Vinkkejä (vaikean) pikkulapsen äidille

Alussa otsikko oli ilman sulkeita, mutta hei, annetaan kaikkien äitien nauttia näistä arjen viisauden helmistä.

Alä vertaa itseäsi muihin. Podin alussa todella huonoa omaatuntoa siitä, että olin lopen uupunut enkä jaksanut hoitaa kotitöitä, kun kaikki muut pitivät huolta sekä vauvasta että kodista. Siinä vaiheessa kun tajusin, että kaikkien muiden vauvat nukkuivat päivälläkin ja viihtyivät hereillä ollessaankin ainakin jonkin aikaa itsekseen, piinaava väsymys alkoi tuntua jotenkin oikeutetummalta - en ollutkaan ihan niin laiska paska kuin olin ajatellut. Jokainen tuntee itsensä ja lapsensa parhaiten; jos väsyttää, on todennäköisesti väsynyt. Luultavasti ihan syystäkin. Mitä väliä sillä on, jos muita ei väsytä? Sitä paitsi kaikki muut eivät välttämättä vain kehtaa/uskalla sanoa, miten perkeleellisesti väsyttää.

Ymmärrä, että elämä muuttuu. Joskus - siis todella harvoin - saattaa joutua tekemään vauvan takia muutoksia aiemmin hienosti toimineeseen järjestelyyn. Meillä esimerkiksi kodinhoitohuone oli aiemmin varattu kodinhoidollisia toimenpiteitä varten, jotta saatiin pidettyä muut tilat suht siisteinä. Nyt tila palvelee vauvanhoitopisteenä. Jollakulla muulla olisi ehkä saattanut kestää vähän vähemmän kuin kahdeksan kuukautta keksiä, että joka päivä 20 kertaa tiellä olevan pyykinkuivaustelineen voisi siirtää tilapäisesti vauva-ajaksi olohuoneen nurkkaan, vaikka se ei kuulukaan sinne vaan kodinhoitohuoneeseen. Vähemmän se siellä ketuttaa, kun nyt kodinhoitohuoneessa mahtuu jopa kääntymäänkin lapsi sylissä. Joku vielä astetta fiksumpi saattaisi samalla vauhdilla raivata työhuoneen alahyllyillä olevat paperit ja kansiot ylemmäs, jottei niitä joudu nostelemaan lattialta ryppyisinä ja repaleisina paikalleen seitsemää kertaa päivässä. Mutta kun ne kuuluvat sinne. (Miten niin muka olisin pakkomielteinen? Tavarat paikalleen! Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen!)

Älä kuvittele saavasi mitään aikaan, ainakaan kerralla. Tämä valaistumisen hetkenä koettu oivallus on sittemmin pelastanut minut niin monelta turhautumiselta, epäonnistumisen tunteelta ja raivarilta, että tuskin olisin pysynyt näistä laskuissa normaalissakaan älytilassani. Karista HETI ruusuiset mielikuvat vauvasta, joka nukkua tuuskottaa vaunuissa kolmen tunnin päikkärit, ja äidistä, joka ehtii perusteellisen siivouspuuskan päätteeksi nautiskella rauhassa kahvipannullisen tuoreine leipomuksineen, kolmen ruokalajin lounaan ja päivän lehden. Ain't gonna häppen. Kun et odota tekeväsi mitään, et pety, kun koko päivä hulahtaakin lapsen kanssa olemiseen. Ja jos vahingossa saatkin jotain tehtyä, olet onnistunut yli odotusten. Jee! On erinomaisen loistelias, selkääntaputusten ja tsemppihalien arvoinen suoritus, jos onnistuu tyhjentämään tiskikoneen päivän aikana, vaikka sitten lautanen ja haarukka kerrallaan. Itsessäni olen huomannut sen, että heti jos päivän aikana on pakko saada jotain tehtyä, koko päivä menee suorittamiseksi ja siitä stressaamiseksi, ettei ole VIELÄKÄÄN saanut valmista aikaan. Ahdistaa, pakottaa otsalohkoon, veetuttaa, raivostuttaa ja turhauttaa, kun pitäisi olla tekemässä. Kun jättää kylmän viileästi tekemättä, voi nauttia lapsen kanssa olemisesta, kun siinä kuitenkin joutuu olemaan.

Tingi siisteyskriteereistäsi. Itsestäänselvyys, jonka myöntäminen vähensi stressin minimiin. Lapsi ei kuole siihen, että paidan hihassa on puuroa, mutta äiti saattaa kuolla siihen, että vaihtaa vauvan vaatteet 15 kertaa päivässä ja pyykkää kaiket yöt.

Rutista ryppäissä. Ota viikko kevyemmin ja  puunaa tehokkaasti viikonloppuna, kun paikalla on - toivottavasti! - toinenkin käsipari ja olet ehkä saanut nukkuakin vähän. Kun saa keskittyä rauhassa tekemiseensä, saa nopeammin enemmän aikaan kuin silloin, kun yrittää hutiloida viittä asiaa yhtä aikaa ja viihdyttää samalla lasta. Älä suotta edes yritä moista! Kokkaa kerralla enemmän ja iske pakastimeen hätävara-annoksia (sanoo hän, jonka pakastin on täynnä. Sitten, kun melkein ihan kohta, tuo autotallin pirulainen on valmis, sinne tulee arkkupakastin ja arki helpottuu tässäkin suhteessa...) tai ainakin jätä jääkaappiin seuraavan päivän lounas, tai mahdollisesti kahden päivän ruoat. Iltapuuroakin* voi keittää kerralla neljä annosta, ja taas säästytään hellan ääressä seisomiselta ja tiskaamiselta.

V(irtuaalinen v)ertaistuki. Jos sinulla ei satu olemaan (viiltävän rehellisiä) mammakamuja, syöksy internetin syövereihin. Etsi niitä äitiysblogeja, joissa kerrotaan vauvaelämän karuistakin puolista. Vältä niitä, joissa vaippa ei koskaan falskaa, pinnat kimaltavat puhtauttaan ja parisuhde kukoistaa. Vaikka et ehtisi luoda ystävyyssuhteita, saattaa helpottaa lukea siitä, että toisetkin painivat samojen ongelmien kanssa (ja saattavat tarjota ratkaisujakin). Kiiltokuvia voi katsella sitten lapsen kanssa, kun se vähän kasvaa.

Oma aika. Tästä ei itselläni juuri ole käytännön kokemusta - olenhan kohta kymmenen kuukauden sisällä käynyt neljästi kampaajalla kynityttämässä ruokotonta kuontaloa ihmismäisemmäksi, ja siinäpä ne omat vapaat sitten suunnilleen olivatkin - mutta käsittääkseni tällainen tekisi hyvää.

Nuku nyt, hyvä ihminen! (Ja syö. Ehdottomasti syö. Aina kun ehdit! Muuten tulee nälkä, ja sitten tulee kiukku. Herkkujen syöminen kannattaa erityisesti, koska niistä saa energian lisäksi hyvää mieltä, ja hyväntuulinen äiti on parempi äiti. Ruoka on sitä paitsi hyvää ja syöminen ihanaa! [Paistaako selvästikin läpi, että elämän sisältö on tällä hetkellä hieman ruokapainotteista?]) Siisteysstandardien madaltamiseen liittyen: nuku, kun lapsi nukkuu ne harvat hetket. Siivoat sitten joskus. Jos jaksat. Kaameankin päivän jaksaa vähän paremmin, jos on ehtinyt ummistaa silmänsä edes vartiksi. Tässä kohtaa on tosin myönnettävä (ks. edellinen kohta), että kun viettää vauvan kanssa 15-tuntisia päiviä, joina ei pääse kertaakaan edes vessaan yksinään ja aamupalaakin saa syödä tunnin pitkin poikin taloa juosten, niin iltayhdeksältä järjen ääni saa huhuilla kuuroille korville, miten fiksua olisi vain mennä nukkumaan. Välillä on vain pakko saada olla hetki yksin, tärväytyypä se aika sitten vaikka vain siihen, että tuijottaa silmät ristissä hömpänpömppää töllöstä oikeastaan mitään tajuamatta. Oma kuuppani leviää, jos koko hereilläoloaika on lapsessa kiinni nyhjäämistä. Pitää. saada. olla. hetki. yksin.

Parisuhteeseen panostaminen. Tästäkin olen lähinnä kuullut villejä huhuja, mutta kuulostaa järkeenkäyvältä. Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon, panosta parisuhteeseen! Meillä rakennetaan autotallia ja viimeistellään pihatöitä ja keskustellaan lähinnä ostoslistan tai potan sisällöstä. Toisaalta jää turhat kiukku-väsy-raivonpurkuriidat riitelemättä, kun ei koskaan näe.  

Painu pihalle. Niin kovin syvältä kuin kiirepaniikkihiessä itsensä ja (kitisevän) lapsen pukeminen ahtaassa tuulikaapissa koiran pyöriessä jaloissa onkin - melkein yhtä syvältä kuin aamulla (no, mihin tahansa kellonaikaan...) herääminen - niin ulkona helpottaa (lähes) aina. Tämäkin lasketaan sitä paitsi tekemissaavutukseksi! Selkään taputtelua, tsemppihaleja!

Ja vielä: älä nyt, ääliö, missään nimessä ole niin typerä, että menet yhdistämään vauva-aikaan koiranpennun ja/tai raksaprojektin. Aivokääpiö!

* Kylmä puuro sellaisenaan ei varmaan maistu kenellekään, mutta olen heittänyt aina iltapuuron keittämisen lopuksi sekaan pakastemarjoja ja jotain hedelmää - näin marjat sulavat menettämättä ravintoarvoaan, puuro jäähtyy lapselle sopivaksi, perusmassa on valmis ja iltapuuro syödään tästä. Seuraavat aamun/illan/aamun puuro syödään kylmänä marja-/hedelmä-/kaurajogurttilisällä, jolloin annos ei ole niinkään kylmää puuroa kuin viljaisaa smoothieta ja maut ja rakenteet vaihtelevat sopivasti. Kohta päästään lisäämään sekaan jogurttia/piimääkin! Ja pähkinöitä!