sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sillisalaatti (konkreettis-tilanteellinen, ei reseptillinen)

Puolitoista kuukautta on kadonnut pieruna Saharaan, tuhkana tuuleen ja vastentahtoisena ja voimattomana stressisuorittamisena kiireeseen. Kun jostain on pakko nipistää, niin oma aikahan se ensimmäisenä kärsii. Kirjapino kasvaa kasvamistaan, ja mitä aarteita siellä odottaisikaan! No, nyt on viisi minuuttia, kun lapsi - jostain käsittämättömästä syystä - nukkuu yli työnteolle optimoidun ajan.*

Pikkupöllö on ylittänyt vuoden ja kymmenen kuukauden rajapyykin. Omaa tahtoa on tullut esiteltyä välillä melko värikkäästikin, mutta onneksi vielä äidin jaksamisen rajoissa. Paino varovaisesti sanalla vielä. Pikkuinen uhma-ahma osoittaa itsenäisyyttään etenkin kauppareissuilla, joilla kärreissä istuminen on nykyään EEII, (mikä ymmärrettävästi lisää sekä kauppailun kestoa että stressikäyrän nostojohteisuutta,) ja vessapuuhissa. Erittäin hauska lisäsäväys pottakiukkuun tulee siitä, että vessahätää voi leikkiä ihan kaikella. Päivän mittaan hätä, hätä, vessahätä on milloin pehmoilla, milloin omenanpalasilla, ja kaikki käyvät kiltisti pissalla pssss ja kakalla plop plop, ja lopuksi puuhtii peppu, mutta auta armias jos erehdytään ehdottamaan neidillekin pottaa. Eeeii! Vessa eiii! Eikä herran tähden ainakaan isän kanssa, isi poooiisss!

Kirjaimia tyttö tunnistaa jo viisi (?!), ja värit on hallussa sekä sanallisesti että viittoen (jos nyt ei ihan fanaattisen tarkkoja olla ulosannista...). Yksi kuusisanainen virkekin on papukaijavaihetta ilostuttanut. Tasapainoksi sitten on saatu elää äitiyden tähtihetkiä, kun pinnasängystä kuuluu näpit irti, elä viiti ja kirosana, kirosana, kirosana** (ärrälliset sanat tulevat varmuuden vuoksi muristen, kun itse kirjain ei vielä äänny), että ilmeisesti pienet korvat ovat tarkkana, kuulo vain on valikoiva. Jonkin verran saa nimittäin jankuttaa kyllästymiseen asti ystävällisesti toistaa tiettyjä asioita joka veetun ikinen päivä silloin tällöin.

Piirtäminen on tosi pop, tai ainakin se, että äiti (ja vaihtelevalla menestyksellä isä) toimii taiteilijana ja kirjurina. Ohjeistettuna sitten piirretään ja kirjoitetaan samoja lempijuttuja paperi täyteen. Hattivatit on jees, samoin harjalla huiskaminen.



Harja ja tumppu

Ja katsokaa, kuinka taiten rakennettu kuvallinen aasinsilta! Perjantaina nimittäin kolahti (oletettavasti, koska en ollut paikalla todistamassa - jos paketti kaatuu postilaatikkoon eikä kukaan kuule, kuuluuko siitä ääntä? Perustele tai nolla pistettä!) postilootaan talven paras yllätys. Maailman paras, fiksuin, hauskin ja ihanin Liina lahjoi tumpuilla! Valitettavasti he olivat niin kovin ihanat, että lapsen oli välttämättä saatava ne harjailuhanskoiksi (, mistä heidät korjattiin kyllä parempaan talteen ja äidin ihailevaiseen käyttöön). Suloisesti kimmelsivät, kun pieni viuhtoi menemään. Kuva sattuneesta syystä hieman epätarkka.

Tänään taustalla soi Jason Moran, koska aamun vieno musiikkivaatimustoive kuului painokkaasti jatsii, uusi jatsii, ja tämän uutuuden Spotify suvaitsi meille ystävällismielisesti ehdottaa. Välillä on saatu jopa soittaa pluussii, mutta vahvasti jazzinmakuista menoa on ollut.

Maisema on ollut koko viikonlopun mallia myräkkä, mutta eikös tästä vain revitä joulutunnelmaa*** lumityöketutuksen sijaan.



Mutta on elämässä iloakin - kotiin saa kantaa selkä vääränä puoli-ilmaiseksi klementiinejä!



Oranssia onnea


Siinäpä sitä, sylin täydeltä sillisalaattia. Joskus saattaapi tupsahtaa kuvaannollisen sijaan vallan kirjaimellinenkin sillisalaattiaihe, on nääs hyvää sellainen. Katsotaan, jos seuraavaan pintaraapaisuun heruisi säätä mielenkiintoisempia aiheita.

PS. Beaujolais! <3

*Kenellekäänhän ei varmaankaan tullut yllätyksenä, että se viisi minuuttia typistyikin sitten siihen, että ehti sen Bloggerinsa avata. Se niistä päikkäreistä, kuten julkaisuajasta saattaa päätellä.

**Siitä sietää olla omakohtaisesti ylpeä, ettei sentään se vittusaatanaperkele, jota äidin tekisi joinakin päivinä mieli huutaa aamusta iltaan. Että itsehillintää se on huonokin itsehillintä. Voihan kirosana!

***Joulustressi taitaa onneksi jäädä tältä vuodelta väliin, kun kaikki stressausvoimat kuluvat perusselviytymiseen - löytyipäs uupumuksesta hyväkin puoli. Tosin, nyt kun ollaan ensi kertaa joulu kotona - ja joulupäivänä saadaan sukulaiset kylään - niin eiköhän sieltä jokin viime hetken paniikinpoikanenkin onnistuta esiin kaivelemaan. Avautukaamme tästä myöhemmin lisää.

7 kommenttia:

  1. ...apua, menikö mun kommentti spämmilootaan vai muuten vain bittien taivaaseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkitsen, että meni ehkä bittien taivaaseen, joten toistan itseäni: jos joku on noin innostunut lumityöapuri, on häntä ehdottomasti kannustettava moiseen toimintaan vaikkapa sitten kimaltelevilla lapasilla :D Ihanaa, että käsineet ilahduttivat sekä äitiä että tytärtä :)

      Poista
    2. Minne lie kadonnut, toivottavasti ei ota Blogger tavaksi nieleskellä kommentteja matkalla! Saisikohan sulta tilattua kimaltelevan kokovartalokannustimen, jos vaikka tulisi vipinää lelujen raivaukseenkin...? Ilahduttivat, isosti. Kiitos vielä! <3 Nyt saan jo taistelutta käyttää niitä itse, joka kerran vain tyttö muistaa ihailla hanskoja, äitin uusii ahna. :)

      Poista
    3. Ehkä mun pitää tehdä yhdet mini-ihmisenkin koossa. Tai siis luultavasti kahdet.

      Poista
    4. Nyt jäin miettimään, aiotko tehtailla mini-ihmiselle tumppuja vai kokovartalokannustimen; joka tapauksessa haluaisin laajentaa tilauksen kotona vallitsevan kestokaaoksen johdosta kattamaan seuraavaa:

      kokovartalokannustin, muotoa muodokas L, Perusinsinöörille
      kokovartalokannustin, muotoa muodoton M, itselle
      kokovartalokannustin, muotoa solakka suikula, Pikkupöllölle

      Bonuksena vastaan otetaan toki ne tumputkin, vaikka kahdetkin. Lapsi tarvitsee kohta oman vaatehuoneen.

      Poista
  2. Noi pinnasänkykommentit on parhaita :D Meillä on edetty siihen, et heräsin siihen toissapäivänä, että tunsin kauheaa painetta rinnan päällä. Silmät avattuani tajusin, että siinä makaa 4vee mahallaan, kädessä mun puhelin josta katsoo innoissaan Angry Birds toonseja... Ei ihme, että ne linnut seikkali mun unissakin!!
    Puhisin sit siinä "Kauanko sinä mussukka oot oikein maannut tässä äidin mahan päällä?" johon lapsi iloisesti: "Ainakin neljä tuntia!" :D
    Tuskin sentään, onneksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ai että, voin niin elävästi nähdä ton tilanteen! :P Saapa nähdä, milloin typykkä oppii kampeutumaan pinnasängystä, jalkaa heittää jo reteästi reunan yli ja yrittää sinnikkäästi puskea pois, pois, ei haluu, ei nunnuu!

      Poista

Antaa paukkua!