tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kemikaaleista ja lisäaineista

Jotta ei blogin pyörittäminen menisi pelkäksi arkiruikutukseksi, tungetaan väliin vähän hippeilyäkin.

Olen tehnyt aikamoisen täyskäännöksen nuoruuden aivopestystä "kyllä rasvaton on terveellistä, otetaan tätä mahdollisimman käsiteltyä ja muokattua ja keskitytään vain kaloreihin" -asenteesta nykyiseen "aidon" ruoan kannatukseen. En ole fanaattinen itse kasvatetuilla iduilla eläjä tahi salaliittoteoreettinen foliohattupää - olen liian laisk... mukavuudenh... kiireinen ja haluan ruokavaliooni vaihtelua - mutta olen oppinut kyseenalaistamaan virallisia suosituksia ja "kyllä tämä on varmasti turvallista, kun sitä saa kaupasta" -ajattelua ("Vallitsevan järjestyksen ylläpitäjät haluavat ainoastaan vallitsevan järjestyksen ylläpitämistä" - seitsemän hevibongauspistettä!).

Jos tekee itse ruokansa, on kerran tehdyn pakettien sisällysluettelojen vertailun jälkeen todella helppo tiputtaa valtaosa lisäaineista pois (meillä on kustakin kaupasta tietyt, täysin lisäaineettomat vakiotuotteet); samaten vaihtamalla tölkit tetroihin terveellistää elämäänsä vaivatta. Jne. Pikkujutuilla saa aikaan valtavan kertymän. Oma linjani on se, että kun arkiruoka on itse tehtyä "puhdasta" ja terveellistä (kasvispainotteista, täysrasvaista, täysjyväistä, lisäaineetonta) sapuskaa, herkutella voi sitten millä lystää. Ei jaksa nipottaa ja stressata loputtomiin, kun elämässä saa ihan mielellään olla muutakin sisältöä.

Lisäaineita vaikeampi on poistaa elämästään turhat ja haitalliset kemikaalit, ainakin omasta mielestäni. Parabeeneja tungetaan ihan joka paikkaan. Olen vaihtanut rasvat ja pesuaineet turvallisempiin, mutta karsittavaa on vielä.  

Jos yhtään aihe kiinnostaa, suosittelen lueskelemaan Kemikaalicocktailia ja Kemikaalikimaraa, joista olen napannut valtaosan välttämistäni aineista ja muistakin aihepiirin tiedonmurusista. Kaisa Jaakkolan vinkit toksiinialtistuksen vähentämisestä kannattaa lukea myös. Eviran sivuilta saa ladata E-koodiavaimen, jonka ainakin aiemmin sai myös tilata pienenä paperivihkosenakin, jopa ilmaiseksi. Kulkee näppärästi lompakossa; omaani olen ympyröinyt nämä välteltävät (juu en muista tässä tilassa ulkoa kuin murto-osan), jotka siis tutkitusti voivat aiheuttaa sitä sun tätä häikkää.

Suosittelen lämpimästi myös kuukuppia; Kemikaalicocktailissa on kirjoitettu tamponien ja siteiden kyseenalaisuuksista.  

Näitä meillä vältetään [päivitän listaa, jos muutoksia tulee]:

Kemikaaleista ftalaatit, parabeenit, bisfenoli A, hajusteet,  formaldehydi ja formaldehydin vapauttajat 
formaldehyde
paraformaldehyde
imidiazolidinyl urea tai imidazolidinyl urea
diazolidinyl urea
DMDM hydantoin
methenamine
sodium hydroxymethylglycinate
2-bromo-2-nitropropane-1,3-diol
quaternium-15
methyldibromo glutaronitrile (mg)
kathon
iodopropynylbutylcarbamate (ipbc)
bromo-nitropropane-diol (bronopol)
benzylhemiformal
5-bromo-5-nitro-1,3-dioxane
5-bromo-5-nitro-1,3-dioksaani 
sekä alkoholi
alcohol
alcohol denat.
sd alcohol
ethyl alcohol
isopropyl alcohol
benzyn alcohol (bentsyylialkoholi, fenyylimetanoli)
(HUOM. rasva-alkoholit ovat hyviä iholle; niistä yleisimpiä ovat cetyl alcohol, cetearyl alcohol, stearyl alcohol ja behenyl alcohol)
  
Lisäaineista
E 102 - 129, 151, 154, 155, 160b, 180
E 200 - 239, 251
E 310, 320, 321
E 407, 420, 421, 450, 451, 452
E 620 - 625 - arominvahventeet, vältän täysin
E 950 - 955 - makeutusaineet, vältän täysin


Tässä vielä vältetty lisäainelista auki kirjoitettuna:


VÄRIAINEET
E 102 Tartrasiini
E 104 Kinoliinikeltainen
E 110 Paraoranssi, oranssi S, Sunset Yellow FCF
E 120 Karmiinit, kokkiniili, karmiinihappo
E 122 Atsorubiini, karmosiini
E 123 Amarantti
E 124 Uuskokkiini, kokkeniilipunainen, Ponceau 4R
E 127 Erytrosiini
E 128 Punainen 2G
E 129 Alluranpunainen AC
E 151 Briljanttimusta BN, musta PN
E 154 Ruskea FK
E 155 Ruskea HT
E 160b Annatto, biksiini, norbiksiini
E 180 Litolirubiini BK

SÄILÖNTÄAINEET
E 200 Sorbiinihappo
E 202 Kaliumsorbaatti
E 203 Kalsiumsorbaatti
E 210 Bentsoehappo
E 211 Natriumbentsoaatti
E 212 Kaliumbentsoaatti
E 213 Kalsiumbentsoaatti
E 214
Etyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 215 Natriumetyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 216 Propyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 217 Natriumpropyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 218 Metyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 219 Natriummetyyli-p-hydroksibentsoaatti
E 220 Rikkidioksidi
E 221 Natriumsulfiitti
E 222 Natriumvetysulfiitti
E 223 Natriumdisulfiitti
E 224 Kaliumdisulfiitti
E 226 Kaliumsulfiitti
E 227 Kalsiumvetysulfiitti
E 228 Kaliumvetysulfiitti
E 230 Bifenyyli, difenyyli
E 231 Ortofenyylifenoli
E 234 Nisiini
E 235 Natamysiini
E 239 Heksametyleenitetramiini

E 250 Natriumnitriitti
E 251 Natriumnitraatti

HAPETTUMISENESTOAINEET

E 282 Kalsiumpropionaatti
E 310 Propyyligallaatti
E 320 BHA
E 321 BHT

EMULGOINTIAINEET

E 385 Kalsiumdinatriumetyleenidiamiinitetra-asetaatti
E 407 Karrageeni
E 420 Sorbitoli, sorbitolisiirappi
E 421 Mannitoli

E 445 Puuhartsien glyseroliesterit
E 450 Fosfaatit, difosfaatit: dinatriumdifosfaatti, trinatriumdifosfaatti, tetranatriumdifosfaatti, tetrakaliumdifosfaatti, dikalsiumfosfaatti ja kalsiumvetyfosfaatti

E 451Trifosfaatit: pentanatriumtrifosfaatti ja pentakaliumtrifosfaatti
E 452 Polyfosfaatit: natriumpolyfosfaatti, kaliumpolyfosfaatti, natriumkalsiumpolyfosfaatti, kalsiumpolyfosfaatti
E 508 Kaliumkloridi

AROMINVAHVENTEET
E 620 Glutamiinihappo

E 621 Natriumglutamaatti, mononatriumglutamaatti, MSG, hiivauute, glutamaatti
E 622 Monokaliumglutamaatti
E 623 Kalsiumdiglutamaatti 
E 624 Monoammoniumglutamaatti
E 625 Magnesiumdiglutamaatti
E 627 Dinatriumguanylaatti
E 635 Dinatrium-5'-ribonukleotidit

MAKEUTUSAINEET
E 950 Asesulfaami K
E 951 Aspartaami
E 952 Syklaamihappo
E 953 Isomalti, isomaltitoli
E 954 Sakariini
E 955 Sukraloosi

14 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus. Toi Kaisa Jaakkolan teksti oli uusi. Jäin miettimään lasikippojuttua: itse käyttäisin mieluiten niitä, mutten ole varma pakastuksenkestävyydestä.

    Kuukuppi on asia, josta olen jotenkin hieman kade. Tosin käytän paatuneesti hormoniehkäisyä enkä menstruoi, mutta haluaisin kyetä käyttämään kuukuppia siltä varalta, että joskus vielä menstruoin. Ilmeisesti kuukautiset sen kanssa ovat silkkaa juhlaa, tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D voi Liina ei ne ole koskaan silkkaa juhlaa. Mutta kuukuppia 10 vuotta käyttäneenä kyllä liputan sen puolesta ehdottomasti. Sanoisin niin että vaihtoehdoista se miellyttävin yllä. Eron huomaa oikeastaan vasta käytettäessä. Ei hiosta, ei tunnu kun on oikein paikallaan, ei haise kemikaaleille, mukavin vaihtoehto urheillessa. Uintikin onnistuu! Jos koska liityt jälleen kuukausikerhoon niin kokeile, ei ole myöskään hinnalla pilattu :)

      Poista
    2. Aihe on kiinnostava, postaus melko surullinen pintaraapaisu. :) Ei vain nyt aika riitä perusteellisempaan, mutta ehkä vielä joskus... Onpahan tässä edes kiireiselle viisaampien (ei siis tod. itseni, vaan niiden joilta olen nämäkin tiedot kerännyt) valmiiksi pureskelemaa infoa ja hyvä lähtökohta jatkoselvittelylle.

      Jaakkola oli minullekin uusi, pitää lukea muutkin tekstit sieltä (kunhan joutaa...). Lasikippoja täällä keräilen pikkuhiljaa muovisten tilalle. Ja haaveilen uusista pannuista. Voi tätä epämaterialistin elämän vaikeutta!

      Kuukautisethan ovat naiseuden ylistyslaulua! Ihanaa yhteyttä luontoon ja omaan sisäiseen eläimellisyyteen! Tai ainakin vähemmän persiestä kuukupin kera. What Kukkis said plus ekologisempikin vaihtoehto.

      Poista
    3. No voi saasta, kuukuppi on selkeesti täysin ylimainostettu tuote! Olin odottanut, että elämä muuttuu sellaiseksi kuin ... terveyssidemainoksissa.

      Mä oon itse asiassa kokeillut (useampia), mutta seuraukset ovat olleet niin onnettoman ankeat ja sekopäiset (sikäli, ettei ilmeisesti kellään muulla kuukuppi ole tuntunut sellaiselta) etten osaa lainkaan suhtautua tähän asiaan.

      Hippiäinen, emmä tiedä onko olennaista saada kasaan absoluuttinen totuus yhteen postaukseen (tai edes yhteen blogiin) - musta on aina kiinnostavaa lukea, millä tavoin eri ihmiset lähestyvät samaa aihepiiriä, ja millä perustein valitsevat sitten elämässään niitä asioita, joita valitsevat.

      Poista
    4. No absoluuttista totuutta ja Ainoaa Oikeaa Elämäntapaa en kyllä osaa vajavaisuuttani tarjota, vaikka miten yrittäisin! Kunhan yritän tuoda (tyrkyttämättä, toivon mukaan) esille sellaisia asioita, joista olisin itse toivonut kuulleeni jo aiemmin. Ottaa siitä sitten hyötykäyttöön sen mitä haluaa tahi jättää huomiotta. :) Mutta samoilla linjoilla ollaan tuossa, että on kiinnostavaa kuulla muiden ajatuksia, kokemuksia ja perusteluja, olivatpa ne sitten samoja tai täysin päinvastaisia kuin omat.

      Poista
  2. Mun mielestä on oikeastaan aika hullunkurista, että nykyään laajalti vouhkataan kosmetiikan sisältämistä haitallisista aineista, mutta vähemmälle huomiolle jää elintarvikkeiden sisältämät kyseenalaiset aineet, joita listasitkin tässä postauksessa. Että moniko luonnonkosmetiikkaan vaihtanut syö säännöllisesti esim. säilykkeitä tai just jotain irtokarkkeja, veikkaan että aika moni. Vaikka sillä kai on terveydelle enemmän merkitystä, mitä laittaa suuhunsa kuin suun ympärille.

    Mä muuten tunnistin teininä ajattelussani kaksi erittäin merkittävää harhaa, jotka hätkähdyttävät edelleen vaikka silmien avautumisesta on pitkälle yli kymmenen vuotta:
    1) Valtio ei ole reilu eikä toimi aina oikein kansalaisiaan kohtaan. Valtio ei ole oikeudenmukaisuuden esimerkkitapaus.
    2) Kaikki (ruoka, kosmetiikka, vaatteet) mitä kaupassa myydään, ei automaattisesti ole turvallista käyttää. Pikemminkin päinvastoin: tuotteita tehdään ja myydään pitkän aikaa, sitten tutkitaan jos ns. kentällä ilmenee laajalti epäilyksiä tuotteen laatua tai turvallisuutta kohtaan, ja sitten ehkä poistetaan tuote myynnistä tai muutetaan tuotetta (jolloin ruljanssi alkaa alusta ja valmistaja/markkinoija saa pelattua aikaa ja tehtyä lisää rahaa).
    Tuli vaan mieleen kun mainitsin tuon kakkoskohdan kaltaisen ajatuksmallin :)

    Mä olin jossain vaiheessa hyvinkin tarkka erityisesti kosmetiikan "myrkkyjen" suhteen, mutta oon sittemmin rauhoittunut, koska jyrkkä suhtautumiseni johtui enemmän hysteerisestä epäluulosta kuin tiedosta. Nykyään mua ärsyttää suhteeton vouhottaminen suuntaan tai toiseen, tykkään maltillisesta lähestymistavasta jolloin asiat ei mene liian mustavalkoisiksi ja pysytään lähempänä totuutta/valistunutta arviota totuudesta. Esim. Kemikaalikocktailia en viitsi lukea enää ollenkaan, koska se ärsyttää siinä määrin paljon. Sen sijaan INCImix on osoittautunut kiinnostavaksi ja malttia peräänkuuluttavaksi blogiksi, kannattaa vilkaista: http://incimix.wordpress.com/ :)

    No, esim. keinotekoisia makeutusaineita meillä vältetään edelleen ihan purkkaa myöten, ja yleensäkin pidän nyrkkisääntönä jostain lukemaani "asiaan perehtyneen" henkilön ohjetta, että yli viisi E-koodia yhdessä tuotteessa on liikaa. Käytännössä pyrin E-koodittomuuteen ruoissa, mutta siis koetan olla hätääntymättä vaikka joskus tarjoaisin lapsellekin satunnaisesti jotain jossa on 1-2 E-koodia (vähän kuitenkin katson että minkäsorttisia aineita; esim. aspartaami ja muut vastaavat ovat kiellettyjen listalla) :D Onneksi atsovärejä ei taida enää Suomessa myytävissä karkeissa ja leivonnaisissa olla, vai miten on, onko ne tulleet EU-jäsenyyden myötä takaisin?

    Ja vielä tuosta kuukupista... Ei pysty. En voi ajatellakaan että kokeilin moista kapinetta. Mähän en siis käytä edes tamponeja, ja ajatus kuukupin tyhjentämisestä tuntuu niin vastenmieliseltä, että lunetet jää mun osalta kauppaan vastedeskin :D Oon jotenkin helpottunut että on edes yksi kuukupin kokeilija, joka ei ole innostunut kuppitouhuista. Siis kiitos Liina, otan ylläolevan kommenttisi vertaistukena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, hiddo, en haluaisi olla vertaistukea tässä asiassa, sori vaan :D Musta kuukuppi on briljantti konsepti, mutta mulla se vaan tuntui akuutilta ja todella pahalta virtsatieinfektiolta paikalleen asetettuna. En voinut kävellä.

      Mutta tamponien välttelyllä päässee jo pitkälle :D

      Poista
    2. Liina, oon ihan samaa mieltä, että kuukuppi on briljantti konsepti! Pointtini oli että sä olet varmasti ensimmäinen mua (netissä tai muuallakaan) vastaan tullut ihminen, joka ei kiitä ja ylistä kuukuppikokemuksiaan täysin kritiikittömästi. On virkistävää lukea joskus negatiivisistakin kokemuksista, eihän mikään tuote voi olla niin ylimaallisen hyvä että se toimisi kaikilla täydellisen fantsusti!

      Sitten disclaimer edelliseen kommenttiini: jälkeenpäin se tuntuu itsestäni aika jyrkkään sävyyn kirjoitetulta, mutta en tarkoittanut mitenkään teilata myrkkyjen välttelyä puhtaamman ruokavalion, luonnonkosmetiikkaan vaihtamisen, kertisvaippojen jne. keinoin. Hippiäisen ei siis pidä loukkaantua, en millään tavalla hyökännyt sun tai kenenkään muunkaan valintoja vastaan :)

      Ja lopuksi: mitä tulee vaatteiden myrkyttömyyteen, levitän auliisti Marlonin vauvanvaatteiden ilosanomaa. Ne tehdään Suomessa kankaista lähtien, nikkelittömin tarvikkein (!), ja on valmistettu luomupuuvillasta: http://www.marlon.fi/marloninfo.php. Vinkki vinkki kaikille, joilla on vielä asiaa vauvanvaateosastolle ;)

      Poista
    3. Minustakin ruoalla on todennäköisesti kaikista suurin merkitys (+ unella, ah, ihanalla suloisella levollisella unella... ja okei, liikunnalla) ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, mutta suvunjatkamisen (ja tietysti ympäristön) kannalta nuo kemikaalit saattavat sitten nousta yllättävän suureen rooliin. Ahdistavaahan tässä on se, että mitä kaikkea muuta sitä ei ole tajunnut kyseenalaistaa?

      Suu vaahdossa (aiheesta kuin aiheesta) vouhottaminen ei oikein kiinnosta minuakaan, fanaattisuus epäilyttää (ja yritän itsekin päästä liiasta ehdottomuudesta). Kemikaalicocktailin tyylistä en oikein välitä minäkään; sillä vain seuraan, kun sieltä aina tulee noita juttuja, mitä ei ole itse tajunnut miettiäkään. Pitääpä heti alkaa tutkia tuota INCImixiä, kiitos vinkistä! Marlonistakaan en ollut kuullutkaan, tämä korvan taakse myös. :) Ja huoli pois, minusta ei ollut mitään jyrkkää tuossa edellisessä, en ainakaan itse osannut kyllä loukkaantua millään tasolla. :)

      Kuukuppikeskustelu sen taas todisti: kaikki ei vaan sovi kaikille! :)

      Poista
    4. Sillä suuhun pistettävällä tarkoitinkin laajasti ruoka-aineiden lisäksi ruoan ja juoman mukana tulevia kemikaaleja, esim. dioksiini ym. ympäristöä saastuttavat myrkyt, torjunta-aineet, perfluoratut yhdisteet teflonissa, ftalaatit muoviastioissa jne.

      Pointtini oli että jos ja kun ruoan mukana menee suoraan elimistöön raskaitakin myrkkyjä (joista osa varastoituu rasvakudokseen - josta syystä laihduttaminen imetysaikana on kiellettyä, koska ne myrkyt voivat siirtyä äidinmaitoon), tuntuu toissijaiselta skitsota jostain shampoossa olevasta silikonista. Hiukset ovat kuollutta ainesta, ei se silikoni niitä tapa, vaan korkeintaan kuormittaa ympäristöä jonne sekin huuhteluveden mukana päätyy. Ja niin edelleen :)

      Mistä päästäänkin siihen, että kaikki luonnonkosmetiikkaan siirtymiset ja ylipäätään kodin kemikaalikuorman keventämiset ovat kuitenkin ehdottomasti tervetulleita, koska vaikka niillä ei kaikissa tapauksissa olisi ihmisten terveydelle niin suurta välitöntä vaikutusta, voi niillä olla vesistöille ja ylipäätään ympäristölle hyvinkin iso merkitys. (Katkaisen tämän rönsyn tähän enkä aloita hormonaalisen ehkäisyn kiertokulusta vesistöihin ja vaikutuksista kaloihin tai ympäristömyrkkyjen takia syntyvistä hermafrodiiteista jääkarhuista...)

      Mutta se Marlon. Se on vanha merkki; ainakin mun syntyessäni Marlonin vaatteita oli äitiyspakkauksessa. Nykyään niitä taitaa saada enää Prismasta. Mitoitukseltaan ne ovat aika leveitä, eli istuvat paremmin vähän pulleammalle kuin solakalle vauvalle. Valikoima on suppeahko ja kuosit pelkistettyjä mutta ihania, ja meillä niitä vaatteita oli pojalla silloin kun ne vielä istuivat hyvin :)

      Poista
    5. Äh, olinpas pöljä, niin tietysti. Aamen, allekirjoitan aatoksesi! Jostain pitäisi saada kaikenkattava tietopaketti kaikesta, niin pääsisi tästä kalvavasta epätietoisuudesta. "Mitä muuta en ole tajunnut?" :) Siinähän ois sulle hyvä postausaihe, saat mielellään jatkaa tuota ajatusrönsyä!

      Tässä - niin kuin kaiketikin kaikissa "elämäntapamuutoksissa" - voi kyllä olla hyvä lähteä pikkuhiljaa liikkeelle, jotta saa muutokset oikeasti pysyvästi osaksi elämää eikä vain hetken hurahduksiksi. Mutta kyllä, jokainen pienikin juttu oikeaan suuntaan, olipa se sitten sampoon tai kartonkisäilykkeen käytössä, on pisara vähemmän sinne myrkkymereen, että sinällään kaikki viitseliäisyys on hyvästä.

      Minun pitää välillä tietoisesti olla ajattelematta näitä juttuja vähän aikaa, jotten liikaa ahdistu.

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen postaus ja pelottavan pitkät listat! Olen suhtautunut myrkkykemikaaliasioihin sellaisella "laitan kädet korviin, istun nurkassa silmät kiinni ja höpötän lalalalala" -asenteella. Koska en ole jaksanut ottaa asioista selvää, ei mulla ole selkeää kokonaiskuvaa siitä, mitkä ovat aidosti suurimmat sairastuttajat. Ts. vaikka kuinka välttäisi parabeeneja, ja sitten hengittää ilmasta tai juo vedestä vaikka mitä myrkkyjä, niin millä on lopulta väliä?

    On todennäköisesti tyhmää jatkaa esim. parabeeneja sisältävien tuotteiden käyttöä (kuten apteekin perusvoiteet), vaikka tietää, että niihin voi liittyä terveyshaittoja. Toisaalta taas epäilen, että tehdään samalla tavalla mihin STD viittasi, eli kehitetään tuote ilman parabeeneja, viskataan se markkinoille ja katsotaan mitä tapahtuu. Parabeenithan ovat käsittääkseni säilöntäaineita, ja jos ne poistetaaan, täytyy tilalle laittaa jotain muuta (tai hyväksyä että tuote pilaantuu), ja mun huoleni on se, että entäs jos se joku muu on myös haitallista, ja kaikki säätäminen ja skitsoilu menee hukkaan.

    Päätöntä puuhaa omalta osaltani. Aika ajoin nämä asiat mua ahdistaa, sitten taas en jaksa stressata, koska haluan perehtyä asioihin paremmin ennen kuin alan uhrata yöuneni näiden juttujen takia. Onneksi saan lukea itseäni paremmin valveutuneiden ihmisten blogeja ja pysyä edes vähän kärryillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vedetty tiukkaa linjaa, kaikki epäilyttävä vaan pois jos onnistuu rajoittamatta elämää tai menemättä naurettaviin liiallisuuksiin. Ja tosiaan monista joustetaankin satunnaisesti, yhteen lisäaineeseen ei silloin tällöin kuole... Yritetään vain vähentää kokonaistaakkaa sillä, ettei pikkuhiljaa sieltä täältä jatkuvasti kerry jotain epämääräistä. Kerran pari jos jaksaa selata kaupassa pakkaussisältöjä läpi ja valitsee vakiotuotteiksi tölkkien tilalle tetrat ja lisäaineettomat perustarvikkeet, niin elämästä häviää, hupsheijaa, valtaosa sisäisesti nautittavista kököistä. :) Suunnitteilla olisi postaus meidän vakiotuotteista, niin säästyisi ehkä joku muutamalta lonehtimisminuutilta.

      Minulla kanssa iskee välillä "hällä väliä, kyllä täällä silti lopulta henki lähtee" -fiilis, mutta sitten palaan ruotuun. ;) En tosiaan jaksa kärvistellä mautonta ja vaikeaa elämää, mutta kun omasta mielestä niin vaivatta onnistuu karsia paljon pikkupahiksia elämästä pois, niin voihan sen herkullisen ja helpon elämän viettää terveellisemminkin. Etenkin, kun joku toinen tosiaan tekee kaiken taustatyön... STD:n ajatusrönsypostausta odotellessa! :)



      Poista

Antaa paukkua!