Sillisalaatti (konkreettis-tilanteellinen, ei reseptillinen)

Puolitoista kuukautta on kadonnut pieruna Saharaan, tuhkana tuuleen ja vastentahtoisena ja voimattomana stressisuorittamisena kiireeseen. Kun jostain on pakko nipistää, niin oma aikahan se ensimmäisenä kärsii. Kirjapino kasvaa kasvamistaan, ja mitä aarteita siellä odottaisikaan! No, nyt on viisi minuuttia, kun lapsi - jostain käsittämättömästä syystä - nukkuu yli työnteolle optimoidun ajan.*

Pikkupöllö on ylittänyt vuoden ja kymmenen kuukauden rajapyykin. Omaa tahtoa on tullut esiteltyä välillä melko värikkäästikin, mutta onneksi vielä äidin jaksamisen rajoissa. Paino varovaisesti sanalla vielä. Pikkuinen uhma-ahma osoittaa itsenäisyyttään etenkin kauppareissuilla, joilla kärreissä istuminen on nykyään EEII, (mikä ymmärrettävästi lisää sekä kauppailun kestoa että stressikäyrän nostojohteisuutta,) ja vessapuuhissa. Erittäin hauska lisäsäväys pottakiukkuun tulee siitä, että vessahätää voi leikkiä ihan kaikella. Päivän mittaan hätä, hätä, vessahätä on milloin pehmoilla, milloin omenanpalasilla, ja kaikki käyvät kiltisti pissalla pssss ja kakalla plop plop, ja lopuksi puuhtii peppu, mutta auta armias jos erehdytään ehdottamaan neidillekin pottaa. Eeeii! Vessa eiii! Eikä herran tähden ainakaan isän kanssa, isi poooiisss!

Kirjaimia tyttö tunnistaa jo viisi (?!), ja värit on hallussa sekä sanallisesti että viittoen (jos nyt ei ihan fanaattisen tarkkoja olla ulosannista...). Yksi kuusisanainen virkekin on papukaijavaihetta ilostuttanut. Tasapainoksi sitten on saatu elää äitiyden tähtihetkiä, kun pinnasängystä kuuluu näpit irti, elä viiti ja kirosana, kirosana, kirosana** (ärrälliset sanat tulevat varmuuden vuoksi muristen, kun itse kirjain ei vielä äänny), että ilmeisesti pienet korvat ovat tarkkana, kuulo vain on valikoiva. Jonkin verran saa nimittäin jankuttaa kyllästymiseen asti ystävällisesti toistaa tiettyjä asioita joka veetun ikinen päivä silloin tällöin.

Piirtäminen on tosi pop, tai ainakin se, että äiti (ja vaihtelevalla menestyksellä isä) toimii taiteilijana ja kirjurina. Ohjeistettuna sitten piirretään ja kirjoitetaan samoja lempijuttuja paperi täyteen. Hattivatit on jees, samoin harjalla huiskaminen.

Harja ja tumppu

Ja katsokaa, kuinka taiten rakennettu kuvallinen aasinsilta! Perjantaina nimittäin kolahti (oletettavasti, koska en ollut paikalla todistamassa - jos paketti kaatuu postilaatikkoon eikä kukaan kuule, kuuluuko siitä ääntä? Perustele tai nolla pistettä!) postilootaan talven paras yllätys. Maailman paras, fiksuin, hauskin ja ihanin Liina lahjoi tumpuilla! Valitettavasti he olivat niin kovin ihanat, että lapsen oli välttämättä saatava ne harjailuhanskoiksi (, mistä heidät korjattiin kyllä parempaan talteen ja äidin ihailevaiseen käyttöön). Suloisesti kimmelsivät, kun pieni viuhtoi menemään. Kuva sattuneesta syystä hieman epätarkka.

Tänään taustalla soi Jason Moran, koska aamun vieno musiikkivaatimustoive kuului painokkaasti jatsii, uusi jatsii, ja tämän uutuuden Spotify suvaitsi meille ystävällismielisesti ehdottaa. Välillä on saatu jopa soittaa pluussii, mutta vahvasti jazzinmakuista menoa on ollut.

Maisema on ollut koko viikonlopun mallia myräkkä, mutta eikös tästä vain revitä joulutunnelmaa*** lumityöketutuksen sijaan.

Mutta on elämässä iloakin - kotiin saa kantaa selkä vääränä puoli-ilmaiseksi klementiinejä!

Oranssia onnea

Siinäpä sitä, sylin täydeltä sillisalaattia. Joskus saattaapi tupsahtaa kuvaannollisen sijaan vallan kirjaimellinenkin sillisalaattiaihe, on nääs hyvää sellainen. Katsotaan, jos seuraavaan pintaraapaisuun heruisi säätä mielenkiintoisempia aiheita.

PS. Beaujolais! <3

*Kenellekäänhän ei varmaankaan tullut yllätyksenä, että se viisi minuuttia typistyikin sitten siihen, että ehti sen Bloggerinsa avata. Se niistä päikkäreistä, kuten julkaisuajasta saattaa päätellä.

**Siitä sietää olla omakohtaisesti ylpeä, ettei sentään se vittusaatanaperkele, jota äidin tekisi joinakin päivinä mieli huutaa aamusta iltaan. Että itsehillintää se on huonokin itsehillintä. Voihan kirosana!

***Joulustressi taitaa onneksi jäädä tältä vuodelta väliin, kun kaikki stressausvoimat kuluvat perusselviytymiseen - löytyipäs uupumuksesta hyväkin puoli. Tosin, nyt kun ollaan ensi kertaa joulu kotona - ja joulupäivänä saadaan sukulaiset kylään - niin eiköhän sieltä jokin viime hetken paniikinpoikanenkin onnistuta esiin kaivelemaan. Avautukaamme tästä myöhemmin lisää.