Pikkupöllö 1,5 v ja ympätyt kuulumiset

Onnea, äidin pieni rimpula! Niin sitä on jotenkin katastrofaalisen vauvavuoden jälkeen tarvottu jo seuraavastakin (helvetillisestä) vuodesta puolet läpi, samanlaisessa väsymyksen epätodellisessa sumussa. No, onneksi tätä vauhtia pääsee kohta eläkkeelle, niin voi sitten nukkua.

1,5-vuotisneuvolassa käytiin lääkäritädin juttusilla. Homma oli vartissa ohi ja lapsi kuulemma terve ja normaali. Tällä geeniperimällä uskallan kylläkin diagnoosia syvästi epäillä. Painon kyttäily siis saadaan unohtaa; kaksivuotisneuvolassa sitten taas mittaillaan.

Pikkupöllö on huikea persoona. Tällä hetkellä hiteintä poppii on leikkiä, että korvaan lentää kärpänen, äänitehosteiden kera, toki, bzzzz vain. Se on sitten äidin kaivettava suurin elkein pois, ja homma toistuu joskus kymmenkunta kertaa putkeen. Erityisen (vähän) hauskaa, kun yritetään epätoivoisesti saada lasta rauhoittumaan unille. Joita siis nukutaan enää yhdet (surullisen lyhyet) päivällä ja (onneksi vähän pidemmät ja usein jopa ehyet) yöllä.

Kirjat ovat edelleen kovassa käytössä. Kristiina Louhen Ainon kanssa on yksi tämänhetkisistä suosikeista, ja siitä etenkin kolme sivua.

Ihan höpö poika!

Tyttöä harmittaa

Äiti lohduttaa

 
Näitä tahkotaan edestakaisin antaumuksellisesti. Hassulle pojalle naureskellaan kovaan ääneen, höhöhö. Että se pönttö seisookin potassa! Sitten istutaan vakavana sylissä. Tytöllä on paha mieli, harmittaa, itkettää, suututtaa. Onneksi äiti pitää kädestä, heijaa, paijaa ja lohduttaa. Tätä tilannetta mietitään pitkään ja käydään monta kertaa läpi. Ja äiti tietysti pitää kädestä kiinni ja silittelee.

Toinen lemppari on uusi potkumopo, jolla huristellaan pitkin poikin. Sänkyyn se ei ole vielä päässyt, vaikka muutaman kerran olisi ollut kipeästi kaipuu kainaloon.

Välillä taluttaen

Ostosten purkaminen on edelleen ihanaa, jännittävää ja riemukasta. Joskus jääkaappiin päätyy laadunvalvonnan kautta kulkeneita tarvikkeita.

Say ch... butter? Hymyä!

Tiedättekö Doidyn? Jep, se trendikäs bisfenoliton muovimuki. Kallellaan oleva muoto (kuulemma) helpottaa juomaan oppimista, kun lapsi näkee mukin sisällön paremmin. Tiedä häntä, uskon lapsen kuin lapsen oppivan juomaan aikanaan mukin muodosta riippumatta; itselleni tärkeintä oli tuo bisfenolittomuus. "Tavallinenkin" myrkytön muovimuki olisi kelvannut, tämä nyt vain sattui olemaan ensimmäinen eteen osunut. Läpinät sikseen, pointtikin tässä oli: Muki siis on juomishelppouden takia kallellaan, mutta Pikkupöllö kaipaa nykyään lisähaastetta veden lipittämiseen. Mukista voi juoda ainoastaan "väärinpäin", eli mahdollisimman vaikeasti.

Kuva täältä

Kiipeilyyn ihastunut lapsukainen kapuaa ketterästi tuoleille ja virnistelee mielissään, kun kylkeen liimautuu välittömästi aikuinen. Tätä kuvaa otettaessa taidot edistyivät pöydälle kiipeämiseen. Go, aivotärähdys! Pitänee lopettaa blogiin kuvailu.

Täsä mää ny istun

Aina yhtä avulias Pikkupöllö auttaa touhukkaana pihahommissa(kin). Kyllä siirtyy litratolkulla vettä vauhdikkaasti, kun pikkukätösin roikutaan apuna kastelukannun kahvassa kiinni. Onhan kottikärryilykin paljon antoisampaa, kun kaksin työnnetään.

Taimipaketit nippuun

Iskäääää!

 
Pihalla mätetään kaksin käsin marjoja suuhun. Herukanpenteleet ja karviaisketaleet jäivät kahta puskaa lukuun ottamatta melkein tyhjiksi, mutta suklaakirsikkaa ja omenaa sekä metsämustikkaa ja villivattua tulee sitten senkin edestä, metsämansikat ja mesimarjat napsittiin jo. Joka ulkoilukerralla kierretään tutkimassa vakipaikat, sormi ojossa nam nam nam! tuonne seuraavaksi ja vitamiinia poskeen.

Laiska Energiatehokas poimija istuvi mättähällä

Suklaakirsikkaa

Typykkä on edelleen kiinni äidissä, välillä ahdistavuuteen asti. Toisinaan huudetaan kyllä ihi, ihi, ihiäkin (isi), mutta etenkin väsymyksen yllättäessä vain äiti kelpaa. Uhmailuakin on aina välillä ilmassa, voi äitiparka.

Siitäkin syystä äidille kuuluu näin välimerkkipaalun kunniaksi orastavaa hermoromahdusta, alkavaa burn-outtia ja oireilevaa alakuloa. Yksi iso työrupeama on takana, toinen valtaisa edessä ja paniikinomaisella aikataululla, kuinkas muutenkaan. Luonnoskansio paisuu raakileista, jutuntyngistä ja julkaisemista vailla olevista teksteistä, joista on jotenkin mystisesti kadonnut maku, taika ja ajatus. Survotaan siis nyt tähän samaan vielä pihapäivitys, niin saadaan edes jotain julkaistua.

Viikonloppuna oli taas talkoot, ja vaikka äidin olikin ihana huhkia hiki hatussa helteessä (ah, alliteraation auvoa!), kun lapsi viihtyi mumman (meikätytön mutsi) seurassa - kerrankin ihan ilman äitiä -, niin voimat ovat kyllä taas ihan totaalisen loppu. Pihan kivimuurit on nyt piimäkylvyin hoidettu sammalta odottamaan, risusavotta on valmis ja autotallissakin on jo liukuoville kiskot. Lisäksi Perusinsinööri pääsi isänsä kanssa uistelemaan, mistä en tietenkään yhtään valita(, koska yhtäänhän en ole katkera siivous-, kokkaus-, lapsenhoito- ja anopinviihdytysnakista). Hyvä vain, että pääsi vähän kalalle, kun ei hälläkään reppanalla ylenpalttisesti ole Omaa Aikaa ollut.

Oliko meillä orgiat? Muistaako joku?

Tulevana viikonloppuna onkin sitten mummon hautajaiset. Raskasta reissautumista ennen pitäisi vielä ehtiä vaatekauppaan, oh joy on top of joy. Sovituskoppiantipatiat kasvavat jo etukäteen.

Loppukevennykseksi, jottei vallan sorruttaisi jälleen vain valittamaan, kerron erinomaisen hupaisan tarinan ja miehen ylistyslaulun. Moitteetta ja nuhteetta äitiydestään selvinnyt naishenkilö, nimi muutettu, päätti hemmotella itseään lähestyvän juhlapäivän kunniaksi uudella Kuren kynsilakalla*. No, sävy Lychee ei jotenkin ollutkaan ihan napakymppi, kun naishenkilömme sitä iltahämärissä innostui testailemaan, joten räyhästi veti hän ranskismanikyyriin sielun synkkyyttä vastaavaa sävyä.

Nakkiräpylä

Taapertaessaan sitten myöhemmin yömyöhällä testiareenalta, aka sohvalta, palauttamaan lakkaputeleitaan kiltisti paikalleen vessan peilikaappiin lipsautti hän sitten yhden (1) kahdesta (2) pullosta lattialle. Todennäköisyyslaskentaa harrastaneet, pähkinä purtavaksi: Oletetaan, että lattia on musta. Kynsilakkapulloja on litslätslitsi ja musta. Mustasta on jäljellä jämät, litsi on juuri korkattu. Kumpi lattialle putoaa?

Kuvatodisteita en jäänyt tarinani tueksi kokoamaan, vaikka sekin pikaisesti välähti mielessä kuuratessani paniikissa, hysteerisenä ja itku kurkussa kovettuvaa kynsilakkaa seiniltä, lattialta, peiliovista ja listoista. Eheyttävä loppuhuipennus: sisään astuu koiran iltalenkiltä saapuva mies, joka passittaa vaimon nukkumaan ja jää hinkkaamaan lattialaattoja seuraavan vuorokauden puolelle höyrypesurilla.

Mitä opimme tästä? Elä sie immeinen yritä, rupsaha rauhassa vaan. Tai älä ainakaan käytä kynsilakkaa, ennen kuin olet nukkunut univelkasi pois. Tai hommaa ainakin pirun mukava mies.


*Tästä joskus enemmän, jos ehdin/jaksan/viitsin.