Tiedättekö, mikä on maailman rumin sana?
Toisin kuin Kaunein sana -äänestysten tuloksista voisi päätellä, kaikista hirvein, painostavin, ahdistavin ja sieluaraastavin sana on äiti. Äiti, äiti, äiti, äiti, äitiäitiäitiäitiäitiäitiÄITIIIIIIIIII! Keskeytyksettä, välillä jopa sinä äidillisenä psyykenpaikkailuhetkenä joka päikkäriaikanakin tunnetaan. Unissaankaan ei lapsi voi jättää äitiä rauhaan.
Tyttö roikkuu lahkeessa, ulisee,
vaatii, kitisee, huutaa, möykkää, lääppii, läpsii, mölyää naama räässä,
äilyää, vinkuu, rääkyy, narisee*, tunkee, takertuu, vänisee, mäiskii koiraa, ei tottele pätkääkään eikä kelpuuta isäänsä yhtään mihinkään. Äiti syöttää (koska turhahan sitä itse on mitään haarukoida/lusikoida, vaikka vallan mainiosti osaa - kai sitä äidille pitää jotain tekemistä keksiä, jottei vahingossa syö, raukkaparka, ruokaansa ainakaan lämpimänä), äiti vaihtaa vaipan** ja vaatteet, äiti kantaa, äiti lukee, ei ihii, hyvin painokkaasti äiti, eikä mikään riitä. Siinä 15-tuntisen päivän jälkeen, kun edessä on vielä työilta, alkaa olla vähän väsynyt fiilis. Perusinsinööri oli vielä viikonlopun kaverinsa häissä, niin hengähdystaukoa ei ole tarvinnut edes toivoa.
No, lopetan avautumisen tähän ja hengähtämisen sijaan teen niitä töitä, niin ehtii ehkä vähän nukkuakin tänä yönä. Fiilikset on kiteyttänyt aivan erinomaisesti PeNa; lukekaa sieltä, miltä minusta tuntuu. Se lohtu tässä sentään on, että saan pian takuuvarmasti sen päivittäin toivomani verisenä ryöpsähdyksenä ikuisen rauhan tuovan aivoaneurysman, on meinaan raivoverenpaineet sen verran tapissa.
*Sympatiseeraan sitä raukkaparkaa, joka etsiytyi blogiin hakusanoilla "lapsi narisee". Niin tekee. Koeta kestää. Toivotaan, että kyseessä on itsestään ohimenevä vaiva.
**Koska kyllähän sitä täysikuivan lapsen on paljon miellyttävämpää kieltäytyä potasta/pöntöstä, raivota vaippaa vaihdettaessa ja muhitella umpikusessa vaipassa. Paljon miellyttävämpää, kaikille osapuolille.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
perjantai 2. elokuuta 2013
Viherpesua
Tiesittekö, että hedelmien ja kasvisten kuorissa on suuri osa niiden hyvää tekevistä aineista? Olen itse murehtinut kerran ja toisenkin sitä, kannattaako rehut* syödä kuorineen, jolloin saa hyödynnettyä koko hyväätekevyyden mutta ei voi välttyä torjunta-aineilta, vai kuoriiko kaiken, jolloin välttyy edes joiltakin torjunta-aineilta mutta menettää samalla osan rehun tarjoamista hiven- yms. aineista. Voi valitsemisen vaikeutta!
Kun Pikkupöllön sormiruokailijan uraa aloiteltiin, huomasin, että suuri osa hedelmistä pysyy paremmin kasassa eikä liu'u niin helposti pienen kourasta, kun mukana on kuori. Olen siis systemaattisesti myrkyttänyt lastani puolitoista vuotta helppouden nimissä. Pesen kyllä kaikki hedelmät ja vihannekset - itse asiassa heti kauppakassista purettaessa -, mutta tuskinpa niistä kaikkea kuonaa on irti saatu. En sentään ole jaksanut juuriharjan ja astianpesuaineen kanssa käydä kaikkea läpi (vain sitrushedelmät, joiden kuori on käytetty). Huono äiti.
No, nyt on tehty hippistely taas astetta helpommaksi! Bongasin hedelmien ja kasvisten pesuohjeen täältä. Mukana on kolme erilaista seosta, joilla torjunta-ainejäämiä saa irroteltua. Itse kokeilin kolmosversiota, koska en jaksanut alkaa puristaa sitruunaa (vähästä on aina joskus laiskuus kiinni). Liottelin rehuja aikansa** ja annoin vielä lillua hetken puhtaassa vedessä, huuhtaisin ja jätin kuivumaan. Etikkana käytin väkiviinaetikkaa, ei jäänyt maku- tahi hajuhaittoja.
Oliko liikaa työtä? Ei, mittaillessa meni ehkä minuutti. Jatkanko tapaa? Kyllä vain. Ohje pääsi jo keittiönkaapin oveen.
*Perusinsinöörin mielestä kaikki, joka ei ole lihaa, on rehua. Kyllä mulla on miehinen mies, kuulkaa.
**x kiireistä hetkeä, kun väsäsin samalla kaksi (2) makaronilaatikkoa (rehuton miehinen ja rehuinen terveysversio) huomiseksi, jotta pärjäävät, kun äiti lähtee hautajaisiin. Kyllä, minusta on tullut kanaemoäiti. No ei täysin, vain kokkailuissa. Perusinsinööri kun selviytyy korkeintaan välipalan asettamista haasteista voiveitsen ja hedelmäin silpomisen kera. Todistetusti on avattu onnistuneesti jugurttipurkkikin, ainakin kahdesti. Tämä on osittain oma vika ja osittain olosuhteiden sanelemaa pakkoa; raksa-aikana mies oli jokaisen töistä ja nukkumisesta liikenevän hetken (ja aika monta nukkumiseen oikeutettuakin hetkeä) raksalla, ja minä toteutin ruokahuollon. Tässä sitä ollaan.
Kun Pikkupöllön sormiruokailijan uraa aloiteltiin, huomasin, että suuri osa hedelmistä pysyy paremmin kasassa eikä liu'u niin helposti pienen kourasta, kun mukana on kuori. Olen siis systemaattisesti myrkyttänyt lastani puolitoista vuotta helppouden nimissä. Pesen kyllä kaikki hedelmät ja vihannekset - itse asiassa heti kauppakassista purettaessa -, mutta tuskinpa niistä kaikkea kuonaa on irti saatu. En sentään ole jaksanut juuriharjan ja astianpesuaineen kanssa käydä kaikkea läpi (vain sitrushedelmät, joiden kuori on käytetty). Huono äiti.
No, nyt on tehty hippistely taas astetta helpommaksi! Bongasin hedelmien ja kasvisten pesuohjeen täältä. Mukana on kolme erilaista seosta, joilla torjunta-ainejäämiä saa irroteltua. Itse kokeilin kolmosversiota, koska en jaksanut alkaa puristaa sitruunaa (vähästä on aina joskus laiskuus kiinni). Liottelin rehuja aikansa** ja annoin vielä lillua hetken puhtaassa vedessä, huuhtaisin ja jätin kuivumaan. Etikkana käytin väkiviinaetikkaa, ei jäänyt maku- tahi hajuhaittoja.
Oliko liikaa työtä? Ei, mittaillessa meni ehkä minuutti. Jatkanko tapaa? Kyllä vain. Ohje pääsi jo keittiönkaapin oveen.
*Perusinsinöörin mielestä kaikki, joka ei ole lihaa, on rehua. Kyllä mulla on miehinen mies, kuulkaa.
**x kiireistä hetkeä, kun väsäsin samalla kaksi (2) makaronilaatikkoa (rehuton miehinen ja rehuinen terveysversio) huomiseksi, jotta pärjäävät, kun äiti lähtee hautajaisiin. Kyllä, minusta on tullut kanaemoäiti. No ei täysin, vain kokkailuissa. Perusinsinööri kun selviytyy korkeintaan välipalan asettamista haasteista voiveitsen ja hedelmäin silpomisen kera. Todistetusti on avattu onnistuneesti jugurttipurkkikin, ainakin kahdesti. Tämä on osittain oma vika ja osittain olosuhteiden sanelemaa pakkoa; raksa-aikana mies oli jokaisen töistä ja nukkumisesta liikenevän hetken (ja aika monta nukkumiseen oikeutettuakin hetkeä) raksalla, ja minä toteutin ruokahuollon. Tässä sitä ollaan.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Pikkupöllö 1,5 v ja ympätyt kuulumiset
Onnea, äidin pieni rimpula! Niin sitä on jotenkin katastrofaalisen vauvavuoden jälkeen tarvottu jo seuraavastakin (helvetillisestä) vuodesta puolet läpi, samanlaisessa väsymyksen epätodellisessa sumussa. No, onneksi tätä vauhtia pääsee kohta eläkkeelle, niin voi sitten nukkua.
1,5-vuotisneuvolassa käytiin lääkäritädin juttusilla. Homma oli vartissa ohi ja lapsi kuulemma terve ja normaali. Tällä geeniperimällä uskallan kylläkin diagnoosia syvästi epäillä. Painon kyttäily siis saadaan unohtaa; kaksivuotisneuvolassa sitten taas mittaillaan.
Pikkupöllö on huikea persoona. Tällä hetkellä hiteintä poppii on leikkiä, että korvaan lentää kärpänen, äänitehosteiden kera, toki, bzzzz vain. Se on sitten äidin kaivettava suurin elkein pois, ja homma toistuu joskus kymmenkunta kertaa putkeen. Erityisen (vähän) hauskaa, kun yritetään epätoivoisesti saada lasta rauhoittumaan unille. Joita siis nukutaan enää yhdet (surullisen lyhyet) päivällä ja (onneksi vähän pidemmät ja usein jopa ehyet) yöllä.
Kirjat ovat edelleen kovassa käytössä. Kristiina Louhen Ainon kanssa on yksi tämänhetkisistä suosikeista, ja siitä etenkin kolme sivua.
Näitä tahkotaan edestakaisin antaumuksellisesti. Hassulle pojalle naureskellaan kovaan ääneen, höhöhö. Että se pönttö seisookin potassa! Sitten istutaan vakavana sylissä. Tytöllä on paha mieli, harmittaa, itkettää, suututtaa. Onneksi äiti pitää kädestä, heijaa, paijaa ja lohduttaa. Tätä tilannetta mietitään pitkään ja käydään monta kertaa läpi. Ja äiti tietysti pitää kädestä kiinni ja silittelee.
Toinen lemppari on uusi potkumopo, jolla huristellaan pitkin poikin. Sänkyyn se ei ole vielä päässyt, vaikka muutaman kerran olisi ollut kipeästi kaipuu kainaloon.
Ostosten purkaminen on edelleen ihanaa, jännittävää ja riemukasta. Joskus jääkaappiin päätyy laadunvalvonnan kautta kulkeneita tarvikkeita.
Tiedättekö Doidyn? Jep, se trendikäs bisfenoliton muovimuki. Kallellaan oleva muoto (kuulemma) helpottaa juomaan oppimista, kun lapsi näkee mukin sisällön paremmin. Tiedä häntä, uskon lapsen kuin lapsen oppivan juomaan aikanaan mukin muodosta riippumatta; itselleni tärkeintä oli tuo bisfenolittomuus. "Tavallinenkin" myrkytön muovimuki olisi kelvannut, tämä nyt vain sattui olemaan ensimmäinen eteen osunut. Läpinät sikseen, pointtikin tässä oli: Muki siis on juomishelppouden takia kallellaan, mutta Pikkupöllö kaipaa nykyään lisähaastetta veden lipittämiseen. Mukista voi juoda ainoastaan "väärinpäin", eli mahdollisimman vaikeasti.
Kiipeilyyn ihastunut lapsukainen kapuaa ketterästi tuoleille ja virnistelee mielissään, kun kylkeen liimautuu välittömästi aikuinen. Tätä kuvaa otettaessa taidot edistyivät pöydälle kiipeämiseen. Go, aivotärähdys! Pitänee lopettaa blogiin kuvailu.
Aina yhtä avulias Pikkupöllö auttaa touhukkaana pihahommissa(kin). Kyllä siirtyy litratolkulla vettä vauhdikkaasti, kun pikkukätösin roikutaan apuna kastelukannun kahvassa kiinni. Onhan kottikärryilykin paljon antoisampaa, kun kaksin työnnetään.
Pihalla mätetään kaksin käsin marjoja suuhun. Herukanpenteleet ja karviaisketaleet jäivät kahta puskaa lukuun ottamatta melkein tyhjiksi, mutta suklaakirsikkaa ja omenaa sekä metsämustikkaa ja villivattua tulee sitten senkin edestä, metsämansikat ja mesimarjat napsittiin jo. Joka ulkoilukerralla kierretään tutkimassa vakipaikat, sormi ojossa nam nam nam! tuonne seuraavaksi ja vitamiinia poskeen.
Typykkä on edelleen kiinni äidissä, välillä ahdistavuuteen asti. Toisinaan huudetaan kyllä ihi, ihi, ihiäkin (isi), mutta etenkin väsymyksen yllättäessä vain äiti kelpaa. Uhmailuakin on aina välillä ilmassa, voi äitiparka.
Siitäkin syystä äidille kuuluu näin välimerkkipaalun kunniaksi orastavaa hermoromahdusta, alkavaa burn-outtia ja oireilevaa alakuloa. Yksi iso työrupeama on takana, toinen valtaisa edessä ja paniikinomaisella aikataululla, kuinkas muutenkaan. Luonnoskansio paisuu raakileista, jutuntyngistä ja julkaisemista vailla olevista teksteistä, joista on jotenkin mystisesti kadonnut maku, taika ja ajatus. Survotaan siis nyt tähän samaan vielä pihapäivitys, niin saadaan edes jotain julkaistua.
Viikonloppuna oli taas talkoot, ja vaikka äidin olikin ihana huhkia hiki hatussa helteessä (ah, alliteraation auvoa!), kun lapsi viihtyi mumman (meikätytön mutsi) seurassa - kerrankin ihan ilman äitiä -, niin voimat ovat kyllä taas ihan totaalisen loppu. Pihan kivimuurit on nyt piimäkylvyin hoidettu sammalta odottamaan, risusavotta on valmis ja autotallissakin on jo liukuoville kiskot. Lisäksi Perusinsinööri pääsi isänsä kanssa uistelemaan, mistä en tietenkään yhtään valita(, koska yhtäänhän en ole katkera siivous-, kokkaus-, lapsenhoito- ja anopinviihdytysnakista). Hyvä vain, että pääsi vähän kalalle, kun ei hälläkään reppanalla ylenpalttisesti ole Omaa Aikaa ollut.
Tulevana viikonloppuna onkin sitten mummon hautajaiset. Raskasta reissautumista ennen pitäisi vielä ehtiä vaatekauppaan, oh joy on top of joy. Sovituskoppiantipatiat kasvavat jo etukäteen.
Loppukevennykseksi, jottei vallan sorruttaisi jälleen vain valittamaan, kerron erinomaisen hupaisan tarinan ja miehen ylistyslaulun. Moitteetta ja nuhteetta äitiydestään selvinnyt naishenkilö, nimi muutettu, päätti hemmotella itseään lähestyvän juhlapäivän kunniaksi uudella Kuren kynsilakalla*. No, sävy Lychee ei jotenkin ollutkaan ihan napakymppi, kun naishenkilömme sitä iltahämärissä innostui testailemaan, joten räyhästi veti hän ranskismanikyyriin sielun synkkyyttä vastaavaa sävyä.
Taapertaessaan sitten myöhemmin yömyöhällä testiareenalta, aka sohvalta, palauttamaan lakkaputeleitaan kiltisti paikalleen vessan peilikaappiin lipsautti hän sitten yhden (1) kahdesta (2) pullosta lattialle. Todennäköisyyslaskentaa harrastaneet, pähkinä purtavaksi: Oletetaan, että lattia on musta. Kynsilakkapulloja on litslätslitsi ja musta. Mustasta on jäljellä jämät, litsi on juuri korkattu. Kumpi lattialle putoaa?
Kuvatodisteita en jäänyt tarinani tueksi kokoamaan, vaikka sekin pikaisesti välähti mielessä kuuratessani paniikissa, hysteerisenä ja itku kurkussa kovettuvaa kynsilakkaa seiniltä, lattialta, peiliovista ja listoista. Eheyttävä loppuhuipennus: sisään astuu koiran iltalenkiltä saapuva mies, joka passittaa vaimon nukkumaan ja jää hinkkaamaan lattialaattoja seuraavan vuorokauden puolelle höyrypesurilla.
Mitä opimme tästä? Elä sie immeinen yritä, rupsaha rauhassa vaan. Tai älä ainakaan käytä kynsilakkaa, ennen kuin olet nukkunut univelkasi pois. Tai hommaa ainakin pirun mukava mies.
*Tästä joskus enemmän, jos ehdin/jaksan/viitsin.
1,5-vuotisneuvolassa käytiin lääkäritädin juttusilla. Homma oli vartissa ohi ja lapsi kuulemma terve ja normaali. Tällä geeniperimällä uskallan kylläkin diagnoosia syvästi epäillä. Painon kyttäily siis saadaan unohtaa; kaksivuotisneuvolassa sitten taas mittaillaan.
Pikkupöllö on huikea persoona. Tällä hetkellä hiteintä poppii on leikkiä, että korvaan lentää kärpänen, äänitehosteiden kera, toki, bzzzz vain. Se on sitten äidin kaivettava suurin elkein pois, ja homma toistuu joskus kymmenkunta kertaa putkeen. Erityisen (vähän) hauskaa, kun yritetään epätoivoisesti saada lasta rauhoittumaan unille. Joita siis nukutaan enää yhdet (surullisen lyhyet) päivällä ja (onneksi vähän pidemmät ja usein jopa ehyet) yöllä.
Kirjat ovat edelleen kovassa käytössä. Kristiina Louhen Ainon kanssa on yksi tämänhetkisistä suosikeista, ja siitä etenkin kolme sivua.
 |
| Ihan höpö poika! |
 |
| Tyttöä harmittaa |
 | ||||
| Äiti lohduttaa |
Näitä tahkotaan edestakaisin antaumuksellisesti. Hassulle pojalle naureskellaan kovaan ääneen, höhöhö. Että se pönttö seisookin potassa! Sitten istutaan vakavana sylissä. Tytöllä on paha mieli, harmittaa, itkettää, suututtaa. Onneksi äiti pitää kädestä, heijaa, paijaa ja lohduttaa. Tätä tilannetta mietitään pitkään ja käydään monta kertaa läpi. Ja äiti tietysti pitää kädestä kiinni ja silittelee.
Toinen lemppari on uusi potkumopo, jolla huristellaan pitkin poikin. Sänkyyn se ei ole vielä päässyt, vaikka muutaman kerran olisi ollut kipeästi kaipuu kainaloon.
 |
| Välillä taluttaen |
Ostosten purkaminen on edelleen ihanaa, jännittävää ja riemukasta. Joskus jääkaappiin päätyy laadunvalvonnan kautta kulkeneita tarvikkeita.
 |
| Say ch... butter? Hymyä! |
Tiedättekö Doidyn? Jep, se trendikäs bisfenoliton muovimuki. Kallellaan oleva muoto (kuulemma) helpottaa juomaan oppimista, kun lapsi näkee mukin sisällön paremmin. Tiedä häntä, uskon lapsen kuin lapsen oppivan juomaan aikanaan mukin muodosta riippumatta; itselleni tärkeintä oli tuo bisfenolittomuus. "Tavallinenkin" myrkytön muovimuki olisi kelvannut, tämä nyt vain sattui olemaan ensimmäinen eteen osunut. Läpinät sikseen, pointtikin tässä oli: Muki siis on juomishelppouden takia kallellaan, mutta Pikkupöllö kaipaa nykyään lisähaastetta veden lipittämiseen. Mukista voi juoda ainoastaan "väärinpäin", eli mahdollisimman vaikeasti.
 |
| Kuva täältä |
Kiipeilyyn ihastunut lapsukainen kapuaa ketterästi tuoleille ja virnistelee mielissään, kun kylkeen liimautuu välittömästi aikuinen. Tätä kuvaa otettaessa taidot edistyivät pöydälle kiipeämiseen. Go, aivotärähdys! Pitänee lopettaa blogiin kuvailu.
 |
| Täsä mää ny istun |
Aina yhtä avulias Pikkupöllö auttaa touhukkaana pihahommissa(kin). Kyllä siirtyy litratolkulla vettä vauhdikkaasti, kun pikkukätösin roikutaan apuna kastelukannun kahvassa kiinni. Onhan kottikärryilykin paljon antoisampaa, kun kaksin työnnetään.
 |
| Taimipaketit nippuun |
 |
| Iskäääää! |
Pihalla mätetään kaksin käsin marjoja suuhun. Herukanpenteleet ja karviaisketaleet jäivät kahta puskaa lukuun ottamatta melkein tyhjiksi, mutta suklaakirsikkaa ja omenaa sekä metsämustikkaa ja villivattua tulee sitten senkin edestä, metsämansikat ja mesimarjat napsittiin jo. Joka ulkoilukerralla kierretään tutkimassa vakipaikat, sormi ojossa nam nam nam! tuonne seuraavaksi ja vitamiinia poskeen.
 |
 |
| Suklaakirsikkaa |
Typykkä on edelleen kiinni äidissä, välillä ahdistavuuteen asti. Toisinaan huudetaan kyllä ihi, ihi, ihiäkin (isi), mutta etenkin väsymyksen yllättäessä vain äiti kelpaa. Uhmailuakin on aina välillä ilmassa, voi äitiparka.
Siitäkin syystä äidille kuuluu näin välimerkkipaalun kunniaksi orastavaa hermoromahdusta, alkavaa burn-outtia ja oireilevaa alakuloa. Yksi iso työrupeama on takana, toinen valtaisa edessä ja paniikinomaisella aikataululla, kuinkas muutenkaan. Luonnoskansio paisuu raakileista, jutuntyngistä ja julkaisemista vailla olevista teksteistä, joista on jotenkin mystisesti kadonnut maku, taika ja ajatus. Survotaan siis nyt tähän samaan vielä pihapäivitys, niin saadaan edes jotain julkaistua.
Viikonloppuna oli taas talkoot, ja vaikka äidin olikin ihana huhkia hiki hatussa helteessä (ah, alliteraation auvoa!), kun lapsi viihtyi mumman (meikätytön mutsi) seurassa - kerrankin ihan ilman äitiä -, niin voimat ovat kyllä taas ihan totaalisen loppu. Pihan kivimuurit on nyt piimäkylvyin hoidettu sammalta odottamaan, risusavotta on valmis ja autotallissakin on jo liukuoville kiskot. Lisäksi Perusinsinööri pääsi isänsä kanssa uistelemaan, mistä en tietenkään yhtään valita(, koska yhtäänhän en ole katkera siivous-, kokkaus-, lapsenhoito- ja anopinviihdytysnakista). Hyvä vain, että pääsi vähän kalalle, kun ei hälläkään reppanalla ylenpalttisesti ole Omaa Aikaa ollut.
 |
| Oliko meillä orgiat? Muistaako joku? |
Tulevana viikonloppuna onkin sitten mummon hautajaiset. Raskasta reissautumista ennen pitäisi vielä ehtiä vaatekauppaan, oh joy on top of joy. Sovituskoppiantipatiat kasvavat jo etukäteen.
Loppukevennykseksi, jottei vallan sorruttaisi jälleen vain valittamaan, kerron erinomaisen hupaisan tarinan ja miehen ylistyslaulun. Moitteetta ja nuhteetta äitiydestään selvinnyt naishenkilö, nimi muutettu, päätti hemmotella itseään lähestyvän juhlapäivän kunniaksi uudella Kuren kynsilakalla*. No, sävy Lychee ei jotenkin ollutkaan ihan napakymppi, kun naishenkilömme sitä iltahämärissä innostui testailemaan, joten räyhästi veti hän ranskismanikyyriin sielun synkkyyttä vastaavaa sävyä.
 |
| Nakkiräpylä |
Taapertaessaan sitten myöhemmin yömyöhällä testiareenalta, aka sohvalta, palauttamaan lakkaputeleitaan kiltisti paikalleen vessan peilikaappiin lipsautti hän sitten yhden (1) kahdesta (2) pullosta lattialle. Todennäköisyyslaskentaa harrastaneet, pähkinä purtavaksi: Oletetaan, että lattia on musta. Kynsilakkapulloja on litslätslitsi ja musta. Mustasta on jäljellä jämät, litsi on juuri korkattu. Kumpi lattialle putoaa?
Kuvatodisteita en jäänyt tarinani tueksi kokoamaan, vaikka sekin pikaisesti välähti mielessä kuuratessani paniikissa, hysteerisenä ja itku kurkussa kovettuvaa kynsilakkaa seiniltä, lattialta, peiliovista ja listoista. Eheyttävä loppuhuipennus: sisään astuu koiran iltalenkiltä saapuva mies, joka passittaa vaimon nukkumaan ja jää hinkkaamaan lattialaattoja seuraavan vuorokauden puolelle höyrypesurilla.
Mitä opimme tästä? Elä sie immeinen yritä, rupsaha rauhassa vaan. Tai älä ainakaan käytä kynsilakkaa, ennen kuin olet nukkunut univelkasi pois. Tai hommaa ainakin pirun mukava mies.
*Tästä joskus enemmän, jos ehdin/jaksan/viitsin.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
Juhannushetkiä
Huomasiko kukaan? Juhannus oli ja meni, ja tuntui hyvältä mennessään - herkkuja ähkyyn asti, aurinkoa, yhdessä oloa, unta, valvomista, pihatöitä, maailman(- ja parisuhteen)parannusta. Perusinsinööri jäi lomalle, eli talli- ja pihaurakoinnin jatkumisesta huolimatta minäkin saan välillä vähän hengähtää, tai ainakin tehdä työt päiväsaikaan eikä illalla Pikkupöllön nukahdettua. Jospa nyt olisi iltaisin himpun verran sitä kuuluisaa omaa aikaa, ja ehkä jopa hiven sitä urbaanilegendan mitat saanutta yhteistäkin aikaa. Sitten kun vielä ehditään koko perheen kesken hengailla, niin jo vain voi taas olla tyytyväinen.
Blogihiljaisuus jatkunee edelleen, kun olemme lähdössä mummolareissulle. Jospa sen jälkeen olisi taas aikaa kirjoitella jokunen painokelpoinen ajatuskin, jos unta saisi sen verran että kykenisi muuhunkin kuin rahjustamaan ympäriinsä aivottomana zombina.
Tässä vielä kuitenkin muutama fiilistelyhetki viikonlopulta. Kuplistelustakin piti ottaa kuva, mutta unhoittui, kun hetki vei mennessään.
Blogihiljaisuus jatkunee edelleen, kun olemme lähdössä mummolareissulle. Jospa sen jälkeen olisi taas aikaa kirjoitella jokunen painokelpoinen ajatuskin, jos unta saisi sen verran että kykenisi muuhunkin kuin rahjustamaan ympäriinsä aivottomana zombina.
Tässä vielä kuitenkin muutama fiilistelyhetki viikonlopulta. Kuplistelustakin piti ottaa kuva, mutta unhoittui, kun hetki vei mennessään.
 |
| Oman rinteen villisatoa |
 |
| Kesäkukkasia |
 |
| Mutakakkua, vaniljamansikoita ja hetki omaa aikaa |
 |
| Huikea kuu |
 |
| Rento fiilis |
 |
| Neilikkaniitty |
 |
| Puusavottaa ja raparperia |
 |
| Sissi Lisko |
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Rakas rimppakinttu rimpula
Pikkupöllön 1-vuotis- ja 4-kuukautisneuvola on nyt onnistuneesti takanapäin. Alkuvuodesta painokäyrä notkahti, mutta nyt pahin syöksykierre oli katkennut. Taktiset mitat tällä kertaa olivat 82,2 cm (ei sillä, että tarkkaan mitattaisiin) ja 9,7 kg (ihan itse pyöristin, kun en jaksanut viiden gramman tarkkuudella muistaa [huono äiti].), eli hoikka tyttö Pikkupöllö on vieläkin. Tosin, kuten neuvolatäti totesi, mieluummin näin päin kuin yleistyvää ylipainoa. Ruoka kuitenkin maistuu, ruokahalun tulokset näkyvät potassakin (useita kertoja päivässä) ja tyttö syö monipuolisesti. Liikkuupa sitten hurjan aktiivisesti (tämän voin todistaa) tahi on luonnostaan hoikka (harmillinen kohtalo!), normaalisti tuntuu kuitenkin muuten kasvavan. Katsotaan, mitä puolitoistavuotisneuvolan neuvolalääkäri sitten heinäkuun lopulla on mieltä.
Vauvanpalleron alta on kuoriutumassa aikamoinen persoona. Pikkupöllö
- rakastaa kenkiä, hattuja, huiveja ja laukkuja (myös äit'muorin jumppa-alusta käy hartiahuiviksi ja pikkupöksyt hatuksi), vaikka ei olla mitenkään ohjattu moiseen (ja äidillähän ei ole missään nimessä liikaa kenkiä, mistä fiksu lapsi voisi johtopäätöksiä kenkien merkityksellisyydestä tehdä)
- haluaa nähdä suuhun, kun toinen syö (ruokahalua enemmän herättäviäkin näköaloja voisin keksiä)
- työntää kauppareissulta tulevan ja halia odottavan Perusinsinöörin seinälle juostessaan tutkimaan ostoskasseja (ikuiset traumat tuli isäparalle)
- rakastaa kirjoja, kiviä ja kukkia (ÄITINSÄ TYTTÖ!)
- pesee ihan innoissaan hampaita (ikävä piirre pikkulapsessa, niin kovin olisin tahtonut edelleen joka päivä tästä taistella) ja pukee Ihan Itse kaikkea mahdollista ja mahdotonta, etenkin päähän ja jalkoihin
- ei riisu aluksi vihaamiaan aurinkolaseja ja lätsää sitten millään, kun päästään sisätiloihin; kauppareissut vedetään koleesti pleksit päässä ihan starameiningillä
- on periaatteessa jo kuiva satunnaisia (väsy)lirauksia lukuun ottamatta
- ei silti halua missään nimessä pissata ulos vaan aina pitää päästä potalle - vieraat potat ja pöntöt sopivat, mutta ei siis missään nimessä ulos; olisihan se hienon neidin habituksen vastaista
- pöristelee ruokapöytää pitkin viinirypäleenpuolikkaalla, mikään muu hedelmä tahi marja ei tähän tehtävään kelpaa
- vetää ihan innoissaan aurinkokuivattua tomaattia, kapriksia ja nyttemmin myös oliiveja, mutta fetan erinomaisuus ei vielä ole avautunut
- on oppinut käyttämään (itse keksimiäänkin) viittomia, kun sanat eivät riitä; myös nyökkääminen ja päänpudistaminen onnistuvat - käsittämättömän ihanaa, kun viimein pystyy kommunikoimaan lapsen kanssa
- alkaa olla hyväksynyt sen tosiasian, että väsyneenä täytyy mennä nukkumaan, ja loppuhuipennukseksi
- haluaa halata, kun istuu kakalla (?!).
Näihin mielikuviin, näihin tunnelmiin.
Vauvanpalleron alta on kuoriutumassa aikamoinen persoona. Pikkupöllö
- rakastaa kenkiä, hattuja, huiveja ja laukkuja (myös äit'muorin jumppa-alusta käy hartiahuiviksi ja pikkupöksyt hatuksi), vaikka ei olla mitenkään ohjattu moiseen (ja äidillähän ei ole missään nimessä liikaa kenkiä, mistä fiksu lapsi voisi johtopäätöksiä kenkien merkityksellisyydestä tehdä)
- haluaa nähdä suuhun, kun toinen syö (ruokahalua enemmän herättäviäkin näköaloja voisin keksiä)
- työntää kauppareissulta tulevan ja halia odottavan Perusinsinöörin seinälle juostessaan tutkimaan ostoskasseja (ikuiset traumat tuli isäparalle)
- rakastaa kirjoja, kiviä ja kukkia (ÄITINSÄ TYTTÖ!)
- pesee ihan innoissaan hampaita (ikävä piirre pikkulapsessa, niin kovin olisin tahtonut edelleen joka päivä tästä taistella) ja pukee Ihan Itse kaikkea mahdollista ja mahdotonta, etenkin päähän ja jalkoihin
- ei riisu aluksi vihaamiaan aurinkolaseja ja lätsää sitten millään, kun päästään sisätiloihin; kauppareissut vedetään koleesti pleksit päässä ihan starameiningillä
- on periaatteessa jo kuiva satunnaisia (väsy)lirauksia lukuun ottamatta
- ei silti halua missään nimessä pissata ulos vaan aina pitää päästä potalle - vieraat potat ja pöntöt sopivat, mutta ei siis missään nimessä ulos; olisihan se hienon neidin habituksen vastaista
- pöristelee ruokapöytää pitkin viinirypäleenpuolikkaalla, mikään muu hedelmä tahi marja ei tähän tehtävään kelpaa
- vetää ihan innoissaan aurinkokuivattua tomaattia, kapriksia ja nyttemmin myös oliiveja, mutta fetan erinomaisuus ei vielä ole avautunut
- on oppinut käyttämään (itse keksimiäänkin) viittomia, kun sanat eivät riitä; myös nyökkääminen ja päänpudistaminen onnistuvat - käsittämättömän ihanaa, kun viimein pystyy kommunikoimaan lapsen kanssa
- alkaa olla hyväksynyt sen tosiasian, että väsyneenä täytyy mennä nukkumaan, ja loppuhuipennukseksi
- haluaa halata, kun istuu kakalla (?!).
Näihin mielikuviin, näihin tunnelmiin.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
Piha ilman sadettajaa
...paitsi että meillä on kaksi. (Näyttävät muuten tulevan tänä kesänä tarpeeseen. Tosin nyt on autotallin seinässä jo vesipistekin [wuhuu!], niin saa kantaa kannullakin, jos haluaa reippailla.)
Meillä on myös rönsyileviä köynnöksiä, sammaleisia kivimuureja, reheviä ja väriä räiskähteleviä kukkapenkkejä, solisevaa vettä, puolivarjoisia pergoloita lukusoppineen ja kukkaketojen lomassa mutkittelevia polkuja.
Tai olisi, jos tontti ei olisi kuivahko kangasmetsäpohjainen etelärinnetontti, jos mies ei olisijäykkäniskaisen modernin eleettömyyden minimalismin ystävä ja itsellä olisi aikaa, rahaa, tietoa, taitoa ja voimia. Pihasuunnitelmien kannalta ovat kuitenkin huikean vaarallisia nämä villit parisuhdeillat, kun katsellaan boksilta puutarhaohjelmia. Budjetti, nimesi olkoon ylitetty!
Oikeasti piha on vielä keskeneräinen ja enimmäkseen suunnittelu- tai korkeintaan odotteluvaiheessa. Omena- ja kirsikkapuut on istutettu, samoin marjapensaat, mutta muuten on vasta tehty pohjatöitä.
Nurmikkoa on (taka- ja etupihalla), nurmikkoa puuttuu (tallin ympärys on tekemättä, kun ei viivästyneen rakentamisen takia ollut järkeä istuttaa aiemmin).
Pikkuvinkki teille, jotka olette vasta nurtsinistutusvaiheessa: valkoapilan kanssa sitten vähän varovammin kuin Perusinsinööri. Nimim. Takapihan niittyosio menee uusiksi, kun apila valtasi sen.
Rappusia on, rappusia puuttuu.
Takaoveltakin puuttuu portaat, mutta sokkeli on sentään jo rapattu.
Kitkettävää? Meilläkö? Vain 70 metriä kivimuuria ja jumalattomasti kaikkea muuta. Onhan tässä koko kesä aikaa...
On jotain valmistakin.
Ja törkeän paljon on ihan alkutekijöissään.
No, ikuisuusprojektejahan nämä talot ja pihat ovat. Tällaisella kelillä vain ahdistaa normaaliakin enemmän se, ettei saa koskaan tehdä mitään - enkä tässä dramatiikan tuskissani liioittele pisaraakaan - ilman että eräs pieni ihanuus roikkuu kitisten puntissa tai että kaksi pientä ihanuutta tuhoaa tahollaan jotain. Mieli halajaa päästä istuttamaan ja puuhaamaan uutta, ja entisetkin olisi jotenkin ehdittävä ylläpitää. Mutta voihan sitä tietysti käveleksiä avojaloin käsi kädessä pehmeällä nurmikolla ja ihastella kukkia ja perhosiakin.
Piis änd lav!
PS. Haista kukkanen, Bloggerin kuvienasettelu. Kyllä tuli nättiä ja täsmällistä. Ihan ite tein.
Meillä on myös rönsyileviä köynnöksiä, sammaleisia kivimuureja, reheviä ja väriä räiskähteleviä kukkapenkkejä, solisevaa vettä, puolivarjoisia pergoloita lukusoppineen ja kukkaketojen lomassa mutkittelevia polkuja.
Tai olisi, jos tontti ei olisi kuivahko kangasmetsäpohjainen etelärinnetontti, jos mies ei olisi
Oikeasti piha on vielä keskeneräinen ja enimmäkseen suunnittelu- tai korkeintaan odotteluvaiheessa. Omena- ja kirsikkapuut on istutettu, samoin marjapensaat, mutta muuten on vasta tehty pohjatöitä.
Nurmikkoa on (taka- ja etupihalla), nurmikkoa puuttuu (tallin ympärys on tekemättä, kun ei viivästyneen rakentamisen takia ollut järkeä istuttaa aiemmin).
 |
| Viipotusbaana |
 |
| Melkein edustuskunnossa |
Pikkuvinkki teille, jotka olette vasta nurtsinistutusvaiheessa: valkoapilan kanssa sitten vähän varovammin kuin Perusinsinööri. Nimim. Takapihan niittyosio menee uusiksi, kun apila valtasi sen.
Rappusia on, rappusia puuttuu.
 |
| Autotallin komeat portaat ja ovenpielet |
 |
| Etuoven portaat ja Pikkupöllön kivikokoelma |
Takaoveltakin puuttuu portaat, mutta sokkeli on sentään jo rapattu.
Kitkettävää? Meilläkö? Vain 70 metriä kivimuuria ja jumalattomasti kaikkea muuta. Onhan tässä koko kesä aikaa...
 |
| Vähän rehottaa |
 |
| Vähän siistimpää jo |
 |
| Vähän jäi kitkemiset kesken. Viime viikolla |
On jotain valmistakin.
 |
| Kivimuurin istutuskaista |
 |
| Väriä elämään |
 |
| Metsänreunan kielot <3 |
 |
| Ihana omena |
 |
| Pikkupöllön kivipuutarha on valmiimpi kuin äidin kesäkukkaruukut. Jospa viikonloppuna saadaan asiat oikealle tolalle. Huomatkaa taustalla sepelipenkin äärimmäisen tärkeä kasteluväline ja rakas unikamu |
Ja törkeän paljon on ihan alkutekijöissään.
 |
| Autotallin nurkalla sijaitsee puuliiteri |
 |
| Pihavalo, ainakin suunnitelmissa |
 |
| Grillikatos - melkein valmis |
No, ikuisuusprojektejahan nämä talot ja pihat ovat. Tällaisella kelillä vain ahdistaa normaaliakin enemmän se, ettei saa koskaan tehdä mitään - enkä tässä dramatiikan tuskissani liioittele pisaraakaan - ilman että eräs pieni ihanuus roikkuu kitisten puntissa tai että kaksi pientä ihanuutta tuhoaa tahollaan jotain. Mieli halajaa päästä istuttamaan ja puuhaamaan uutta, ja entisetkin olisi jotenkin ehdittävä ylläpitää. Mutta voihan sitä tietysti käveleksiä avojaloin käsi kädessä pehmeällä nurmikolla ja ihastella kukkia ja perhosiakin.
Piis änd lav!
 |
| Pupunaattori halaa maailmaa |
PS. Haista kukkanen, Bloggerin kuvienasettelu. Kyllä tuli nättiä ja täsmällistä. Ihan ite tein.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Äiti on nyt ihan tosissaan väsynyt
...mutta ei, yllätys yllätys, aio pelkästään valittaa. Ha! Ettepä osanneet odottaa tuota!
Naisten Kymppi oli ja meni, ilman minua. Veetuttaa vieläkin. Ajankäytölliset, rahalliset ja lapsenhoidolliset sekä valitettavasti myöskään henkiset ja fyysiset planeetat eivät sitten tällä kertaa kohdanneet, paitsi korkeintaan päinvastointodellisuudessa. Veetuttaa vieläkin.
Muutenkin on ollut (taas vaihteeksi...) melko kaoottinen tämä olotila jota elämäksikin kutsutaan. Perusinsinööri karkasi uistelureissulle*, ja kiitos pihalla pyörivistä pupuista innostuneen Pupunaattorin, yöunet jäivät tavallistakin vähemmiksi. Jos ei olisi näin helteinen ilma, karvalakki lämmittäisi pään lisäksi mieltäkin, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kunhan tästä rauhoitun (ja saan suonet täyteen kofeiinia), niin jaksan ehkä arvostaa tilanteen koomisia aspekteja. Onhan se sängyn reunan yli vieterinä kuikisteleva koiran pää hassun näköinen yhdeltä yöllä, kun koiralla on "ihan hirveä hätä", ja onhan hulvatonta, kun se sitten lopulta saa tikistettyä sepelikasan reunaan viisi ja puoli tippaa. Ja herättää uudestaan vielä kuusi (6[!]) kertaa, josko hyvinkin vieläkin pääsisi jaloittelemaan. Ja kun ei pääse, sirottelee kostoksi äidin eteisessä aamua odottavat sukat (4 kpl: kaksi ohutta lenkkareihin ja kaksi paksua sisätossuiksi, kun on lattialämmitys kesäaikaan kylmällä) pitkin kämppää - ulko-ovelle, punkkaansa sekä keittiönpöydän alle ja -ikkunan eteen; ilmeisiä pupuntähystys- ja ulosmielimispaikkoja - ja mököttää aamun punkassaan. On minua persoonilla siunattu!
Väsymystila on taas sitä luokkaa, että on ylletty uusiin ennätyksiin. Eilen unohtui laittaa lapselle vaippa, kun lähdettiin kauppareissulle. Millainen äiti unohtaa laittaa vaipan? No, perin juurin uupunut. Hykertelette ehkä hupaisan anekdootin toivossa, mutta valitan: Vaipan puuttuminen huomattiin vasta kotona potalle mentäessä eikä suinkaan kosteissa merkeissä kesken kauppareissun, vaikka pysähdyttiin lonehtimaan siemeniä suunnitelmissa oleville kukka-alueille. Ja siinähän kesti, kun otetaan huomioon, miten vähästä Perusinsinööri ja minä osaamme välillä olla samaa mieltä.
Ai niin, pitikö minun olla valittamatta? Hyviä hetkiä kuvasuolloksen muodossa, olkaatten hyvät.
Iloa lapsesta.
Kesäinen piha, ihana piha.
Uusi aarre on syrjäyttänyt univalaan kärkipaikan unikamuna.
*En minä sillä, että se alvariinsa ravaisi omissa menoissaan, mutta raskaita ovat kyllä silti nämä äiti hoitaa -viikonloput. Oikeasti mielelläni suon toiselle iloa ja hyvää mieltä tuottavia omia hetkiä, ja on se tämän ihan tosissaan ansainnutkin, mutta voi kun joskus itsekin pääsisi. Että pääsinpähän nyt sitten vielä kuitenkin vähän valittamaan!
Naisten Kymppi oli ja meni, ilman minua. Veetuttaa vieläkin. Ajankäytölliset, rahalliset ja lapsenhoidolliset sekä valitettavasti myöskään henkiset ja fyysiset planeetat eivät sitten tällä kertaa kohdanneet, paitsi korkeintaan päinvastointodellisuudessa. Veetuttaa vieläkin.
Muutenkin on ollut (taas vaihteeksi...) melko kaoottinen tämä olotila jota elämäksikin kutsutaan. Perusinsinööri karkasi uistelureissulle*, ja kiitos pihalla pyörivistä pupuista innostuneen Pupunaattorin, yöunet jäivät tavallistakin vähemmiksi. Jos ei olisi näin helteinen ilma, karvalakki lämmittäisi pään lisäksi mieltäkin, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kunhan tästä rauhoitun (ja saan suonet täyteen kofeiinia), niin jaksan ehkä arvostaa tilanteen koomisia aspekteja. Onhan se sängyn reunan yli vieterinä kuikisteleva koiran pää hassun näköinen yhdeltä yöllä, kun koiralla on "ihan hirveä hätä", ja onhan hulvatonta, kun se sitten lopulta saa tikistettyä sepelikasan reunaan viisi ja puoli tippaa. Ja herättää uudestaan vielä kuusi (6[!]) kertaa, josko hyvinkin vieläkin pääsisi jaloittelemaan. Ja kun ei pääse, sirottelee kostoksi äidin eteisessä aamua odottavat sukat (4 kpl: kaksi ohutta lenkkareihin ja kaksi paksua sisätossuiksi, kun on lattialämmitys kesäaikaan kylmällä) pitkin kämppää - ulko-ovelle, punkkaansa sekä keittiönpöydän alle ja -ikkunan eteen; ilmeisiä pupuntähystys- ja ulosmielimispaikkoja - ja mököttää aamun punkassaan. On minua persoonilla siunattu!
Väsymystila on taas sitä luokkaa, että on ylletty uusiin ennätyksiin. Eilen unohtui laittaa lapselle vaippa, kun lähdettiin kauppareissulle. Millainen äiti unohtaa laittaa vaipan? No, perin juurin uupunut. Hykertelette ehkä hupaisan anekdootin toivossa, mutta valitan: Vaipan puuttuminen huomattiin vasta kotona potalle mentäessä eikä suinkaan kosteissa merkeissä kesken kauppareissun, vaikka pysähdyttiin lonehtimaan siemeniä suunnitelmissa oleville kukka-alueille. Ja siinähän kesti, kun otetaan huomioon, miten vähästä Perusinsinööri ja minä osaamme välillä olla samaa mieltä.
Ai niin, pitikö minun olla valittamatta? Hyviä hetkiä kuvasuolloksen muodossa, olkaatten hyvät.
Iloa lapsesta.
 |
| Kesän ensimmäiset paljasjalkailut - Äiti, tuntuu ihan tosi oudolta tämä! Mitä tää on? |
 |
| Näinkös näitä pikkupöksyjä käytettiin? |
Kesäinen piha, ihana piha.
 |
| Omppu kukkii |
 |
| Kirsikka kukkii |
Uusi aarre on syrjäyttänyt univalaan kärkipaikan unikamuna.
 |
| Väsynyt puutarha-apulainen |
*En minä sillä, että se alvariinsa ravaisi omissa menoissaan, mutta raskaita ovat kyllä silti nämä äiti hoitaa -viikonloput. Oikeasti mielelläni suon toiselle iloa ja hyvää mieltä tuottavia omia hetkiä, ja on se tämän ihan tosissaan ansainnutkin, mutta voi kun joskus itsekin pääsisi. Että pääsinpähän nyt sitten vielä kuitenkin vähän valittamaan!
torstai 30. toukokuuta 2013
Kanapasteijaa ja mansikkapirtelöä
Pikkupöllön synttäreillä herkuteltiin mm. kanapasteijoilla, joiden tekovaiheessa oli helppo napata täytteestä syrjään pikkuherkkusuulle sopivaa mätettävää ennen aikuisten versioiden viimeistelyä.
Tänään vedettiin välivälipalana pakastimen hyisistä kätköistä kaivellut (vielä ihan syömäkelpoiset...) palat pasteijaa ja viime kesän melkein viimeisistä mansikoista pyöräytettyä pirtelöä, jotta jaksettiin lounaaseen asti.
Vuosikkaalle sopivat kanapasteijat
paketti lehtitaikinaa (8 lättyä)
2 x 400 g kanajauhelihaa (on liikaa, mutta yksi paketti on liian vähän - tästä jää ihan hyvä mausteinen kanamössöannos, kun keittää kylkeen vähän riisiä tai vetää vaikka tortillan välissä / leivän päällä - tai on sitten fiksu ja jättää osan paistamatta ja käyttää muuhun...)
2 keskikokoista purjoa
(makea suippo)paprika
voita
paprikajauhetta
mustapippuria
soijakastiketta (vähäsuolaista)
kasvisfondia
suolaa
fetaa
emmentalia (tahi muuta makuisaa ja "kuivaa" juustoa, joka ei valu sulaessaan)
(riisiä)
munaa voiteluun
Paahda paprikajauhetta ja pippuria hetki voissa, ruskista jauheliha. Lisää silputtu purjo ja paprika, mausta fondi- ja soijakastikelorauksella. Hauduta kunnes neste on haihtunut. Ota lapsen osuus syrjään. Lisää suolaa! Jäähdyttele ja lisää murenneltu feta. Tarkista maku ja lisää suolaa.
Puolita taikinat, venyttele auki (kaulitse toki, jos ehdit/jaksat/viitsit etkä kärsi akuutista synttärivalmistelustressistä ja -kiireestä). Lätki keskelle täytettä ja emmentalraastetta (ja keitettyä riisiä, jos et halua pasteijoista näin tiiviitä - muista sitten tarkistaa maku ja lisätä suolaa...), pyöräytä rullalle sauma alaspäin, litistä pasteijamuotoon ja viillä pintaan jotain kivaa pikkusievää kuviota. Sudi poloisille munakylpy ja ripottele päälle unikonsiemeniä, jotta näyttää fiinimmältä. Ohjeen mukaan uuniin 200 asteeseen (kiertoilmauunilla oli hitusen alle) noin 20 minuutiksi. Pidättäydy syömästä, kunnes jäähtyvät. Maku tiivistyy mukavasti seuraavaksi päiväksi jääkaapissa.
Pirtelöön:
mansikkaa
banaania
piimää, jukurttia (AB, Valion luomumustikka [koska mies kävi kaupassa eikä erottanut maustamatonta mustikasta])
manteleita (kuorineen)
cashew-pähkinöitä
Nakkaa kaikki kiinteät sauvasekoittimen mukana tulevaan törppöön, joita kertyy elämän varrella laatikollinen, kun törpöt kestävät ja sekoittimet eivät. Lorottele päälle sopivassa suhteessa piimää ja jukurttia tahi muuta valitsemaasi nestettä sen verran, ettei sauvasekoitin leikkaa kesken suristelun kiinni. Pöristä tasaiseksi. Toimii muillakin marja- ja hedelmäyhdistelmillä.
Tänään vedettiin välivälipalana pakastimen hyisistä kätköistä kaivellut (vielä ihan syömäkelpoiset...) palat pasteijaa ja viime kesän melkein viimeisistä mansikoista pyöräytettyä pirtelöä, jotta jaksettiin lounaaseen asti.
Vuosikkaalle sopivat kanapasteijat
paketti lehtitaikinaa (8 lättyä)
2 x 400 g kanajauhelihaa (on liikaa, mutta yksi paketti on liian vähän - tästä jää ihan hyvä mausteinen kanamössöannos, kun keittää kylkeen vähän riisiä tai vetää vaikka tortillan välissä / leivän päällä - tai on sitten fiksu ja jättää osan paistamatta ja käyttää muuhun...)
2 keskikokoista purjoa
(makea suippo)paprika
voita
paprikajauhetta
mustapippuria
soijakastiketta (vähäsuolaista)
kasvisfondia
suolaa
fetaa
emmentalia (tahi muuta makuisaa ja "kuivaa" juustoa, joka ei valu sulaessaan)
(riisiä)
munaa voiteluun
Paahda paprikajauhetta ja pippuria hetki voissa, ruskista jauheliha. Lisää silputtu purjo ja paprika, mausta fondi- ja soijakastikelorauksella. Hauduta kunnes neste on haihtunut. Ota lapsen osuus syrjään. Lisää suolaa! Jäähdyttele ja lisää murenneltu feta. Tarkista maku ja lisää suolaa.
Puolita taikinat, venyttele auki (kaulitse toki, jos ehdit/jaksat/viitsit etkä kärsi akuutista synttärivalmistelustressistä ja -kiireestä). Lätki keskelle täytettä ja emmentalraastetta (ja keitettyä riisiä, jos et halua pasteijoista näin tiiviitä - muista sitten tarkistaa maku ja lisätä suolaa...), pyöräytä rullalle sauma alaspäin, litistä pasteijamuotoon ja viillä pintaan jotain kivaa pikkusievää kuviota. Sudi poloisille munakylpy ja ripottele päälle unikonsiemeniä, jotta näyttää fiinimmältä. Ohjeen mukaan uuniin 200 asteeseen (kiertoilmauunilla oli hitusen alle) noin 20 minuutiksi. Pidättäydy syömästä, kunnes jäähtyvät. Maku tiivistyy mukavasti seuraavaksi päiväksi jääkaapissa.
Pirtelöön:
mansikkaa
banaania
piimää, jukurttia (AB, Valion luomumustikka [koska mies kävi kaupassa eikä erottanut maustamatonta mustikasta])
manteleita (kuorineen)
cashew-pähkinöitä
Nakkaa kaikki kiinteät sauvasekoittimen mukana tulevaan törppöön, joita kertyy elämän varrella laatikollinen, kun törpöt kestävät ja sekoittimet eivät. Lorottele päälle sopivassa suhteessa piimää ja jukurttia tahi muuta valitsemaasi nestettä sen verran, ettei sauvasekoitin leikkaa kesken suristelun kiinni. Pöristä tasaiseksi. Toimii muillakin marja- ja hedelmäyhdistelmillä.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Maanpäällinen taivas
Kun seuraavan kerran pääsen vastaamaan slämytyyliseen "kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla" -kyselyyn, ei tarvitse keksiä kuin yksi. Kaksi on nyt empiirisesti todistettu: tämä typy on suoraselkäinen ja takakireä.
Kuopion Hierojakoulu vauhdittaa Naisten Kymppi -urakkaamme sponsoroimalla muutaman hierontakerran. Kävin viikonloppuna hoidattamassa pitkään reistailleen selän jaraahustamisesta kirmailusta jumiutuneet jalat. Alkuun kartoitettiin kropan ryhtiä ja liikeratoja, sitten murjottiin. Ja löytyihän sieltä, kaikenlaista mielenkiintoista. Lapaluiden alueelta bongautui oitis suoristunut ranka, minkä otan siis kouriintuntuvana todisteena suoraselkäisestä luonteestani. Selkäkipujen syyksi paljastui kainaloissa (?!) sijaitsevat lihasjumit sekä takapuoli (olisipa yhtä kireä takalisto kuin on takakireä muija); juoksua hidastanut polvijuilinta johtuikin etureisien oikuttelusta. Otetaan hyvänä merkkinä, ettei sentään juoksijan elopainosta.
Olin kuvitellut, että pullataikina saa maata puoliunessa, kun vatkataan ja vaivataan, mutta (ainakin tämä) hieroja kyseli tuntemuksia ja myös venytti lihaksia ihan reippaasti. Ja juuri kun olin alkanut vajota löystyvän lihaksen nirvanaan, pitikin kääntyä selälleen. Oi sitä liikkeen sulokkuutta! Sellaista sulavuuden huipentumaa ei ole näillä lakeuksilla nähty. Onneksi väsytti* niin paljon, ettei jaksanut (juuri lainkaan) hävettää.
Mutta on kuulkaas ihan eri tavalla ihmismäinen olo, kun veri kiertää aivoihin asti eikä jatkuvasti pakota jonnekin. Kävin äsken taas juoksentelemassakin enkä onnistunut vainoharhaisesta kyttäämisestä huolimatta paikantamaan minkäänlaista polvikipua. Askel lensi ja olisin voinut jatkaa maailman tappiin asti, mutta piti ajatella tuon karvaisen kaverin jaksamista. Nyt sitten odotan kuin kuuta nousevaa kahden viikon päässä siintävää jatkokäsittelyä, jossa toivon mukaan saadaan loputkin kireydet katoamaan. Jos vaikka tässä odotellessaan huolehtisi siitä venyttelystä, kröhöm.
Mitä opimme tästä? Jos polviin koskee, syytä etureisiä. Jos selkä on jumissa, luulet vain. Tukossa ovatkin kainalot ja takapuoli. Ihmeellinen on ihmisen multikokonaisuus, ja omat kroppakompleksit kannattaa tukahduttaa tilapäisesti, jos haluaa elämänlaatunsa ja suorituskykynsä välittömästi paranevan varovaisesti arvioituna noin 273,58 prosenttia. Menkää, hyvät ihmiset, hierojalle. Nyt heti.
*Pikkupöllöllä on maaginen kyky sabotoida äidin jokainen - ja kun sanon jokainen, tarkoitan joka ikinen - vapaa- tai erikoispäivä ennalta valvomalla edeltävä yö. Kiitos, lapseni, tästäkin väsymysturrutteesta; olisinhan muuten saattanut veren syöksähtäessä liikkeelle tuntea eläväni täysillä ja karata taikahyppyset omistavan hierojahepun matkaan.
Kuopion Hierojakoulu vauhdittaa Naisten Kymppi -urakkaamme sponsoroimalla muutaman hierontakerran. Kävin viikonloppuna hoidattamassa pitkään reistailleen selän ja
Olin kuvitellut, että pullataikina saa maata puoliunessa, kun vatkataan ja vaivataan, mutta (ainakin tämä) hieroja kyseli tuntemuksia ja myös venytti lihaksia ihan reippaasti. Ja juuri kun olin alkanut vajota löystyvän lihaksen nirvanaan, pitikin kääntyä selälleen. Oi sitä liikkeen sulokkuutta! Sellaista sulavuuden huipentumaa ei ole näillä lakeuksilla nähty. Onneksi väsytti* niin paljon, ettei jaksanut (juuri lainkaan) hävettää.
Mutta on kuulkaas ihan eri tavalla ihmismäinen olo, kun veri kiertää aivoihin asti eikä jatkuvasti pakota jonnekin. Kävin äsken taas juoksentelemassakin enkä onnistunut vainoharhaisesta kyttäämisestä huolimatta paikantamaan minkäänlaista polvikipua. Askel lensi ja olisin voinut jatkaa maailman tappiin asti, mutta piti ajatella tuon karvaisen kaverin jaksamista. Nyt sitten odotan kuin kuuta nousevaa kahden viikon päässä siintävää jatkokäsittelyä, jossa toivon mukaan saadaan loputkin kireydet katoamaan. Jos vaikka tässä odotellessaan huolehtisi siitä venyttelystä, kröhöm.
Mitä opimme tästä? Jos polviin koskee, syytä etureisiä. Jos selkä on jumissa, luulet vain. Tukossa ovatkin kainalot ja takapuoli. Ihmeellinen on ihmisen multikokonaisuus, ja omat kroppakompleksit kannattaa tukahduttaa tilapäisesti, jos haluaa elämänlaatunsa ja suorituskykynsä välittömästi paranevan varovaisesti arvioituna noin 273,58 prosenttia. Menkää, hyvät ihmiset, hierojalle. Nyt heti.
*Pikkupöllöllä on maaginen kyky sabotoida äidin jokainen - ja kun sanon jokainen, tarkoitan joka ikinen - vapaa- tai erikoispäivä ennalta valvomalla edeltävä yö. Kiitos, lapseni, tästäkin väsymysturrutteesta; olisinhan muuten saattanut veren syöksähtäessä liikkeelle tuntea eläväni täysillä ja karata taikahyppyset omistavan hierojahepun matkaan.
lauantai 4. toukokuuta 2013
Myrkkymaito
Osallistuin THL:n rintamaitotutkimukseen, kun mukava täti sattui tilaisuutta tarjoamaan, kun synnärillä odottelin pikkunyyttiseni kera kotiinlähtöä. Tulokset tulivat byrokraattisella vauhdilla ja tarkkuudella (kolme kertaa perään kyseltyinä) vuotta myöhemmin:
Tarttis vissiin kerrata vähän lukion kemiaa tai jotain. No, kun karsitaan kaikki epäolennainen (lue: aines, joka vilahtaa yli hilseen), päästään humanistimatikalla näinkin tiiviiseen antiin:
dioksiinit: 2,3 pg < keskiarvo 3,7 pg/g
PCB-yhdisteet: 1,9 pg < keskiarvo 2,0 pg/g
(Anteeksi maalaisuuteni: Wikitin peegeen: pikogramma, 10–12. On vissiin vähän vähän. Mutta tulipahan opittua jotain uutta! Nyt jännätään, kauanko tämä tiedonripe pysyy muistiseulassa.)
Tekstistä lienee myös tulkittavissa, että olen suodattanut myrkyistäni 20 % Pikkupöllöön, kun Mahdollinen Toinen Lapsi saa hivenen vähämyrkkyisempää eriteapetta. Rakkaudella, äiti. Tosin:
Että ehkäpä tässä on tehty enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja löytyi sentään jotain, josta osaan olla THL:n kanssa samaa mieltä (tärkeää on, ja ravintoa). Haluaisinpa vain tietää, mitä kaikkea muuta lapsukainen on tyytyväisenä lutkuttanut sisuksiinsa. Tai ehkä on parempi, etten tiedä.
Pikkupöllön maitoinen historia käsittää siis 6 kk täysimetyksellä ja siitä eteenpäin lapsentahtisesti, pois lukien yömaidottelun lopettaminen, kun äidin oli pakko saada nukkua. Nyt mennään lukemissa 1 v ja reilut 3 kk ja pitäisi päättää, jatkanko lapseni myrkyttämistä vai palautanko eritetehtaani puhtaasti omaan käyttööni. Ja miehen huvi-. Pikkupöllö jakaa muuten joviaalisti sapuskoistaan, mutta jos sattuu olemaan kylkikoppiksena ja Perusinsinööri työntää kouriaan liian lähelle rintavarustusta, läpsähtää napakka litsari. Näpit irti, nää on mun!
Äidinmaitonäytteenne rasvaa kohti laskettu pitoisuus dioksiinien (PCDD/F) osalta on 2,30 pg WHOPCDD/F-TEQ/g ja PCB-yhdisteiden osalta 1,90 pg WHO-PCB-TEQ/g.
Tutkituille yhdisteille ei ole olemassa normaaliarvoja, mutta tiedämme suomalaisten naisten äidinmaidon keskimääräiset dioksiini (PCDD/F)- ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet noin 25 vuoden seurannan perusteella. Nyt tehdyn tutkimuksen tulokset olivat ensimmäistä lastaan imettävillä äideillä dioksiinien osalta (WHOPCDD/F-TEQ) keskimäärin 3,7 pg/g rasvassa ja PCB-yhdisteiden osalta (WHOPCB-TEQ) 2,0 pg/g rasvassa. Toista lastaan imettävillä pitoisuudet olivat keskimäärin 20 %:a alemmat kuin ensisynnyttäjillä [sic].
Tarttis vissiin kerrata vähän lukion kemiaa tai jotain. No, kun karsitaan kaikki epäolennainen (lue: aines, joka vilahtaa yli hilseen), päästään humanistimatikalla näinkin tiiviiseen antiin:
dioksiinit: 2,3 pg < keskiarvo 3,7 pg/g
PCB-yhdisteet: 1,9 pg < keskiarvo 2,0 pg/g
(Anteeksi maalaisuuteni: Wikitin peegeen: pikogramma, 10–12. On vissiin vähän vähän. Mutta tulipahan opittua jotain uutta! Nyt jännätään, kauanko tämä tiedonripe pysyy muistiseulassa.)
Tekstistä lienee myös tulkittavissa, että olen suodattanut myrkyistäni 20 % Pikkupöllöön, kun Mahdollinen Toinen Lapsi saa hivenen vähämyrkkyisempää eriteapetta. Rakkaudella, äiti. Tosin:
Tuloksenne eivät anna aihetta huoleen. Imettäminen on lapselle erittäin tärkeä ja äidinmaito vastasyntyneen parasta ravintoa [sic].
Että ehkäpä tässä on tehty enemmän hyötyä kuin haittaa. Ja löytyi sentään jotain, josta osaan olla THL:n kanssa samaa mieltä (tärkeää on, ja ravintoa). Haluaisinpa vain tietää, mitä kaikkea muuta lapsukainen on tyytyväisenä lutkuttanut sisuksiinsa. Tai ehkä on parempi, etten tiedä.
Pikkupöllön maitoinen historia käsittää siis 6 kk täysimetyksellä ja siitä eteenpäin lapsentahtisesti, pois lukien yömaidottelun lopettaminen, kun äidin oli pakko saada nukkua. Nyt mennään lukemissa 1 v ja reilut 3 kk ja pitäisi päättää, jatkanko lapseni myrkyttämistä vai palautanko eritetehtaani puhtaasti omaan käyttööni. Ja miehen huvi-. Pikkupöllö jakaa muuten joviaalisti sapuskoistaan, mutta jos sattuu olemaan kylkikoppiksena ja Perusinsinööri työntää kouriaan liian lähelle rintavarustusta, läpsähtää napakka litsari. Näpit irti, nää on mun!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)