Säläpläjäys

Syvä huokaus, syvä hengenveto, pidätetään henkeä ja suolletaan, jotta ehkäpä ehditään pikapäivittää suunnilleen kaikki tähdellinen, ennen kuin pirpana havahtuu tilapäiskoomastaan [no eihän sitä tietenkään ehtinyt kuin listata kirjoitettavat asiat... huoh. Saati sitten aloittaa niitä töitä. Noh, iltahan tässä on aikaa. HUOH.]:

Kyllä, edelleen on maailmasta aika kateissa. Kaikki roikkuu, mitään ei ehdi, sekopäistä häsellystä. Painavaa ahdistusta. Mutta tasapainoksi sentään edes välillä pilkahteleva aurinko, sinnikkäästi ylöspäin puskevat tulppaanit ja pihaintoilu.

Niin, se juoksukoulun toinen osa. Olihan tuo, viikko sitten. Huoli pois, olen siis selvinnyt koettelemuksesta hengissä! Jennijee ehti, kun hallitsee ajankäyttöään hieman allekirjoittanutta tehokkaammin, jo raportoida tapahtumista. Itselläni ei ole tähän mitään lisättävää, paitsi että tuota tukastakiskomisylväyttä tulisi harjoittaa jatkuvalla syötöllä, jotta pysyisi ranka edes jotenkin kuosissaan tässä lattiallakönöttelyjäykistymisessä, ja että mielestäni oli kovasti epäreilua väittää, että "juostaan lopuksi sama lenkki kuin viimeksi", kun sitten kuitenkin kierrettiin pitempää reittiä. Mieli järkkyi, ja ruumis. Varsinkin, kun spurttien jälkeen oli jo kuolla siihen paikkaan. Jaksoin kuitenkin loppuun asti - jee! - vaikka loppukiri ei tainnutkaan enää kovin tyylipuhtaasti sujua... Ihmetyksen aihetta sai kylläkin aikaan se, ettei seuraavana päivänä tuntunut yhtään missään. Epäilen jonkinmoista pitkittynyttä sokkitilaa. Kävin sitten myös uhallanikin kilometrin kävely- ja kahden kilometrin juoksulenkillä, ja sitten seuraavana päivänä vähän taas tuntuikin. Diagnosoin itselleni nahjuslihakset.

Ihanat kanssabloggaajat, jotka bloggaavat. Paljon. Fiksuja ja koskettavia ja hauskoja ja älykkäitä ja yhteiskunnallisesti merkittäviä juttuja. Kiehun harmista, kun en ehdi vastata; hädin tuskin pysyn lukuvauhdissakaan. Kokekaa täten kollektiivinen multikommentointi: [merkityksellistä sisältöä, keveitä lennokkuuksia, kikatuttavaa huumorinkukintaa, läheisyyttä luovaa herkistelyä]. Pus!

Vappu? Mikä vappu? No, yritetään ehtiä hengailla vähän perheen kesken. Sitten lisää töitä. Mutta siitä huolimatta kaikille ihanuuksille iloista ja aurinkoista vappendaakkelia!

Kevät tuli, kevät meni

Kerkesin jo intoilla kevään tulosta, kun aurinko paistoi kokonaiset kaksi päivää. Piha oli sula ja kuiva, lapsi viihtyi nurtsilla ja itse saattoi haaveilla tuonne ja tuonne ja tuonnejatuonnejatuonne tulevista niistä sun näistä istutuksista. Joita ei kylläkään tänä kesänä ehditä mitenkään, mutta uneksiahan saa.

Nyt sitten sataa losottaa, univelka painaa kuin ihmiskunnan synnit ja työaikataulu on huolestuttavan lähellä käsistä karkaamista. Mutta jos nyt kerrankin keskitytään silti tähän positiiviseen: Korvasieniä! Tulppaaneita! Raparperiä!

Yksi pieni sieni marssii arskaa päin...

Herkkurykelmä

Tulppaanihan se!

Raparperintynkää

Nyt on grillauskausikin potkaistu käyntiin ja tänään on juoksukoulun toinen tapaaminen. Sää ei suosi, ja sitten edelliskerran olen käynyt tasan sen yhden surullisen pyrähdyksen, mutta onpa silti mahtava päästä a) liikkumaan ja b) tyhjentämään pää työ- ja kotiasioista edes hetkeksi. Saattaapi myös olla tiedossa jotain postauksen arvoista asiaa, että pysykäähän kanavalla. Tai älkää suotta, todnäk saatte odotella ensi kuun puolelle, että ehdin mitään näpytellä...

Osa-aikatyö = kokoaikakökköys

Juuri tällä hetkellä en jaksa olla innoissani työelämään palaamisesta. Kyllähän minä joitakin projuja väänsin kotiäitinä aiemminkin, mutta nyt tätä pitäisi jaksaa tehdä koko ajan. Ja sanoessani koko ajan tarkoitan jokaista surullisen vähäistä vapaa-ajan hippusta, joka minulle liikenee. Ja loppuajan voikin sitten stressata jäljellä olevan työn määrää, sitä että pitäisi juuri nytkin olla tekemässä töitä, sitä mitä ei ehdi tehdä koska pitää tehdä töitä, ja sitä mitä pitäisi silti jotenkin jaksaa tehdä.

Sen sanottuani voinenkin hehkuttaa päässeeni tänään viettämään kerran kahdessa kuukaudessa -perinteen mukaista neljän tunnin "vapaapäivääni". Tukka on siis saksittu taas vähän siistimmäksi ja asioita hoidettu tehtävälistalta. Vastapainoksi olen ahdistunut stressimöykky, kun ajattelenkin, miten monta tuntia vielä pitäisi jaksaa töitä ja kuinka paljon huomenna väsyttää. Onko kukaan muu muuten huomannut, miten äitiä rankaistaan vapaahetkistä? Pitkään yökuivana pysynyt koira herätti viime yönä kolme kertaa halutessaan pihalle (no, herätti kuitenkin, eikä ruikkinut pitkin lattioita. Säästyimmä sentään siivoamiselta!). Lapsikin havahtui keskellä yötä, ja tietenkin aamuviideltä virkkuna ylös. Onneksi on kahvi. Keskiviikkona aion myös päästä seuraaviin juoksuharkkoihin, vaikka henki lähtisi. Todennäköisesti myös lähtee, koska edellisten jälkeen olen ehtinyt lenkille yhden (1) kerran (saako kysyä, minne hävisi kaksi viikkoa ja kenen luvalla?). Koski polviin.

Hyvä tästä tulee. Lisää kahvia!

Mätystellään purkkaa

Voitin, kuulkaas, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja historian tilastoja, helmikuussa Jennijeen arvonnasta Fazerin uuden ksylitolpläjäyksen. Eilen sitten viimein postitäti kantoi ovelle asti paketin, josta paljastui odottamieni Xylimax Naturals -tuotteiden lisäksi muutakin propagandalahjusta. Kiitos vain Fazerille, ja yhtä lailla Jennille!

Läjä kaikenlaista kivaa

Merkkarit ja Xylimax-purkat (Flow- ja Trio-pussit) sai mies, koska edellisistä en tykkää ja jälkimmäisissä oli arominvahvennetta (tässä kohtaa sopii selata läpi minitietopaketti lisäaineista) ja ylipäätään turhan paljon lisäaineita. Miestä ei kuulemma pakota. Mutta nuo Naturalsit! Onneksi juuri niistä oli tuplapussit kahta makua ja samoin noista ksylipastilleista tuplarasiat molempia makuja - hampaita meillä harjataan kyllä kiltisti ja ahkerasti (melkein aina...), mutta olen ajatellut ottaa lisäksi uudeksi tavaksi ksylitolnamut ruoan jälkeen, kun lapsi ei varmaankaan vielä ymmärrä purkan jauhamisen syvintä olemusta.

Näissä purukumeissa makuina on "Raikas spearmint" ja "Aito sitruuna". Spearmintista en yleensä kamalasti välitä (aion kyllä vetää molemmat pussit ja ehkä vaihteluksi joskus toistekin) ja korkkasinkin tietysti ensin sitruunan, koska sitrukset ovat ihan parasta. Maku hävisi aika nopeasti, mutta en pidäkään purkan lätskyttämisestä. Näissä on ksylitolia 72 % ja vain 4 lisäainetta, eivätkä nekään pahimmasta päästä, joten uusi vakiopurukumi on nyt saapunut taloon. Niille, jotka pohtivat kuumeisesti edellisen vakiopurukumin henkilöllisyyttä: Rainbow'n (jolla on muuten yllättävän paljon lisäaineettomia tuotteita) täysksylitolipurkka, joka oli lisäaineiltaan paras normimarketista löytämäni vaihtoehto, mutta kun siinä ksylitolia on 65 % ja pari lisäainettakin enemmän, niin menee ykkössija vaihtoon, vaikka siinä maku ehkä kauemmin kestääkin.

Pastilleissa makuina on Villi vadelma ja Lempeä lakritsi, ja lapsukainen odottaa käsi ojossa kumpaa tahansa herkkupalaa ruoan päälle. Että onnistuupahan houkuttelematta tämäkin terveysteko. Olivat itsestäkin erinomaisen syötävän makuisia, joten ostoslistalle rustataan hetimiten keko näitä, jotta saa jokaisen käsveskan johonkin taskuun rasian mukaan. Tuo vadelma on muuten jotenkin Pez-mäinen, oi nostalgiaa.

Äiteen herkkukaappiin päätyi vielä suklaapatukka ja -levy. En varmaan tätä "tummaa" suklaata kera mustikkain ja vadelmain itselle kuuna kullan valkeana ostaisi, mutta kun nyt oli siinä niin menköön... Tavallista maitosuklaata voisin joskus sokerintuskissani vetää, ja joskus vedänkin, ja itse asiassa kaksi riviä katosikin jo uupumuksen taltuttamiseksi. Kröhöm. Loppuja säästellään seuraavaan katastrofihetkeen.

Pikaisia kuulumisia, 2. osa

Perinteeksi alkaa näköjään olla muodostumassa, että ajatus kulkee niin pätkittäin, että postaukset tulevat monessa erässä. Kohtaloni on olla muistin ja aivotoiminnan Iijoki! Surisin, jos en olisi unenpuutteesta turta. Kyllä, meillä herättiin taas kolmelta.

Eilisestä höpötyksestä unhoittui kaksi elintärkeää asiaa: 1) Autotallin raksailu etenee viikonloppuna taas yhden harppauksen, kun appiukon suosiollisella avustuksella levytetään sisäkatto. Ehkä(, hyvin pieni ja varovainen ehkä,) täten on pian mahdollista saada kattoon myös ovien nostomekanismit, eikä ovia tarvitse enää liu'utella käsivoimin. Eipä sillä, että talliin olisi autolla mitään asiaa, kun talli toimii romuvarastona: lattia on täynnänsä kipsilevypinoja, rojuläjiä, kierrätykseen menossa olevaa pahvia/metallia/lasia (Perusinsinöörin pistämättömällä logiikalla nämä on viety, kun ne on kannettu keittiöstä autotalliin) ja niin, se hartioitteni verryttämiseen tarkoitettu nyrkkeilysäkki, jonka piti roikkua katosta jokunen kuukausi sitten. Mutta onhan tuo tietty ihan nätti tuossa keskellä pihaa, vaikka sitten autot seisovatkin hangessa. 2) Lapselta on nyt saksittu ensi kerran etuhaivenia. Niisk.


Uuteen asiaan: Eilen pidettiin siis Kuopion Reippaan juoksukoulun ensimmäinen osa. Olen yhä hengissä! Polvetkin toimivat vielä, vaikka tuntuvat paksuilta. Tukkoisilta. Syynä ei ole ainakaan sisäisen rasvauksen puute, uskoisin. Lujasti meidän kykyihimme uskovan Petran pitämän (valitettavan tehokkaasti mehut vievän) tekniikkaosion jälkeen käytiin vähän jolkottelemassa, mikä sujui yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, että olen kuulemma juossut koko ikäni ihan väärin. Siis minkä takia minulta on pimitetty päkiäjuoksu? Minne voi valittaa syrjinnästä? Tosin olen myös taipuvainen uskomaan, että kyseessä oli vain ovelasti myöhästetty aprillipila, sen verran erikoiselta tekniikka tuntui. Koska eihän ole mahdollista saati sitten todennäköistä, etten olisi heti hanskannut töksyvää pomputtelua. Pitänee antaa tälle nyt vielä mahdollisuus, jos polvet kestävät lenkkeilyn uudelleen aloittamisen. Pohkeitahan tuo ainakin tuntuu kiristävän ihan kiitettävästi... Au. Positiivisen lisän hien lennättämiseen toivat kanssarehkijät, jotka olivat etukäteisjännityksestäni huolimatta mahtiporukkaa. Nyt vain lisää kimppatreenejä, jotta saadaan tämäkin laiska kiireinen ahteri penkistä.

Heti kotiovella odotteli 26 kilon karvainen ja nakuinen vastaanottokomitea. Kiva tietää, että jos ei varsinaisesti minua niin ainakin rauhaseritteitäni ja tienpiennarnuuhkutusseuraani oli ikävöity. Kovaan ääneen ja kyynelehtien. Sori vaan, Perusinsinööri, äiti on paras.

Pikaisia kuulumisia

Niin se aika rientää, kun on hauskaa kiire. Satunnaiset työt vaihtuivat nyt säännölliseen osa-aikatyöhön, ja ennestäänkin rutiinittomat päivät hakevat nyt ihan uusia uomia. Kassellaan, kauanko tätä jaksaa. Vissiin pitkään, kun on pakko.

Pikkupöllön 12 helmihammasta on saamassa seuraa kolmesta (3[!]) uudesta kaverista, ja neljättäkin odotellaan entisen parittainpuskukaavan mukaan. Että ihan hyvin on taas nukuttu, tai sitten ei. Mutta onneksi on löytynyt viihdykettä: aina voi kävellä takaperin tai varpaillaan, tai jos ei voi, voi istua ylhäisenä pyyhkeellä ympäri taloa vedettävänä. Matkaan, orja jalo ratsu! Tuotekehittelen kuumeisesti Pupunaattorille valjaita, joilla uljas peto voisi tassutella ympyrää saareketta kiertäen, pyyhettä ja lasta kiskoen. Tosin alati valpas vahtikoira nukkuu vuorokaudesta noin 22 tuntia, että vähänlaiseksi saattaisivat kyydit jäädä.

Tänään olisi Naisten Kympin juoksukoulun ensimmäinen osuus. Jänskättää! Patalaiskuuden iskettyä Perusinsinöörin polvienparantelukäskystä olen nyt kuuliaisesti lorvinut ottanut hivenen kevyemmin, ja polvet ovatkin ainakin kävelykunnossa. Illalla tai viimeistään huomenna sitten nähdään, ovatko juoksukunnossakin. Kunnon taas voinkin sitten taata kadonneen sen siliän tien. No, lauloi tullessaan ja vihelteli mennessään...