävistys neljässä eri paikassa (en laske korvia); tatuointeja on yksi, jota on tarkoitus laajentaa. Niitäkin tulee ehkä lisää, jos koskaan ehdin keskittyä asiaan.

5. Olen harrastanut mm. tennistä, jalkapalloa (poikien joukkueessa, kunnes tytöille perustettiin oma), kuorolaulua, viulunsoittoa ja salibandyä (parhaimmillaan yhtäaikaisesti kolmessa eri [sarja]joukkueessa). En kylläkään ole kovin liikunnallinen enkä mitenkään musikaalinen. Partiossakin olin.  

6. Opin lukemaan juuri täytettyäni neljä ja ensimmäinen sanani oli kirja. Kumma, että joudutaan kohta rakentamaan lisäsiipi kirjoille.  

7. Olen lentänyt lapsena Helsingistä Atlantaan käymättä kertaakaan vessassa. Seurapiirirakko in the making!  

8. Minulla on todella pieni jalka, noin numeroa 36. Lastenosaston alelaareista löytää aarteita! Ei tosin niitä naisellisimpia ja kypsimpiä.


Haasteeseen osallistuminen on suotavaa Liinalta, STD:ltä, Sikuriinalta, Hantalta, nunjulta, PeNalta ja Jennijeeltä. Kukkavarvas ja Ärjyperä ovat tämän jo tehneet, mutta halutessaan saavat erinomaisen mielellään tehdä uudestaankin.

Aurinkoa pimeyteen

Olen sujahtanut sujuvasti rinnakkaistodellisuuteen, jossa toinen työprojekti on palautettu (tosin se, jossa oli järkevä aikataulu), jossa lapsi nukahtaa yöunille KAHDEKSASSA MINUUTISSA (ehkä jopa kuudessa, mutta olin niin kakkosnelosella takaraivoon mojautettu, etten uskaltanut edes vetää henkeä) ja jossa henkilökohtainen pitsataksini on tuomassa iltapalaa.

Jotta ei elämä kävisi liian ristiriidattomaksi, tämä edessä oleva kolmen viikon kiiretyöputki ahdistaa, mutta hei, ainahan siitä voi blogata sen sijaan että kävisi töihin.

Pitää olla nyt tyytyväinen kaikkeen, mihin pitää olla tyytyväinen: himottaa päästä neulomaan (piru vie, ei ehdi etsiä lankoja - onko kukaan laskenut, montako lankakauppaa netissä on? Onko kenelläkään mitään hajua, montako lankamallia niissä on myynnissä?); elämässä on tulossa monta kivaa pientä ja pari isompaa juttua; tiedossa on talonrakennuksellisesti edistyvä vaihe ja sisustuksellisia parannuksia, joita jopa tekee mieli päästä hoitamaan; Pikkupöllöllä on alkamassa taas vaihteeksi helpompi kausi...

Ja aamupäivällä tuntui vielä tältä:

Perjantaikin voi olla maanantai (kuva täältä)

Purkka-arvontamainos

Jennijeellä on täällä käynnissä purukumiarvonta, johon ehtii vielä osallistua! Ja vaikkei muuten kiinnostaisi, niin blogiin kannattaa tutustua silti. :)

Tilt-tilt, tööt-tööt, huhhahhei

Ihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaaihankohtahelpottaa...  Kauankohan sitä jaksaa turtana hokea mantrojaan, ennen kuin menee lopullisesti maku?

Uhmaperseilyä ilmassa! Olikin nääs vähän turhan kevyttä tämä elämä, kun ei joku jatkuvasti raapinut, nipistellyt, purrut ja hakannut päällä.

Olen vetänyt salkoon talouden kaikki valkeat tekstiilit paperinenäliinoja myöden, ja tulitus jatkuu silti. Eikö jokin yleispätevä rauhansopimus voisi kieltää luovuttaneen päähän potkimisen?

MUTTA: Kolme yötä on kuitenkin nukuttu ihan omassa ison tytön pinnasängyssä kahdeksan tuntia putkeen (eli herätys on ollut aamuneljältä, jippijaijee). Äiti tosin ei tietenkään työnteoltaan (enää kolme viikkoa, enää kolme viikkoa...), blogiroikuskelultaan ja maanisesti päässä kihiseviltä ylikierros-yyberväsymysajatuksiltaan ole nukkunut, mutta toivoa kokonaisista öistä voi ehkä uskaltautua herättelemään. Ihan kohta ehkä helpottaa. Aurinkokin jopa pilkisti hetkeksi täysharmauden takaa. (Seuraavaa kertaa voikin sitten ilmeisesti odotella juhannuksen tienoille, jos sama kaava jatkuu.)



P.S. Koska ruoka ei ole lohtu tai palkinto, minua odottaa illalla iso lasi punaviiniä ja pitsa. Täysin ravitsemuksellisesti perustelluista syistä. Lohduksi ja palkinnoksi olen ennakkotilannut Omnium Gatherumin uuden levyn, jota voi vielä kuunnella ilmaiseksi täältä.

Oodi Perusinsinöörille eli ystävänpäivän hempeilyä

Koska olemme yltiökyynisiä, tunteettomia ja synkkiä ihmisiä, meillä on tänään hääpäivä.

Kaksi vuotta sitten karkasimme salaa naimisiin paukkupakkasen panemana maanantaina. Olin (erittäin iloisesti) yllättynyt siitä, miten vähällä taivuttelulla Perusinsinööri lopulta suostui luopumaan perusperinteisistä peruskirkkohäistä, joihin kutsutaan koko suku vetämään peruslärvit. Perusinsinööri kun on, lempinimensä mukaisesti, perusteellinen perusmies. Kuuluu kirkkoon, koska kirkkoon kuuluu kuulua, vaikka ei usko yhtään mihinkään (aiheesta saimme aikanaan pienoisen parisuhdekriisin aikaan; tai minä sain, toinen oli oma järkähtämätön "mikä ongelma tässä muka on?" -itsensä). Elää elämänsä sen mukaan, miten "kaikki" ovat "aina" tehneet*. On siitä huolimatta lähtenyt mukaan perhepetiin, täysimetykseen, sormiruokailuun, kantoliinoihin ja vessahätäviestintään, koska ne ovat minulle tärkeitä. Kestovaippoja ei käytä, "kun ne ovat niin vaikeita", mutta kierrättää kuuliaisesti kaiken vaimonsa mieliksi. Eikä edes näytä veetuttavan kuin noin joka toinen kerta.

Miten helvatassa tällainen piiloromantikko idealisti-hupsakko on päätynyt yhteen perisuomalaisen perusjuntakkeen kanssa? Loppujen lopuksi olemme hippiaspektia lukuun ottamatta käänteisesti samanmoiset: Perusinsinööri on pinnalta analyyttinen mutta perustaa kuitenkin paljon päätöksiään tunteille (vaikkei sitä itse myönnäkään, mutta minä tiedän); minä vaikutan imetyshormoni- ja ikiväsymyshuuruissani tunneputoukselta mutta otan kyllä kaikessa logiikan huomioon (ja mies tietää sen, muttei myönnä). Ja ne tärkeimmät perusarvot ovat meillä samat: perhe, yhdessä oleminen, luonto. Ja kun meistä tuntuu hyvältä olla yhdessä ja meillä on hauskaa keskenämme. Kylläpä surettaa, ettemme toimi paperilla.

Eikä tuo mieskään niin kamalan sivistymätön moukka ole, kun jaksaa katsoa miehisen sotkun, pieruhuumorin (hyvä on, myönnetään: johon itsekin joskus sorrun) ja jäyhyyden ohi. Perusinsinöörille elämän tärkein asia on se, että meillä on hyvä olla. Voiko parempaa toivoa? Mies on niin suoraselkäinen, että ennemmin leikkaa heppinsä irti kuin pettää. Eihän se mitään puhu, jollei kisko varpaankynsiä ruosteisilla pihdeillä ja käryytä sytkärillä perskarvoja, mutta on luvannut yrittää muuttua. Muistaa kehua kampaajan jälkeen uutta tukkaa, tietää lempipitsatäytteet ja tuo kukkia ja punaviiniä, josta ei itse välitä yhtään. Kuuntelee siis kuitenkin (aina joskus - on asioita, joista olen sanonut ehkä noin joka ikinen päivä, joskus montakin kertaa, ja aina tulevat yhtä suurena yllätyksenä...), jos ei itse puhukaan, ja ajattelee minua ja sitä mitä minä toivoisin.

Paljon on tekemistä, niin kuin joka suhteessa. Tämä suhde on sen arvoinen, että sen työn tekee.

Tähän asti on kasvettu yhdessä, tästä kasvetaan yhdessä eteenpäin.

Onni, ilo ja rakkaus samassa puketissa

* Oletteko kuulleet sen apinavertauksen? En muista ihan tarkkaan, mutta suunnilleen näin: Huoneeseen pannaan 10 apinaa, keskelle huonetta roikkumaan katosta banaaniterttu ja tertun alle tikapuut. Aina, kun jokin apinoista yrittää kiivetä hakemaan banaaneja, kaikki kastellaan kylmällä vedellä. Jonkin ajan kuluttua apinat lopettavat. Vaihdetaan puolet apinoista uusiin. Aina, kun jokin uusista apinoista yrittää kiivetä hakemaan banaaneja, alkuperäiset apinat estävät niitä, vaikka vettä ei enää ruiskutetakaan. Vaihdetaan loput alkuperäiset apinat uusiin. Toisen kierroksen apinat estävät uusia ottamasta banaaneja, vaikka eivät edes tiedä miksi. Mitä opimme tästä? Perusinsinöörinkin saa psykologialla hiljaiseksi eikä aina kannata tehdä niin kuin aina on tehty.

Helsinki-ikävä

Vaikka hehkutan hehkuttamasta päästyänikin maalla asumisen ihanuutta, rauhaa ja hiljaisuutta, niin välillä iskee kaipaus takaisin Helsinkiin. Ihmisvilinää, kasvotonta vapautta, mahdollisuuksia.

Tuskin enää osaisin asua omakotitalon omuuden jälkeen kerrostalossa, ainakaan ohutseinäisessä. Nauttisin välillä siitä, etten joudu pihatöihin, ja haikailisin pihatöiden perään. Haluaisin soittaa musiikkia täysillä joutumatta miettimään naapureita, kaipaisin kesäpihaa, jolla rellottaa drinkki kädessä nurmikolla kukkien tuoksuessa ja perhosten lepattaessa metsänreunassa. Mutta kun nyt on vuoden kökkinyt näiden neljän(toista) seinän sisällä, niin mieli janoaa muuta. Hiljaisuuden tilalle jatkuvaa elämän ääntä, johon voi hukuttautua, kun ei halua ajatella. Rauhallisen maiseman tilalle vilskettä, joka tarjoaa koko ajan jotain uutta nähtävää. Tekemistä, menemistä, tilaisuuksia.

Ystäviä. Kaikki asuvat etelässä, josta muutin maalle rakentamaan omaa kotia ja yhteistä elämää. En kadu, koska elämä on tässä ja niin on hyvä, enkä niinkään halua enemmän, mutta aina joskus tyhjää kohtaa kivistää.

Elämä on arjessa, perheessä, kodissa. Silti aina joskus huomaan haaveilevani metrosta, lähijunasta, ratikasta; viinilasillisesta ja kutkuttavista ensitreffeistä ravintolassa;  illanvietosta tyttöjen kanssa, naurusta josta ei tule loppua; päämäärättömästä kävelemistä keskustassa, josko löytyisi jotain kivaa. Kivistää.

Jos nyt asuisin edelleen junaradan varrella, nauttisin ihmisten loputtomasta virrasta ja antaisin synkän puoleni kukoistaa betonissa, kivistäisi silti. Olisinko osannut olla äiti?

Frrrriiiidoooomm! ja mitä siitä seuraa

Vaikka Mel Gibsonin leffoissa on hieman liioiteltua sankaripaatosta, ja käytän tässä määritettä hieman hieman liberaalisti, niin olo oli kieltämättä kuin William Wallacella, kun karautin eilen (")uljaalla(") (pelti)ratsullani kohti yksinäisen sankarittaren seikkailuja. Kolme ja puoli tuntia  I H A N  Y K S I N, miettikää. VAPAUS! Valtaosa sydämentykytyksistä ja vatsanpohjan kihelmöinneistä taisi kuitenkin johtua puhtaasti siitä, että olen koko talven aikana tainnut ajaa kolme (3) kertaa ja nekin kaikki viime vuoden puolella. Oli hieman liukasta, jälleen liberaalisti ilmaistuna. Kun keskittymiskyky ja reaktionopeus ovat kuin takaraivoonsa naulaisesta halosta saavalla umpikänniläisellä, autonratti ei ole ehkä se soveliain sijaintipaikka.

Kaiken keskittymiskykyni pinnistäen pääsin kuitenkin ehjin nahoin ja pellein perille asti, enkä vähiten vähäisen liikennemäärän ansiosta. Sain asiat hoidettua (nyt on lapsella oma hammastahna, apteekissa myytävän Salutemin lastenversio) ja ehdin pyöriä "katselemassa" alemyyntejä (itsehän olen tiukan ekologis-eettis-siivousnatsillis-minimalistisesti materiaa vastaan, eikä meidän taloon osteta mitään turhaa roinaa pyörimään nurkkiin, piste. Siksipä mukaan tarttuneet kaksi paitaa olivat a) hintansa puolesta erinomainen sijoitus, b) siistissä aikuismaisuudessaan teinihupparilinjalle jämähtäneelle kypsälle naiselle tarpeellinen ostos ja c) viisi kiloa vyötäröltä kadottavana yhdistelmänä pakkohankinta.) ja - kyllä vain, hyvät ystävät, kyllä vain - istua kahvilla lukemassa kirjaa, kuten eräät viisaat tapaukset ajankuluehdotukseksi tarjosivat. "Harmi kyllä" "unohdin" kirjan kotiin, joten "jouduin" käymään kirjakaupassa. Nyt seuraa vapauden aiheuttaman onnen ja ilon yhteisvaikutelman tuottaman avoimuuspuuskan aikaansaama häpeällinen, häpeällinen tunnustus. Jos haluatte jatkossakin arvostaa allekirjoittanutta, hypätkää seuraavaan kappaleeseen. Kiitos. Ja anteeksi: olin hieman haaveillut nappaavani mukaan jonkin Nora Robertsin. Nyt, kun olette koonneet itsenne takaisin istuma-asentoon sieltä lattialta ja kuivanneet epäuskoisen naurun silmiin nostattamat kyyneleet, antakaa kun selitän. Kaiken tämän kyynisen, kylmän analyyttisen ja viileän älykkään kuoren alla piilee kuin piileekin intohimoinen romantikko, ja Robertsin "oikeat" kirjat (eivät ne Harlekiini-kammotukset, hyi yök) ovat höttölukemiseksi ihan kelpo kamaa. Kaunista, sujuvaa kieltä, järkevä (dekkari)juoni, ja niin, ah, sitä romantiikkaa. Tupla-anteeksi: suomennokset eivät vain toimi. No eniwei, oli eioota ja jouduin ottamaan dekkarin. Han kom på svenska den här gången, ja vaikuttaa ihan lupaavalta. Mutta raaka perhemurha ei nyt ihan ollut nappiosuma siihen tavoiteltuun fiilikseen.

Jännitystä, herkutusta ja vipinää suoniin.

Mukaan kahvilasta tarttui myös illaksi yllätys Perusinsinöörille, jonka kanssa juhlimme keskelle ensi viikkoa sattuneen hääpäivän eilen (kun nyt ette kuitenkaan malttaneet olla lukematta, niin osaatte ehkä arvata, että tällaiset hupsut romantikot menivät naimisiin ystävänpäivänä) syömällä perinteiden mukaan puoliksi kaksi erilaista kakkuviipaletta, voi ällöimelyyden tihkuvuutta. Ei sentään syötetty toisiamme tai oltu kermavaahtosotasilla.

Siihenpä se vapauden hehkutus sitten päättyykin. Kampaaja oli - käsnälleen tapansa mukaan - puoli tuntia myöhässä, joten vähän kiristi ohimoa istua odottelemassa turhaan, kun ei ihan ylettömän paljon tätä omaa aikaa ole tarjolla. Joka tapauksessa hömpöttelyhemmottelu tekee aina hyvää, selvisin kolaroimatta takaisin mualle, ja - siitä ajamisen puutteesta huolimatta - sain auton pihaan asti, ja jopa ensimmäisellä yrittämällä. (Pihatie on siis jyrkkä ja mutkainen mäki, ja tuo oma peltiheppani tulee etuvetona huonolla kelillä ylös vain takaperin. Laskekaa siitä, miten todennäköisesti a) olemattoman vähän ajanut ja b) humalaan verrattavissa väsymistilassa oleva ihminen* huomaa humpsahtaneensa ojaan. Aerobisesta liikunnasta kävi se sydämentykyttely.)

Tähän auvoista lätinää romanttisesta illasta, joka päättyy tietenkin kesken kaiken siihen, että lapsi herää juuri kun mies on viemässä koiraa iltapissalle, ja äiti pääsee yöksi valvovan lapsen viereen eikä suinkaan yksin sohvalle nukkumaan pitkiä, yhtenäisiä yöunia vietettyään romanttisesti helliä hetkiä miehensä kanssa. Päiväsaldo jäi silti plussalle, ja nyt pitäisi jaksaa enää päättää, nukkuuko päikkärit eikä ehdi tehdä mitään vai jättääkö päikkärit väliin eikä jaksa tehdä mitään.

* Kieltäydyn kirjoittamasta nainen; ojaan on päätynyt kaksi autoa, joista molempia ohjasti mies. Terveiset vaan appiukollekin.

Enää yksi päivä...

...ja äidillä on puolivapaapäivä. Tiedossa on kampaajareissu, asioiden hoitamista ja päämäärätöntä pyörimistä keskustassa.

Viime yönä valvottiin taas kolmisen tuntia. Edellisyö meni jo paremmin; notkahduksen syistä ei ole tietoa. Kaksi poskihammasta on tuloillaan; kuu on väärässä asennossa; karma kostaa omat vauvaunettomuuteni.

Huomisesta kun vielä selviän, niin saa vähän hengähtää. (Muuta jos en keksi, niin kävelen torilla ympyrää, jottei tarvitse tulla kotiin. Ai miten niin loman tarpeessa?)

Rakkautta, läjäpäin rakkautta

Kattokee, mie sain tämmöttisennii! Ihan on syrän nyt syrjällänsä onnesta!

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä hänen bloginsa.
Tämäkin tuli jo aikaa sitten tuplaihanuutena arvon mahtikaksikolta Suvi Trokee-Daktyyli (netin runollisin neitokainen!)  ja Kukkavarvas (joka aiheuttaa joka tekstillään välittömän ja akuutin kommentointitarpeen [josta kovasti yritän pidättäytyä, ettei mene ärsyttäväksi jatkuvaksi huutelemiseksi]). Kiitos, kiitos, kiitos!

2. Anna tunnustus viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro tunnustuksesta blogien kommenttilaatikossa.
Liebaan toki kaikkia seuraamiani blogeja, mutta nyt menee näille, joiden kanssa olen aktiivisimmin yhteyksissä, jotta saan joskus tämän käsistäni.
1) Poutapilvi, sadepilvi ja Hantta - all-around-symppis samalta aaltopituudelta vähemmin hippihörhöilyin - täydellinen paketti siis. :)
2) Safkasta sekaisin ja Sikuriina - aiheena ruoka; ei tarvitsisi varmaan sanoa enempää? Todella paljon samoja aiheita, joita pyörittelen omassa pienessä mielessäni.
3) Pärähdys ja K. Ärjyperä - koska asiat tulee sanoa suoraan.
4) Periaatteen Nainen - uusi, mainio tuttavuus! Suoraselkäistä ja -puheista menoa.
5) STD ja Kukkis - tuli tuplana, lähtee tuplana takaisin! :)
Lisäksi haluan antaa tämän kunniamainintana Liinalle - tätä neitokaista on tullut seurattua jo Korianteria-alkuajoista asti (en ollutkaan tajunnut olevani kammottava stalkkeri, sori nyt vaan. Älä menetä yöuniasi!). Toisten tyyli vain kolahtaa. Pudonneita omenoita, Sivukirjasto ja Vessalukemista ovat tiukassa seurannassa edelleen ja erittäin suositeltavissa muillekin.

3. Toivo että ihmiset, joille annoit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle suosikkiblogilleen.
Toivonhan minä, koska on kivaa, kun hyvä kiertää, mutta tämäkin hyvä on jo sen verran kiertänyt, etten loukkaannu, jos jää kierrättämättä. Kunhan tiedätte olevanne sangen arvostetut ja iloatuovaiset!

4. Lopuksi pitää tehdä muutama topvitonen:

Viisi asiaa jotka tuovat hyvää mieltä:
Satapäinen yleisö kohahtaa nyt järkytyksestä, kun listaan lapsi, mies, koti, koira, ystävät... Quelle surprise! Yritetäänpä kuitenkin hivenen omaperäisempää ja yksityiskohtaisempaa:
1) Omat sisäpiirin jutut lapsen kanssa - on niin mielettömän kiehtovaa seurata, kun pienen persoona kehittyy, ja todella palkitsevaa on, kun lapsi alkaa vastata vuorovaikutukseen ja tuoda suhteeseen oman panoksensa. Meidän omat jutut, ihana läheisyyden ja yhdessäolon tunne. Eikä tuon naurun ja hymyn tuomaa hyvää mieltä voita mikään. Sisällä läikähtää joka kerta. (Ja sitten tulee paha mieli, kun on ollut itse joko väsyapaattinen ja välinpitämätön tai väsykiukkuinen ja kärttyinen. Huokaus. Paha äiti.)
2) Kodin valmistuminen - kumma juttu, että on tämä ikuisuusprojekti edelleen kesken... Pienikin askel eteenpäin tuottaa käsittämättömän hyvän olon, olipa kyse roskiin/kierrätykseen lähtevästä (jäte)säkillisestä, seinälle saadusta hyllystä tai baarikaappiin tilatuista lasiovista. Kyllä tämä tästä joskus valmistuu! (...kai...?)
3) Luonto - juu juu, nyt meni itsestäänselvyyksien puolelle. Tämä vain jaksaa ilahduttaa joka kerran, kun katsoo ikkunasta / astuu ovesta ulos. Metsä, järvi, hiljaisuus, rauha.
4) Se, että tukka yltää taas ponnarille. Tukka pitää saada pois naamalta, piste. On raivostuttavaa ravata lapsen perässä, kun tuskanhikinen tukka lätköttää naamalla. Kun lapsena ei ollut asiaan sananvaltaa, oli lyhyt tukka. Seiskalla aloitin kasvattamisen, ja lapaluupitkä tukka olikin vuosikausia. Erittäin epäonnistuneen polkkakokeilun jälkeen olin epätoivoisella korjausliikkeellä muutaman vuoden lyhyttukkainen, ja nyt kasvatan taas pitkää. Katsotaan siinä hartiamitassa taas, mihin suuntaan lähdetään... Lisäiloa tuo vuosikausien värjäys- ja raidoituskierteen jälkeen oma hiusväri, joka on nyt vielä sattumoisin kuuminta hottia. Meikäläinen, muodin edelläkävijä.
5) Tämä nyt menee vähän tuohon ystävät-kategoriaan, mutta lukitsen silti vastauksen blogi. On ihanaa saada jotain ihan omaa arjen sekaan, ja saahan tästä edes illuusion sosiaalisesta elämästä. On sydäntäsykähdyttävää, kun löytyy uusi ihminen, jonka kanssa synkkaa.

Viisi asiaa joita tarvitset päivittäin:
1) Kahvi - ei vain pysy tällä unimäärällä hereillä ja toimintakuntoisena ilman. Pohdiskelen uudelleenvieroittautumista, mutta taitaa jäädä pohdinnan tasolle. Kun on niitä terveysvaikutuksiakin. Ja maistuu hyvältä. Ja on fiiliksenä koukuttava. Minäkö muka mielikuvamarkkinoinnin uhri?
2) Puhelin - älykkäämpi kuin omistajansa tässä univajetilassa! Edesauttaa hieman sosiaalisen elämän ylläpitoa. Kamera on ehdoton, koska eihän sitä järkkäriä koskaan ehdi hakea, kun jotain kuvaamisen arvoista tapahtuu. Tosin tämän räpläämiseen koukuttuu, ja kännykkä lieneekin suurin huono äiti -kompastuskiveni... Pyrin henkiseen kasvuun, kärsivällisyyteen ja puhelinpidättäväisyyteen.
3) Läheisyys - sekä henkistä että fyysistä, jotta suhde pysyy hyvänä. Vähän pitää jutella, vähän pitää koskettaa. Muuten alkaa ajautua erilleen.
4) Oma aika - sekä henkistä että fyysistä, jotta suhde pysyy hyvänä. Ha. En ole puhtaasti erakkoluonne mutta olen aina osannut nauttia yksinolosta enkä oikein ymmärrä niitä, jotka ovat mieluummin huonossa suhteessa kuin yksin. Joka päivä pitää saada olla hetki itsekseen, edes pieni.
5) Luettavaa - menee ehkä vähän oman ajan sekaan, mutta kirjaa tai blogia tai fiksua lehteä pitää saada kahlata hetki. Jotain oman elämän ulkopuolista ajateltavaa, aivoille tekemistä.
(Ja vessa ja ruoka ja hammasharja ja vesi.)

Viisi kirjaa joita suosittelet muille:
Kokeillaas panna laidasta laitaan, niin löytyy ehkä jokaiselle jotakin, tai ainakin jollekulle jotakin eikä kaikille pelkkiä plääh-fiiliksiä.
1) Stephen King: Musta torni -sarja(*). Tämä on ehkä enemmänkin fantasiaa/seikkailua kuin peri-kingmäistä kauhua, jos jotakuta ällöttää Kingin vakiolinja. Toimivaa ja mukaansatempaavaa tarinankerrontaa, symppikset tyypit, mielikuvitukselle kyytiä.
2) Marya Hornbacher: Madness*. Tässä toinen kirjailija, joka osaa kertoa vangitsevan tarinan. Omaelämäkerrallinen, surettava, koukuttava, haikea. Karmiva, koska voisi osua omallekin kohdalle ja läheltä liippaa.
3) Cormac McCarthy: The Road*. Voitti vuonna 2007 Pulitzerin. (Meikkis lukee älyllistä laatukirjallisuutta, huomaattehan?)
4) Khaled Hosseini: A Thousand Splendid Suns*. Koska tekee ihan hyvää lukea vieraista kulttuureista "sisältä käsin". Kaunista kieltä, kiehtova tarina.
5) Dorothy Koomson: Goodnight, beautiful*. Hömpähkö kategoria, mutta itkemättä ei tästä selvinnyt. Uskottavat ihmiset, sopivasti juonenkäänteitä.
6) Dan Ariely: Predictably irrational*. Ylimääräisenä vielä tiukkaa faktaa päätöksenteon (epä)rationaalisuudesta. Hauska heppu, mielenkiintoiset kokeet, hyötyä omaan arkielämäänkin.

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:
No nyt meni vaikeaksi. Kyllähän sitä pienenä tuli kuunneltua Abbaa ja Kaija Koota, kun äiti kerran soitti (terveiset vaan sinne "kaikki on äidin vika" -kompleksista kärsivälle [äiti ei tosin tiedä tästä blogista, mutta henkiset terveiset ja lämpimät ajatukset kuitenkin]), mutta hieman on musiikkimaku siitä muuttunut. Listataan ne, jotka tällä hetkellä valitsisin, jos pitäisi ottaa viisi, joita saisi/pitäisi kuunnella loppuelämänsä:
1) Stam1na
2) Viikate
3) Miles Davis
4) Omnium Gatherum
5) Insomnium
Synkähköä pohjavirettä havaittavissa... Vastaan joskus hyvänä päivänä uudestaan niillä pirteillä bändeillä, niin otetaan sitten keskiarvo.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
Just kun mie oon päässy hehkuttamasta, että karsitaan kaikki turha pois tästä talosta!
1) Kirkasvalolamppu - koska talvipimeä. Tarvinneeko selittää enempää? Ei se mitään, avaudun silti. Olen taipuvainen synkistelyyn (silloin kun en ole maanisen ilovimman vallassa, esittäytyy henkisesti tasapainoinen ja hillitty ihminen) ja syksyn ja talven pimeys hidastavat ja uuvuttavat menoa aina. Aina.
2) Monitoimikone - kunnollinen. Keittiöpuuhaus on jäänyt vähän taka-alalle, sattuneesta syystä, mutta tarkoituksena/haaveena on päästä pikkuhiljaa kokkaamaan enemmän ja parempaa. Tästä olisi iloa ja apua hyvinkin paljon. Ostoslistalla on, kunhan jaksaa/ehtii/viitsii perehtyä. Saa suositella!
3) Olohuoneen matto - ks. hyvää mieltä tuovat asiat, kohta 2. Tätä listaa voisi jatkaa piiiiiitkälle, mutta otetaan nyt vain tuo ykköstoive.
4) Työpiste - istumatyö, ergonomia... Laskutilaa, säilytystilaa, tehoa, TOIMIVA NETTI!!!, kiitos.
5) Hierontalahjakortti - lasketaanko materiaksi? Tulisi tarpeen, tekisi hyvää.

Viisi lempiruokaasi:
Jos ei ole jo selväksi käynyt, niin tämän elämän perustavanlaatuinen kantava voima on ruoka. Siten vastaankin hyvin, hyvin kapeasti:
1) Italialainen - pizza, nuff said. (Kuriositeetti: Syön äärimmäisen harvoin pizzassa lihaa.) Lasagne: tomaatti ja juusto, nyrkki silmään -täydellinen yhdistelmä. (Omassa lasagnessani ei edes välillä ole pastaa ollenkaan, koska tomaatti ja juusto.) Pastat, ja etenkin niiden kastikkeet... Ah.
2) Intialainen - tulisuutta, pehmeyttä, täyteläisyyttä, mausteiden kirjoa...
3) Itämainen - tulisuutta, keveyttä, raikkautta, kielellä tanssivia makuja...
4) Pohjoismaalainen - kaikki parhaat perinteiset kotiruuat, riistat, kala, sienet, marjat...
5) Jenkkiläinen - kaikki höttö, jota sielu aina tasaisin väliajoin halajaa. Hampurilaiset, ranskalaiset, täytetyt patongit... Kelle tuli nälkä? Vieläkö ehtii vääntää iltapalaa?

Viisi paikkaa joissa haluaisit käydä:
1) Malediivit, Bora Bora, Tahiti, ... - lämpöä, aurinkoa, tropiikkia, merta, ruokaa... Minne vain, kiitos.
2) Ameriikan roudtrippi ja New Orleans - soul( food)in syntysijoille mielii hän.
3) Uusi-Seelanti ja Australia - täälläpäin ei ole vielä päässyt matkailemaan.
4) Afrikka - ...eikä täällä.
5) Thaimaa - ...eikä täällä, uskokaa tahikka älkää.

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat sinua:
1) Perfektionistinen - blogin päivitystahti saattaisi olla himpun verran vauhdikkaampi, kun ei hioisi ja miettisi ihan niin maan perk hitsisti. Tässä mennään välillä neuroottisuuden ja pakkomielteisyyden puolelle. ("Välillä"...)
2) Uupumukseen asti väsynyt - toivottavasti nukkumisesta tulee joskus taas normaali osa elämää. Univelkaa on enemmän kuin asuntolainaa, eikä sitä ole ihan vähän.
3) Huumorintajuinen - määrää on, laatua ei aina niinkään. Monesti on pakko nauraa, jottei itke. Eikä itkemisessäkään mitään pahaa ole, joskus se on paikallaan, mutta aina ei jaksa ulista ja vollottaa. Pilkettä silmäkulmaan, niin jaksaa paremmin. Ei tämä niin vakavaa ole, harva asia on. (Tämä oli pakko valita, jotta muistaisin olevani hauska ihminen. Vähän on ollut matalalentoa alkuvuosi.)
4) Tyhjäpäinen - tämä on onneksi ehkä ohimenevää, ainakin osittain. Tämä pirun univelka, josta en ehkä saa koskaan valitettua tarpeeksi, tuhoaa muistin, ajattelukyvyn ja tilapäisesti aina sen huumorintajunkin,välillä elämänilonkin. Niin, ja keskittymiskyvyn. Eihän minun tästä pitänyt nillittää. Mutta ärsyttää, kun on koko ajan tyhmä ja hidas olo.
5) Vihertävä - hippiytymässä on hän, ei siitä mihinkään pääse. Onneksi kyyninen Perusinsinööri estää hurahtamasta.

Viisi asiaa joista unelmoit:
1) Yksinolo - tätä ei vain ole saanut kyllikseen viime aikoina. Haluan syödä yksin, käydä yksin vessassa, tehdä omia juttuja ja olla tekemättä yhtään mitään, ihan yksin.
2) Loma - yksin, kaksin ja koko perheen kesken.
3) Treffit miehen kanssa - leffaan ja syömään pitkän kaavan mukaan.
4) Kodin valmistuminen - ehtisi elää normaalia perusarkea, harrastaa ja olla yhdessä.
5) Sisäinen tyyneys  - pitäisi varmaan alkaa meditoida. Saisi palikat paikalleen ja lakkaisi haahuilemasta.

Viisi elämänohjetta jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
No kannattaakin kysyä sellaiselta, jolla on elämä niin kuosissaan.
1) Unelmoi - ei mullehetikaikkinyt-tyyliin, mutta siten, että miettii realistisesti, mikä on elämässä tärkeää ja mitä myöhemmin haluaa. Haaveista suuntaviivat ja sitten vain konkreettisesti toteuttamaan.
2) Pyydä anteeksi - aina ei tarvitse olla oikeassa, joskus on tärkeämpää ottaa ensimmäinen askel. (Olen malliesimerkki, juu kyllä.)
3) Anna anteeksi - turha märehtiminen, katkeruus ja kauna syövyttävät mielen. Viha ei hetkauta kohdetta mitenkään mutta myrkyttäjää kantajansa. Anna olla, unohda, kevennä omaa oloa. (Itsellä on tässä ihan vähän tekemistä...)
4) Kiitä - anna positiivista palautetta, kehu kun on syytä. Saat samalla kaksi ihmistä hyvälle mielelle.
5) Puhu, rakasta, uskalla - mitään ei saa jos mitään ei uskalla. Kerro, että tykkäät. Sano, kun on paha mieli. Itseään voi suojella liikaa.







No niin, näppäimet kuumiksi ja vastaamaan! Jos tämä on jo tehty, listatkaa viisi uutta hyvän mielen juttua. Ollaan positiivisia, kato.

*Luettu englanniksi; en takaa tunnelman välittymistä käännökseen / tiedä, onko käännöstä ylipäätään tehty.

Sukkasamiksii!

Kun Pikkupöllö katseli vielä maailmaa äiteensä napanahkan läpi, iski minuunkin (onneksi lievä) pesänrakennusvietti, lähinnä neulomisvimman muodossa. Tuli suihkittua peittoa ja suunniteltua vaikka sun mitä, ja sitten raskausuupumus ja sittemmin eräs nimeltä mainitsematon pieni huomiohyrrä tiputtivat käsityöt prioriteettilistalta kokonaan. 

Viime syksynä sitten totesin, että liinaan tarvitaan pitkävartista lisätöppöstä. Jostain sielun syövereistä syöksähti yllättävä hinku a) kilkutella sukat itse (sukkapuikkojen kilinässä kun on jotain hypnoottisen rauhoittavaa, silloin kuin karannut silmukka ei veetuta niin että päälaki irtoaa, ja kieltämättä kaipaisin rauhottavia. Lähes joka päivä.) ja b) tehdä perheen naisväelle samanlaiset sukkaset.

Kohokierrettä kaksin kappalein.

Huomatkaa 1) sisustuksen väreihin sopiva lankavalinta 2) AURINKO 3) aina yhtä avuliaan ja osallistuvan Pupunaattorin hännän varjo, "Hei mutsi, mitä sä teet?". Älkää huomatko karvaista sohvaa.

Multitaskingia parhaimmillaan: missä oma jalka, missä lapsen jalka, missä lapsi, missä koira, minne kännykamera sojottaa, kuka putoaa sohvalta ensin...

Joo, tuoksuu hyvältä!

Pois jalasta, paha sukka!

 

 

 

Alempi jalka kuuluu äidille, uskokaa pois.

Pakoooon!

Ohje Novitan sukkalehdestä, "Sukka ilman kantapäätä eli putkisukka" noin puolentoista vuoden takaa, öhöm.

Yötyöyö, yöh

Huoh, eipä ole tämä osa-aikatyön ja kokopäivä-äitiyden yhdistäminen ihan niin kivutonta kuin ruusunpunaisimmissa kuvitelmissa.

Lapsi kun nukkuu päiväunia, niin siinähän ehtii helposti tehdä puolet päivän töistä ja kaikki kotityöt ja hetken vaikka lueskella (kirjapino se vain kasvaa, kasvaa ja kasvamistaan kasvaa...) tai lorvailla blogissa, ja iltaruuan jälkeen sitten äkkiä loput työt, niin ehtii sitten rauhassa vielä istua iltaa Perusinsinöörin kanssa ja viritellä suhteeseen uutta kipinää (aka koomata sohvalla jotain turhanpäiväistä höttöä tuijottaen, mutta hei, sentään vierekkäin. Eikä kummallakaan edes valu enää väsymyksestä kuola.). Joopa joo, sanon minä. Samalla voisi vaikka voittaa sen loton. Lapsihan ei ensinnäkään nuku, tai jos nukkuu, niin vain, jos siinä on vieressä. Kun lapsi on hereillä, lapsi haluaa olla sylissä tai sylin välittömässä läheisyydessä, ja ainakin äidin täyden huomion keskipisteenä.

Tänään sain tyhjennettyä ja täytettyä tiskikoneen, kuulkaa. Että on tässä vielä jokunen tunti istuttava naputtelemassa.

Laantumassa ollut eroahdistus ei ollutkaan laantumassa, ja taas pukkaa poskihammasta. Jos edellisten perusteella uskaltaa mitään arvioida, niin aika lailla putkeen on sitten tulossa se vastaparikin.

No, ainakin on töitä = on rahaa, ja ainakin on etätöitä, niin säästyy nekin ihmistenilmoillelaittautumisminuutit työntekoon, kun ei tarvitse olla yhteiskuntakelpoisen näköinen. Ja onneksi lapsi on jo terve, niin eipähän kiukuttele nuhaansa. Äiti nuhailee vielä, kärttykerttuna. Jos ei muuta tästä äitiydestä käteen jää, niin marttyyrin viitan olen oppinut hulmauttamaan ylleni ihan diivan elkein.

Kalenteri täynnä maaliskuun puoliväliin; yritän ehtiä/jaksaa käydä täälläkin. Kerpeles, kun olisi kerrankin paljon asiaakin.

Uutta rakkautta

Oih, sain Kukkavarpaalta ja STD:ltä tällaisen. Koska mukana ei tullut mitään ohjeistusta, oletan, että tätä nyt sitten saa jakaa vapaasti eteenpäin hyväksi näkemilleen ja kokemilleen tahoille. Ja koska tämä ei myöskään velvoita mihinkään, saan sen jopa saman tien eteenpäin, toisin kuin nuo haasteet, joihin joutuu vastaamaan...

Tämä lähtee kiertoon kohti kohteita Sikuriina, Liina ja Hantta; uutuuksina Ärjikselle ja PeNalle (terve vaan!) sekä bumerangina takaisin Kukkikselle ja STD:lle. Ootte ihkuja, lovetan hurjana.

Hellät hyvästit lapsentahtisuudelle

Tiedättekö, hyvät ihmiset, miltä tuntuu, kun päässä ei humise väsymys ja tykytä tyhjyys? Minäpä tiedän!

Viime yö oli ensimmäinen, kun nukuin ilman Pikkupöllöä ja täten hän ilman alati läsnä ja tyrkyllä olevaa maitobaariaan, jonka tiskillä on tullut yötuimaan nuokuttua puoli- ja täysiunessa kerta jos toinenkin. Vuoden kestäneestä akuutista ja kriittisetkin mittasuhteet saavuttaneesta univajetilasta huolimatta unta sai odotella, kun oli niin perin juurin outoa nukkua yksikseen. Sitten kun se tuli, se tuli kooman kaltaisena nuijanukutuksena, joka armahti reagoimasta lievää tajunnanhäivähdystä kummemmin öisiin itkuääniin. Niin, nukuin seitsemän tuntia putkeen. Ensimmäistä kertaa vuoteen ja kuukauteen.

Olin ajatellut olla ajattelematta imetystä sen kummemmin - sujuu omaa tahtiaan, lapsen omalla rytmillä. Ennen joulua Pikkupöllö oli jo luonnostaan vähentänyt/lopettamaisillaan yösyöntejä, mutta joulun pitkä mummolareissu ja samanaikainen eroahdistus sekä niitä seuranneet poskihampaat, rokotuskuumeilut ja flunssa lopettivat yöunet yhteensä yli kuukaudeksi. Tässä vaiheessa tuskauupumusta kävi aika selväksi, että unirutiinit on saatava kuntoon. Näinpä Perusinsinööri vietti viime yön perhepedissä Pikkupöllön kanssa, sama tiedossa vielä pari iltaa, ja sitten kokeillaan miten uni maistuu äidin kyljessä ilman maitoa. Siitä voi siirtyä pehmeästi sivuvaunuun ja myöhemmin omaan huoneeseen.

Harmittaa kyllä, koska uskon että lapsi - joka näemmä nukkuu luonnostaan vähän huononlaisesti - saa (öisinkin) maidosta lohtua ja helpotusta nukahtamiseen, mutta vielä vahvemmin uskon, että levännyt äiti on parempi äiti. Yli vuotinen lapsi pärjää kuitenkin yön fyysisesti ilman maitoa, vuodessa unenpuutteessa kärvistelevä, järjenkäytöltään ja kärsivällisyydeltään taaperotasolle taantunut äiti ei pärjää enää ilman unta.

Nyt, suonette anteeksi, tällä on treffit Perusinsinöörin, kuoharilasillisen ja herkkuleipien kanssa sohvalla. Ja myöhemmin jatkot pitkien, sikeiden yöunien kanssa.